TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

tiistai 29. heinäkuuta 2014

ASIOILLA ON....

Aika loikkii eteenpäin, tuoksahtaen jo valmiille kesälle. Viikot vierii, illat hämärtyy ja talomme takana kypsyy vilja, sama joka 19.5. siihen kylvettiin. Minähän pidän tarkkaa kirjaa kaikista naapurien oikuista ja viljelykalenterista... Ei suinkaan, sillä tuolloin 19. toukokuuta ostimme paljun, jonka toimme traktorilla pellon kautta takapihallemme, illalla samainen pelto karhittiin ja kylvettiin, joten siitä muistan moisen.
   Huokaisen, kun ajattelen jälleen mitä kaikkea reiluun viikkoon mahtuu, siis alle kahteen viikkoon. Paas kattoo riittääkö tämä viikko ajatuksiani auki avaamaan. Joko minä olen vanha, tai sitten hidas tai sitten tapahtuu aivan kauheasti. Kaikkea, myönnän. Hellekin on lamauttanut minut, elikot, lapset ja jatkuvan touhuamisen, kun on pidetty tätä hellettä. Yötä päivää. Ja uitu, vielä kerran uitu ja välillä paljuiltu. Fannyn 13-vuotissynttäreitä on juhlittu neljä päivää, eli vieraitakin on vilahdellut. Sitten alkaa olla jo koulustressiä ilmassa, samaan aikaan toiveita selkeistä rytmeistä, ainakin mamman osalta.


   Mutta siihen puhelun, joka mullisti maailmamme ja on teitä mietityttänyt. Saimme sen juuri silloin kun kotiuduimme Kuortaneelta, lääkärit olivat laskeneet kotiutumisajankohtamme ja pidättäytyivät soittamasta ennen sitä. Laajasti ajateltu, kiitos, sillä puhelut lääkäreiltä yllättäen vetävät nöyräksi ja vaativat keskittymistä. Tuo puhelu kesti ehkä vartin, enkä omasta keskittymisestäni mene ihan takuuseen, sillä välillä visersi jo varpuset aivoissani siihen malliin, etten tajunnut varmaan tuon taivaallista. Kuta kuinkin viesti meni näin, johon jo heti eka lauseen jälkeen vastasin, "olemme mukana", kuulematta koko asiaa. Mutta aihe oli niin tsemppaava. Nyt vedän sen minkä silloin ymmärsin: "Reetan kohdalla on mietitty uutta hoitosuunnitelma, joka on hyväksi havaittu leukemian relapsissa ja vaikeissa tapauksissa. Hoitoon eivät kuulu sytostaatit ja immunologiaa ei romuteta täysin. Neljän viikon ajan annetaan yhtäjaksoisesti suonensisäisesti  immunologiaa tukevaa lääkettä, joka sitten edesauttaa T-solujen taistelussa syöpäsoluja vastaan, ikään kuin syöden ne. Hoidoista kolmannes tuottaa hyviä tuloksia, ainakin tämän tehdyn tutkimuksen osalta. Jotta hoitoon pääsee täytyy plasteja, eli syöpäsoluja olla noin 25-30 prosentteja. Tätä olemme yhdessä Oulun, Helsingin ja Saksan syöpäsairaalan kanssa suunnitelleet. Joten Reetan seuraavat hoidot tullaan antamaan Saksassa, sillä Suomen lääketiede ei enää kykene auttamaan. Tällä hoidolla saamme ainakin arvokasta jatkoaikaa, sillä Reetan syöpähän tuskin koskaan paranee. Reetan loistava asenne, yleiskunto ja kestävyys rohkaisevat kaikkia jatkamaan uusien mahdollisuuksien etsimistä. Jotta tietäisime missä mennään syöpäsolujen osalta pitäisi tehdä lyp ja saada vastukset. Voitte miettiä perheen kanssa yhdessä ja keskustella aiheesta. Olen jäämässä lomalle, mutta halusin tämän suunnitelman selittää ennen sitä. Olen selittänyt asian sille ja sille lääkärille, minuunkin  voi tarvittaessa ottaa vaikka kesälomalla yhteyttä. Odotamme vastausta, miten etenemme, lähiaikoina. Ymmärrämme toki, ettei se aivan yksinkertaista ole kun on iso perhe jne..." Sitten keskustelimme budjeteista, järjestelyistä, ajatuksista jne... Minä lähinnä nyökyttelin vapisten varpusparveni kanssa puhelimessa polvet notkuen.
   Puhelun jälkeen hoipertelin terassille ja kerroin koko köörin kuullen lyhyen version suunnitelmasta, sen mitä märinältäni kykenin. Meillä oli Kuortaneelta yksi perhe mukana ja odotti kahvia. Parasta oli sen perheen isän varma nyökkäys ja toteamus suunnitelman kuultuaan "Kyllä se hyvin männöö. .." Samalla tein/teimme jo strategian ja päätähtemme Reetta myhäili tyytyväisenä. Samaisena iltana Reetta otti englannin kirjat esiin, prepatakseen kielitaitoaan, jotta selviää arjesta saksalaisella osastolla. Siinäpä tulikin sitten viikonloppu, joten jäimme ikään kuin haukkomaan henkeä viikonlopun ajaksi. Muutamien avattujen kysymysten suhteen... Minäpä listaan nyt tähän asioita, joita pyörittelimme viikonloppuna:
-Kuinka pian? Mitä kaikkea pitää hoitaa ja millä aikataululla? Milloin kaikki tämä on mahdollista?
-Pitääkö syöpäsolujen olla kasvanut, jotta hoitoon pääsee sinne 25 prosenttiin? Nyt voin kertoa toukokuun plastiprosentit, ne olivat hurjat 22, jäännöstautiprosentti 9,1.
-Voiko hoitoa tehdä alemmilla prosenteilla? Miksi ei?
-Riskit? Mitä uhkia kyseinen hoito tuo tullessaan? Aktivoituuko jo kerran voitetut hengenvaaralliset virukset? Tulehdukset, infektiot, seuraukset...?
-Kustannukset? Millä rahalla? Millä perhekuvioilla olemme lähdössä? Teimme alustavan päätöksen, Reetta, Pasi ja minä. Pasi on aikanaan asunut Saksassa, joten handlaa arkiasioita kielitaidollaan. Minä taas handlaan lääketieteellistä ja hoitopuolta vahvemmin. Miten tukiaiset pyörii ja hoidetaan maailmalta käsin? Mitä todistuksia tarvitaan ja mistä? Toimeentulo on varmistettava, olemme sitten vaikka ja missä.
-Toiset muksut ja elikot? Kuinka ne sijoitellaan? Heitäkään ei saa unohtaa! Teimme alustavan suunnitelman kotona asumisesta ja kiertävästä yövieraasta, joka vaihtuisi, kenties oma tukiverkosto... On tärkeää, että muilla arjen rytmit säilyvät ja perusturvallisuus. Ja kolme lasta, kaikki eri luokille, on helpompaa kulkea kotoa kuin mummulasta.
-Yhteiskunta? Onko moiseen olemassa jokin tuki? Sillä kulurakenteesta emme tiedä, lentolipuista, omavastuista? Voiko saada tukea kodin perusarkeen, vaikkapa siivoukseen ja kokkaamiseen, sillä on kohtuutonta odottaa, että lapset päineen tekisivät kaiken useamman viikon ajan. Mitä varten on moiset palvelut, jollei tällaista tilannetta varten? Tietenkin tämä helteinen heinäkuu lamauttaa kaiken maailman instanssit, enkä saanut vastauksia oikeastaan mihinkään. Niin ja viikonloppu se vasta lamauttikin, saimme pyöriä päinemme ja miettiä kauheasti, kaikkea.
-Mitä kautta lääke tiputetaan? Cvk vai muu vaihtoehto? Onko tiputus yhtäjaksoinen, onko taukoja? Pääseekö huoneesta? Eristykset?
-Saako saksalaisessa sairaalassa yöpyä vanhemmat? Mikä on maan käytäntö tuon asian suhteen?
-Tulkki? Tarvitsemmeko, saammeko moisen? Tulkilta ei riitä peruskielitaito, sillä arkemme on spesiaalialaa... Oma ammattisanastonsa, terminologiansa jne, tulkin täytyisi puolestaan hallita suomeksikin jotain tähän liittyvää...
-Keskustelimme siskosten kanssa kuinka he suhtautuvat? Miltä tuntuu? Pelottaako, mikä? Pärjäävätkö? Arjen asioista, ostosten teosta, rahoista, kenties tilin avaamisesta ruokakauppaan, tuentarpeesta, avuntarpeesta, minkälainen apu kelpaa ja mihin asiaan jne... Sanoivat pärjäävänsä ja tavallaan neljä tai kuusi viikkoa on lyhyt aika, mutta samalla tavallaan kauhean pitkä aika, totta...
-Samaan aikaan minulla risteili ja sinkoili valtavasti kysymyksiä, mitä tulevalta lypiltä odottaa? Toivonko hoitojen laskeneen prosentteja vai toivonko plastien kasvaneen hoidoista riippumatta, jotta pääsisimme uuteen hoitoon. Erittäin terävä, liukas ja kaksijakoinen terä. Kumman puolen minun kuuluu valita? Kuinka asennoitua ja toivoa ja tehdä suunnitelmat?
-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-,-?????????????????????????????
   Kuten arvata saattaa olimme heti mukana ja teimme hoitoonlähtöpäätöksen! Mehän olemme tunnetusti heti ja nyt ihmisiä, eli ajan seisahtuminen otti koville, kun jokin ratas laitetaan pyörimään, sen halutaan liikkuvan... Kun jokin mahdollisuus annetaan, haluan siihen tarttua heti, eikä jäädä makaamaan ja odottelemaan. Haluamme vastauksia ja toimintaa, jos kerran annetaan moinen syöttö uudesta asiasta ja toivosta. Eli Reetta halusi lypin heti samalle viikolle, halusi tietää mikä on tilanne ja jatkaa suunnitelmia sen mukaan. Sain lääkärin kiinni maanantaina aamusta ja aikataulutimme arkemme sen mukaan. Keskiviikkona anestesiakelpoisuuden tarkistus, torstaina lyp ja suonensisäisen lääkkeen anto samalla keikalla. Toki siinä on ongelmana se, että vastauksia on odotettavissa vasta seuraavalla viikolla, eli nyt tällä viikolla... Ja mitä ilmeisemmin kaikki niitä vastauksia janoaa, haluaa, odottaa, kaipaa...
   Eli suunnitelmat lyppitauon suhteen sain romuttaa, olinhan niistä kieltäytynyt, hirttoköyteen vedoten. Taukoviikot sairaalakäynneistä meni uusiksi, en voi luvata koskaan lapselle, että nyt ei tarvitse mennä kahteen viikkoon... Reetta ei halua cvk:ta, mutta entäs jos sen tarvitsee, kuinka lääke annetaan ilman sitä. Voiko lapsi kieltäytyä uimaintoonsa ja cvk:hon kyllästymiseen vedoten koko hoidosta, jos ei ole turvallista porttia mistä lääke antaa. Tuenko lapseni päätöstä vai yritänkö manipuloida ja saada muuttamaan mieltä. Mitä kaikkea itse päätähti saa päättää ja vaatia? Missä raja? Tärkeintä tietenkin on kuunnella lasta, avata asioita, ottaa selvää ja perustella. Lääkäri sanoi silloin ensimmäisessä puhelussa Reetan olevan erittäin järkevän ja kypsän lapsen, joten asioita on ihan oikeasta jauhettava laajasti ja monelta kantilta. Arvatkaa kuka saa pääsääntöisesti jauhaa? Hah, olen jauhava jankkaaja...
   Istuin Kelalla maanantaiaamuna kesätyöntekijän ilona tunnin ajan. Minulla oli muutama selvitettävä asia, Kelan lappusulkeisiin liittyen ja kansainväliseen rumbaan viitaten. Virkailija oppi taatusti enemmän itse tuon tunnin aikana kaikesta, kuin koko kesänä muuten tiskillä. Niin opin minäkin, onneksi kokemuspohja on jo suhteellisen vankka, niin pysyin myös kärryillä kaikesta. Hän otti loistavasti kopin, teki muistiinpanoja ja soitti lukuisia puheluja, antoi minulle kaavakkeita ja tarkistimme sen sata asiaa, todistuksen täyttötapaa, rastin paikkaa, antoi suoria puhelinnumeroita...Huh, sanon minä, huh huh.


   Keskiviikkona menimme siis osastolle, mutta ennen yöpymistä tuplat nauttivat kesästä, uivat Oulujoessa, shoppailimme ja söimme kaupungilla. Reetta oli todella hyvillä mielillä ja päivä oli kiva. Mikäs siinä mammankaan peesatessa, kun lapsi jaksaa hehkua! Torstaina lyppiin heti aamusta, ja lääkkeet lypin jälkeen. Vernan läsnäolo vapautti minut monilta raivareilta ja "käsirysyiltä", elämäni helpoin nukutuskeikka taisi olla, ja nopein 42 minuuttia ja sai hakea.
   Hoitajan kanssa mietimme yhdessä mitä odottaa vastauksilta? Niin mitä? Jauhoimme asiaa ja tulimme siihen lopputulokseen, että tuli mitä tuli, niin vastaukset ovat hyviä, kun on vaihtoehtoja. Kiitollinen ja turvallinen mieli itselle moisesta jäi ja luotin jotenkin taas kaikkeen, asioilla kun on tapana järjestyä... Pitää vain jaksaa uskoa ja luottaa koko ajan, kaikkeen... Itse se yllättävä puhelu uudesta mahdollisuudesta ja mahdollisesta jatkoajasta lapsellemme oli vastaus moneen pyyntöön, toiveeseen ja rukoukseen... Kiitos kuuluu teillekin, olette tässä mukana vahvasti monilla tavoin!
   Torstaina kävin aivan loistavan ja pitkän keskustelun Oulun lääkärin kanssa. Avasimme omat tietomme, ensin minä luukutin mitä olen ymmärtänyt ja mitä olen ottanut selvää. Lääkäri puolestaan teki muistiinpanoja minun luennostani. Sitten sain kuulla itse taas lisää, siitä mitä on saatu selville. Johtopäätös oli, että tiedän kuulemma hyvin ja olen kartalla, kaikesta, en voi enempää tässä vaiheessa tietääkään, kun ei kukaan tiedä... Tuossa hetkessä oli vahvasti tunne yhteisestä projektista, mahdollisuuksien kaivamisesta ja minulle jäi todella turvallinen olo. Jauhoimme asiat todella laajasti ja lääkäri teki täsmäkysymyksiä muihinkin lapsiin liittyen, joita avasimme taas udelleen typyjen kanssa. Loistavaa yhteistyötä, tuli tunne, että tässä on paljon ihmisiä takana, tämä tilanne on haasteellinen maailmanlaajuisesti. Ja ennen kaikkea tunne, että lapsemme on tärkeä muillekin, tyystin tuntemattomillekin ja kannattaa vaatia, kysyä, heittää ideoita, haastaa, jauhaa ja uskoa! Niistä otetaan koppeja, oikeasti.
   Lyhykäisyydessä uusina asioina tuossa keskustelussa tuli ilmi se, että jos hoito on tuloksellista, se voidaan uusia viisi kertaa. Silloinhan se itse asiassa tietäisi useita hoitokertoja Saksassa. Hoito on ollut tutkimus aikuisilla, tutkimus on jo päättynyt, mutta kolmannekselle on ollut hyötyä. Suomesta ei tiedetä ainoatakaan lasta, joka olisi hoitoa saanut, mutta Tukholmasta on luultavasti yksi lapsi. Eli Reetalle kaavailtu hoito on aikuisten hoito. Olen myös jauhanut kolmannesta siirrosta, Suomessa ei olla koskaan tehty... Nyt sitten tähän kaavioon kuuluu kolmas siirto, jollakin uudella tuntemattomalla termillä ilmoitettu, jollakin tapaa erilainen ja kevyempi. Mutta kuitenkin uusi mahdollisuus silläkin sektorilla. Siihen on jo luovuttajakin valittu, joka olen minä. Ihan itse! Tavallaan minun kantasolu on tutkittu jo silloin 2011, jolloin sen todettiin olevan aika lähellä. Pasin kantasolu oli taas täysin sopiva. Nyt sitten käytettäisiin jotakin 50 prosenttista, koska toinen toimi liika hyvin... Plaa, plalaa, taas visersi varpuset niin, etten ymmärtänyt varmasti kaikkea. Mieletöntä, oli ensimmäinen ajatus! Eli lähin aika hengästyneenä ja maitohapoilla lääkärin huoneesta. Maitohapoilla olen varmaan yhä ja taas...
...Eilen sain sen odotetun ja pelätyn soiton lyp vastauksista. Jotenkin ihmeellä onnistuin viikonlopun olemaan tyyni moisen odotuksen kourissa, kun tiesin, että vastauksen saa alkuviikosta ja kenties tarkempia suunnitelmia ja aikatauluja. Kenties. Mutta eilen kouri jo valtava paniikki asian suhteen, entäs jos klooni on räjähtänyt, ja se on siinä. Minulla oli muutama versio kehiteltynä, kuinka suhtaudun ja miten sitten... Entäs jos, prosentit ovat kasvaneet, kuinka pian pääsemme Saksaan? Entäs jos, prosentit ovat vaikka puoliintuneet, pääsemmekö ollenkaan? Reettahan puolestaan oli itse tyyneys tuon asian suhteen ja kortisonihuuruissan jaksoi taistella vaikka maitopurkista. Kieroutunutta, raastavaa, kuuluvaa, kuluttavaa ja todellista. No siihen puheluun, joka tuli iltapäivällä: "Nyt on näitä Reetan lyp vastauksia, jotka ovat alustavat ja Oulun tutkimuksista tehty. Vastaukset ovat todella hämmentäviä, emmekä tiedä oikein miten se on mahdollista, sillä Reetan leukemia on remissiossa, eli luuytimestä ei löydy yhtään syöpäsoluja! Jäännöstautiprosentit ovat yhden luokkaa. Tavallaan nämä annetut hoidot ovat olleet vain ylläpitohoitoja, mietoja ja niillä on saatu näin loistava vaste, käsittämätöntä! Koko ajan Reetan yleiskunto, vireystila ja veriarvot ovat pysyneet hyvinä, hiukset päässä ja hoitovaste on näillä hoidoilla näin hyvä. Eli näin ollen Reetan ei ainakaan nyt tarvitse lähteä Saksaan, kun ei ole syöpäsoluja mitä tuhota! Hoitoon pääsemisen ehtona on 24,9 prosentin plastit, alemmilla prosenteilla sitä ei aloiteta. Mitenkä nyt? Hoitoja ei uskalla keventää, eikä ainakaan lopettaa, kun jäännöstauti värähtää yhä. Kuinka tästä eteen päin, sitä selvitämme nyt taas maailmanlaajuisesti. Näin ollen Reetta voi aloittaa koulun samana päivänä kuin muutkin, sillä tietyt arvot sen sallivat. Toki pitää ottaa huomioon jatkuvat hoidot ja kevennetty opetussuunnitelma... Seuraava lyp on muutaman kuukauden kuluttua, näillä näkymin..."  Luit oikein REMISSIO!!!! Olemme saaneet kylmiä väreitä, jalkoja on heikottanut, päässä on pörrännyt, korvissa kohissut, itkettänyt, helpottanut, stressin löysääminen paukkunut nurkissa, olemme myös suu pyöreänä kiitollisuudesta, hyvyydestä, avuista, mielettömän nöyrinä ja ennen kaikkea hoomoilasena nykyisestä tilanteesta, mutta kauheasti emme uskalla kuitenkaan huokaista tai löysätä... Reetta itse sanoi ja totesi vain kesken piirtämisen "NII'IN", sillä Reettahan on ollut koko ajan sitä mieltä ettei hänellä mitään syöpää ole, mittavirhe ja porskuttanut kuin ei mitään. Annamme lapsemme siis pitää moisen asenteen, jos siitä on ihan mitattavaakin hyötyä olemassa. Kuuluuhan meille tietty vähän paljon muutakin, mutta jospa tässä olisi tärkeimmät juonenkäänteet viimeiseltä parilta viikolta.
   Suunnattomasti kiitoksia kaikille, jotka myötä kulkevat, uskovat, rukoilevat ja toivovat kanssamme, tämä on yhteisen työn tulos kaikkine kommervenkkeineen. Samaan aikaan minulla on vilahdellut syyllisyys omasta itsekkyydestä, sillä onhan lukuisia muitakin lapsia, ihmisiä, tarinoita, joihin yhteistä panostusta tarvitaan. Muistattehan myös muita ja olette yhtä vahvasti mukana muidenkin tarinoissa, vaikka niiden hiljaisempien ja suljettujen ovien takana olevien. Meillä on tänään asiat hyvin, verrattuna siihen että ne olisivat huonosti!
   Tällä viikolla yhä selkeämmin nousee ajatus siitä, minkä otsakkeessa jo aloitin... TAPANA JÄRJESTYÄ!
   Son moro!

23 kommenttia:

  1. Onneksi välillä HYVIÄ uutisia kaiken keskelle ! TZemppiä Reetta
    T.Riikka ja miesväki

    VastaaPoista
  2. Kädet ristissä edelleen,olen rukoillut ja jatkan rukousta! Minulla on vahva luottamus että Taivaan Isä kuulee.Vaikka ei näitä asioita millään voi ihmisjärjellä ymmärtääkään! Luja on luottamukseni myös lääkäreihin ja hoitoihin.Ne on monta kertaa testattu omien läheistenikin kohdalla ja kiitollinen olen. Kovassa pyörityksessä olette ja ihan selväpäisiltä tunnutte koko porukka - jatkakaa vain samaan malliin! On sulla Tiina upea perhe ja itse olet upea nainen! Terveisin Yx äippä etelästä

    VastaaPoista
  3. Aivan loistavaa!! Sitkeä, vahva Reetta! Kerrankin nää kortit menee tässä jaossa oikein päin. Nythän tilanne on hyvä: Tauti on kuosissa ja sitten on vielä selvä suunnitelma siitä, miten edetään, jos tarve tulee. Upeaa!

    VastaaPoista
  4. Eipä voi muuta sanoa kuin että HUH! Jännittyneenä luin kirjoitustasi. Ihan loistavaa kuulla välillä hyviäkin uutisia. Mahtavalla asenteella menette. Jatkakaa samaan malliin. :-)

    VastaaPoista
  5. Aivan upeita kuulumisia! Mukavia kesäpäiviä koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Jess! Mahtavia uutisia: remissio ja uusia lupaavia hoitomahdollisuuksia, mikäli tarvetta vielä tulisi. Olen tosi iloinen puolestanne! Aurinkoista kesän jatkoa teille! :)

    T: Mirkku

    VastaaPoista
  7. Hei, henkeä pidätellen luin kuulumisenne. Aivan uskomattoman hienoja uutisia!! Silmäkulmia pyyhkien..... -saara-

    VastaaPoista
  8. Tämä teidän juttu todellakin todistaa sen, että asioilla on tapana järjestyä...sekä sen se todistaa myös että asenteella -positiivisella sellaisella - varsinkin on merkitystä.
    Silmät kosteina minäkin tätä tekstiä luin... ja mieli on hyvä ja kiitollinen puolestanne.
    Yhdyn toiveeseesi että muistetaan myös muita pieniä taistelijoita... eikä ole sinulta Tiina, kuitenkaan itsekästä keskittyä omaan lapseesi...päin vastoin uskomatonta että jaksat ajatella myös muita!
    Ihanaa kesän jatkoa, koulun aloituksen odotusta ja ennen kaikkea kaikkea hyvää teidän perheellenne...uskotaan ja toivotaan ja mennään kaikki samalla asenteella kuin teidän poppoo, niin asiat järjestyy :)

    VastaaPoista
  9. Huh, huh... Ei pitäisi töissä lukea tätä blogia, mutta olen käynyt useasti katsomassa joko olet Kuortaneen reissun jälkeen palannut tulleeseen puheluun. Aivan mielettömiä uutisia, Reetalle paljon terveisiä

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihania uutisia olette saaneet! <3

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille ihanista kommenteista!!! <3

    Todellakin nythän on kyse yhdestä yllättävästä erävoitosta, nopeasta tyrmäävän hienosta ja upeasta tyrmäyksestä... Matka on pahasti kesken, emmekä todellakaan tiedä mitä tulevina kuukausina on luvassa. Emme tosissaan... Veitsenterä on yhä kauhean terävä ja liukas.

    Tällä hetkellä sielu ja sydän on himpun verran kivuttomampi ja hengitys kulkee asteen verran helpommin, mutta kipupisteitä on yhä suunnattomasti.
    Kuinka monta kertaa on puhuttu kouluun menosta ja aina on tullut kärryllinen niskaan, mikään ei siis ole itsestäänselvyyttä, ei mikään.

    Eli nöyränä ja kiitollisena herkistelen tässä aamukaffettani juodessa.

    Minä ja typyt ajateltiin ottaa loppukiri ja akkainseikkailu kesälomallemme, kirjoittelen jahka palaamme, ehkä siinä viikko vierähtää...

    Pidetään toisistamme huolta ;-)

    Tiina

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, en osaa oikein muuta sanoa. Remissio on ihana asia:)

    VastaaPoista
  13. Todella hienoa! Olinkin naputelemassa siskollesi viestiä, että ilm hoitorinkiin mukaan, mutta... Tarjous voimassa jatkossakin.
    Mari

    VastaaPoista
  14. Tiinalle: jos teille vielä tulee Saksaan lähdön suunnittelu eteen,kysyppä kunnalta perhehoitaja mahdollisuudesta jota mun käsittääkseni voidaan maksaa esim.töissä käyvälle sukulaiselle joka vois työnsä ohella huoltaa kotiin jääviä sisarruksia. Mahtavia kuulumisia kirjoitit meidän luettavaksi,mahdollisuuksia pitkälle tulevaisuuteen on olemassa! T:Syöpälapsen isoäiti

    VastaaPoista
  15. Ja palvelusetelillä saa myös hoitajaa/kotiapua. Tietysti vieras ihminen, mutta äkkiä tutuksi tulee. Mahtavia uutisia, ja parasta tuo Reetan kommentti. Hänhän on tiennyt olevansa terve :)

    Sari

    VastaaPoista
  16. Nyt on hyviä uutisia! Mukavaa ja aurinkoista loppu kesää!

    VastaaPoista
  17. Ihan mahtava uutinen. Tippa tuli linssiin. Kiitos että jaksat kirjoittaa. Tsemppiä ja terveisiä niin paljon kuin ikinä lähtee ja infoan Joensuu-Oulu-Hollola-Lahti rukoustiimiä miten jatketaan. Olet kyllä hyvin empaattinen ihminen Tiina, kun heti muistat niitä joilla on vaikeampaa. Muistetaan siis kaikkia. Ja isot terkut Reetalle ja koko perheelle. t anja

    VastaaPoista
  18. Pari vuotta olen blogiasi lukenut, mutta vasta nyt on PAKKO kommentoida. Uskomattoman hieno uutinen!! Nauttikaa kesästä :)

    VastaaPoista
  19. Mahtavia uutisia. Niin on tapana asioilla järjestyä... Tosiaankin ;-) Terkkuja ja aurinkoista kesän loppua ja syksyn alkua ;-) T. Eija, Savonmaalta

    VastaaPoista
  20. Remissio!!!! Aivan supermahtava uutinen!!! Olette kyllä melkoisessa pyörityksessä... Melkoista vuoristorataa, mutta toivottavasti nyt alkaa seesteinen jakso ja blastit häipyvät sinne minne aurinko ei paista ikinä- kuun pimeälle puolelle!

    VastaaPoista
  21. Huh, aivan huippu uutinen!!! Kaikkea ihanaa alkavaan syksyyn koko perheelle.

    VastaaPoista