TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

torstai 30. joulukuuta 2010

TESSAN MIETTEITÄ

Jos en olisi oppinut kutomaan niin olisi ihan tylsää, opettelen kutomisen jo kotona ettei sitä tarvitse opetella koulussa, kudon aina kun minulla on tylsää (nykyään) opin koko ajan enemmän kutomisesta.Opettelin itse vaihtamaan väriä ja jatkamaan siitä.Väinö ja Reino leikkii nyt yhdessä jahtaus leikkiä, sen säännöt ovat että:Väinön pitää juosta Reinoa karkuun ja Reino jahtaa Väinöä. Reino ja Väinö juoksee myös Kainon kanssa kilpaa.Kun Reino ja Väinö juoksee kuusen alta niin  kuusi meinaa kaatua ja sen alla oleva suoja vai mikä lie onkaan niin sekin on rutussa.Olisin käyttänyt Reinoa ja Kainoa lenkillä mutta en voi käytää niitä yksin yhtä aikaa, koska Reino ja Kaino vetää aika paljon, ja talvella liukastun kun Reino vetää.Viime talvena lensin selälleen kun käytin koiria lenkillä kaverini Ellan kanssa, minä lenkitin Reinoa ja Ella Kainoa, Kaino alkoi juosta Ellan kanssa ja Reino tietenkin lähti perään niin siinä sitä mentiin.Minua mietitytti että milloinkohan Reetalta lähtee hiukset ja miten ne lähtevät, luulin ensiksi että ne menevät keskeltä kahtia mutta sitten hoksasin että nehän irtoavat ihan juurista.Kaikki sanovat että minulla on paksut hiukset mutta mitenköhän on? Tuntuisi aika oudolta olla ilman hiuksia, mutta Reettaa se ei tunnu haittaavan.Reetta sanoo että kun on kalju niin tuntee minkä tuntonen pipo on paljaassa päässä.  Tuntuu että se on kivan tuntoinen ainakin kun koitaa sitä paljaaseen ohtaan.Olisi kyllä kiva koittaa että miltä tuntuu kun pipon alla onkin vain paljasta päätä, mutta en halua että minulta leikattaisiin kaikki hiukset pois muuten kyllä haluaisin koittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti