TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

maanantai 13. joulukuuta 2010

AAMUPANIIKKI

Manantai aamussa mennään. Olen noussut ylös kukonlaulun aikaan. Minulla on paniikki saada taas kaikki asiat tehdyksi, kun en tiiä mitä päivä tuo tullessaan. Aamun verikokeet on toimitettu ja niiden vastausten mukaan mennään sitten jatkot. Jaoin aamulla viikon lääkkeet. Jotenki sekin tuntui oudolta, ristiriitaiselta. Jaanko vain tälle päivää vai koko viikolle. Sairaalajaksoilla kun yleensä lääkkeet tulee talon puolesta. Optimistina jaoin sitten koko viikolle. Lueskelin aamulla myös Syöpä-lehteä. Jotenkin sellainen lehtikin tuntui pahalta lukea. Siinä kerrottiin 19-vuotiaasta saattohoitopatilaasta, epäoikeudenmukaista. Muutenkin tieto tunnetusti lisää tuskaa. Olen aina välttänyt sitoutumasta kaikkiin seuroihin ja järjestöihin. Olen halunnut olla vapaa sellaisista sidoksista, mutta nytpä olemme sitten syöpäyhdistyksen jäseniä. Kädet vapisivat verikokeita ottaessa. En ollut epävarma osaamisestani, vaan siitä mitä ne kertoo. Reetta halusi illalla nukahtaa minun viereen, näytti nukkuvan aamuun asti. Jotenkin pienellä oli eilen taas itku silmässä. Hän murehti sitä, miksi hänelle tuli syöpä. Ei olisi halunnut sitä kenellekään muullekaan.

1 kommentti:

  1. Kirpakkaa huomenta Pohjanmaalle! Täällä Tampereella mittari näytti aamulla -19,9 astetta eli alle -20... ei siis paha! :)

    Sain perjantaina vinkin Visalan suunnalta tänne blogiin ja lauantaina vähän enne puolta yötä olin saanut ahmittua kaikki tekstit. Ei vain halunnut lopettaa lukemista.

    Usein ajattelee etteivät lapset ihan ymmärrä aina kaikkea, mutta jälleen kerran tuli huomattua, kuinka fiksuja, ajattelevaisia ja suoria lapset ovatkaan. Ja niin sopeutuvaisia. Siitä voisi aikuisetkin välillä ottaa oppia kun miettii elämänasenteitaan.

    Voimia ja halauksia sinne viikon alkuun!

    -Jonna-

    VastaaPoista