Viimeinkin pääsimme kuvauksiin. Ensimmäisenä oli vatsan magneettikuvaus, kesti noin 50 minuuttia. Reetta jaksoi todella urheasti pitkän paikallaanolon ja vielä nälkäisenä. Itsellä teki tiukkaa istua paikoillaan sellaisella hyrräjakkaralla, jossa ei ollut selkänojaa. Ranka tottunut nääs nojatuoliin. Piti poistaa korvakorut, kaulaketjut, rannekorut, silmälasit ja jopa kaarituelliset tissiliivit. Oli hiukka riisuttu ja aistiton olo ilman laseja ja kuulokkeet korvilla. Mulla teki tiukkaa, mutta neiti oli vakaa.
Sieltä siirryimme pöllönhölkkää toiselle puolelle sairaalaa keuhkojen magneettikuvaukseen. Sen kesto oli vain vartin luokkaa. Hoitajan kanssa kun näitä siirtoja teimme, minä odottelin aina pokkana jokaisen oven automaattisia avaamisia. Hoitaja nauroikin; rouva on laitostunut. Totta, melko laitostunut tässä alkaa olemaan, mistähän johtuu. Paluumatkalla laitostunut äiti eksyi lapsensa ja pyörätuolin kanssa tuonne isomman puolen sairaalan käytäville. Mutta siitä me ei huudella...
Otimme pikaisen kasvutekijäpiikin, antibioottiruiskauksen ja saimme parin tunnin pikaloman. Muita lääkkeitä siirrettiin sen verran, että pääsimme menemään. Kauhealla vauhdilla nälkäisenä ostamaan kylmäsavustettua poroa ja muita Kauppahallin herkkuja. Luojan kiitos paineet päässä hellitti noiksi pariksi tunniksi. Mutta kas kummaa, kyllä ne sieltä takaisin pulpahti kun palasimme osastolle. Reetta söi 150 g poroa yhteen kyytiin ja pullollisen vettä. Sitten paria uutta meikkiä naamaan ja elämä hymyilee taas!
Kuvausten tuloksia emme tänään siis tule kuulemaan, sillä kuvia on tuhansia tästäkin neidistä tulkittavaksi. Joten pitää siis ottaa rennomin ja kerätä uudet paineet sitten kun on niiden aika.
Nyt tippuu sienilääke, kohta tulee trompparit, sitten punasolut, pian taas antibiootti. Sitten tulee yö. Yöllä yksi antibiootti. Joo ja crp oli laskenut eilisestä kymmenisen pinnaa... Joo ja neiti jaksaa juosta, leikkiä, porskuttaa ja olla oma ihana itsensä. Varmaankin äitiinsä tullut, hah!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti