TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

torstai 23. joulukuuta 2010

AATON AATTO

Menemme nyt torstaissa ja laskelmieni mukaan joulun aaton aatossa. Puuhastelemme huoneessa ja odottelemme ajan kulumista. Aamun kokeiden perusteella olemme kotiutumassa... mutta iltapäivän arvothan sen vasta varmistaa. Eli aikaisentaan viiden jälkeen on toiveita.
Eipäs mennytkään noin. Hoitaja kävi kertomassa uutisia, että aamun tulokset olivat 0,29. Rajana on 0,2. Seuraavat arvot otetaan muistaakseni  kello 12.55. Tuloksia odotellaan sitten pikana.
Ensi viikolla otan näytteet maanantaina ja torstaina. Seuraavat 3.tammikuuta. Mikäli arvot antavat luvan, niin 4.1. on pistoksen vuoro. Kenties siis pääsemme päiväkäynnillä. Tällaisia tilastoja tähän aamuun.
Tablettien määrä vähenee myös tulevina viikkoina. Kortisooni ja vatsansuojalääkkeet jäävät pois. Iltaisin on vain syöpälääke tablettina, vitamiinit ja antibiootit maanantaista keskiviikkoon. Jospa nämä määrät eivät aiheuttaisi kauheita pään vaivoja.
Kuulostaa siis erittäin toiveikkaalta ja keveältä.
Tytöt ajelevat tuossa sähkösängyllä. Aikovat kuulemma nukahtaa hetkeksi, että jaksavat sitten höpöttää kotimatkalla. Reetta on myös hyvillään, kun ei tarvitse huolehtia kampauksesta. Vernan hiukset nimittäin ovat erittäin sähköiset näin pakkasella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti