TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

perjantai 31. joulukuuta 2010

MAAJUSSEILLE MORSIAMIA













Päivä osastolla meni lapsosilla hullutellessa. Nyt ois traktorinajotaitoisia morsiamia maajusseille. Ei mitään turhaa bling blingiä! Paas kattoo kuka pysyy kyydissä? Mitäs muuten tykkäätte Reetan omatekemästä piposta?

VUOSI VAIHTUU

Kotona jälleen. Meni koko päivä sillä keikalla, lähdimme aamulla yhdeksältä ja palasimme nyt puoli seitsemältä. Että tämmönen loppuvuoden rutistus vielä viime tunneille. Olen niin poikki. Todella uupunut. Kauhea jyskyttävä päänsärky ja väsy. Ilmeisesti Reetta ja Fannykin olivat uupuneita, sillä uni maistui kotimatkalla.
Enpä vuosi sitten tiennyt missä tämä aatto vietetään. Syöpäosasto ei ole oikea paikka lapsille, ei kenellekään.
Mitä voimme odottaa uudelta vuodelta? Rauhaa, rakkautta ja terveyttä! Reetan hoitosuunnitelma on kaksi ja puoli vuotinen, eli ensi vuosi menee siis syöpähoidoissa. Ja sitten seuraavakin vuosi 2012. Eli siinäpä savottaa lusittavaksi. Eli seuraavat kaksi vuotta eteenpäin on sinetöity syöpä-sinetillä. Ei auta kuin porskuttaa.

torstai 30. joulukuuta 2010

VERNAN MIETTEITÄ

Olen reetan kaksois sisko. mulla on ollu kova ikävä reettaa ja äitiä . oon halunnu käydä kahtoon reettaa ja äitiä sairaalassa . ja reetta ja äiti oli aika pienessä huoneessa . ja reetalla oli paljon letkuja . ja reetalla on oma kylpy amme . olin muutaman päivän reetan kaverina . sairaalassa oli kivoja pelejä. ja välillä sairaalassa kävi aika vähä pitkäksi.

TESSAN MIETTEITÄ

Jos en olisi oppinut kutomaan niin olisi ihan tylsää, opettelen kutomisen jo kotona ettei sitä tarvitse opetella koulussa, kudon aina kun minulla on tylsää (nykyään) opin koko ajan enemmän kutomisesta.Opettelin itse vaihtamaan väriä ja jatkamaan siitä.Väinö ja Reino leikkii nyt yhdessä jahtaus leikkiä, sen säännöt ovat että:Väinön pitää juosta Reinoa karkuun ja Reino jahtaa Väinöä. Reino ja Väinö juoksee myös Kainon kanssa kilpaa.Kun Reino ja Väinö juoksee kuusen alta niin  kuusi meinaa kaatua ja sen alla oleva suoja vai mikä lie onkaan niin sekin on rutussa.Olisin käyttänyt Reinoa ja Kainoa lenkillä mutta en voi käytää niitä yksin yhtä aikaa, koska Reino ja Kaino vetää aika paljon, ja talvella liukastun kun Reino vetää.Viime talvena lensin selälleen kun käytin koiria lenkillä kaverini Ellan kanssa, minä lenkitin Reinoa ja Ella Kainoa, Kaino alkoi juosta Ellan kanssa ja Reino tietenkin lähti perään niin siinä sitä mentiin.Minua mietitytti että milloinkohan Reetalta lähtee hiukset ja miten ne lähtevät, luulin ensiksi että ne menevät keskeltä kahtia mutta sitten hoksasin että nehän irtoavat ihan juurista.Kaikki sanovat että minulla on paksut hiukset mutta mitenköhän on? Tuntuisi aika oudolta olla ilman hiuksia, mutta Reettaa se ei tunnu haittaavan.Reetta sanoo että kun on kalju niin tuntee minkä tuntonen pipo on paljaassa päässä.  Tuntuu että se on kivan tuntoinen ainakin kun koitaa sitä paljaaseen ohtaan.Olisi kyllä kiva koittaa että miltä tuntuu kun pipon alla onkin vain paljasta päätä, mutta en halua että minulta leikattaisiin kaikki hiukset pois muuten kyllä haluaisin koittaa.

FANNYN MIETTEITÄ

Miltähän se tuntuis jos ois syöpä?Varmaan aika jännältä ja välillä aika pelottavaltakin.Reetta ainaki tietää miltä se tuntuu.Hyi mä tapoin just sormella ÖTÖKÄN.Mä lähen huomenna tankille Reetan ja äitin kaa.Sit me Reetan kaa leikitään nukketalolla ja tehään kaikkea kivaa kai ei sitä vielä tiiä.Sillon ku äiti ja Reetta lähti Ouluun niin mä en ollu kerennyt tulla vielä koulusta ku mulla oli kuvis kerho.Muut tytöt vaan sano että Reetta ja äiti lähti Ouluun sairaalaan.Sitte ku me mentiin eka kertaa käymään siellä sairaalassa niin sillon mua vähä jännitti.Se Reetan huone oli aika pieni meille koko perheelle mut onneks koirat ja kissa ei ollu vielä lisäks
siellä huoneessa.Nyt Reetan huone on onneks vähä isompi mitä se kaikkein ensimmäinen huone.Ainaku
me mentiin käymään Reetan tykönä niin piti pestä ja desifioida kädet ja oven piti olla kiinni koska Reetta oli eristyksissä.Mää luulin että heti eka päivänä kun alotetaan niitten lääkkeitten antaminen niin tiippuu kaikki hiukset mutta ei se ihan niin mennytkään.Se tuntu aika tavalliselta ku Reetta ja äiti on ollut taas vähä pitempään kotona.

HUOMENNA TANKILLE

Päivä on mennä vilahtanut jo pitkälle. Olemme olleet oikeastaan koko päivän mummulla ja papalla. Ensin rannassa mäenlaskussa, sitten sisäleikeissä ja käsitöitä tehden. Tänään siellä ei onneksi käynyt ketään vieraita, niin uskalsimme olla. Käytimme Reinoa eläinlääkärissä rokotuksilla ja korvienpuhdistuksessa. Tuplat Kainon kanssa jäivät siksi aikaa kylään. Näytti Reettakin nauttivan, kun pääsi muihin ympyröihin päiväksi.
Osastolta tuli soitto, arvot sen verran laskeneet että paras mennä huomenna tankille. Eli tavoitteena on päiväkäynti ja pussillinen punasoluja. Arvot eivät olleet mitenkään hälyttävät, mutta parempi tankkailla nyt niin ensi tiistain hoidot voidaan tehdä suunnitellusti. Odotettavissa, mutta jotenkin ahdistavakin tieto. Punasolut on tilattu yhdeksitoista, tippumisaika kolmisen tuntia. Mutta siihen kun lisätään verikokeet ja aikalisä niin illalla olemme kotona. Eli koko päivän saa varata. Kotipuuhissa sairaus ei hallitse koko elämää, mutta osastolla todellisuus lyö päin kasvoja. Mutta tätähän tämä on ja onneksi olemme säilyneet ilman infektioita. Se tietäisi aina vähintäänkin viikon tai viikkojen hoitojaksoa osastolla ja kenties hoitojen siirtymistä. Eli näiden asioiden valossa olemme selvinneet hyvin. Sieltäpä yllättäin pulpahti tuo optimismikin! Hah!

TAAS JÄNNITETÄÄN

Verikokeet on jälleen labrassa, taas jännitetään muutama tunti. Olen huomannut omienkin tunteiden menevän aaltoina aina sen mukaan mikä päivä. Tällaisista koepäivistä, kun ei koskaan tiedä mitä ne tuovat tullessaan. Toki jatkuvasti meidän kuuluu kotona huolehtia tietyistä tunnusmerkeistä. Kotielämä ei todellakaan ole pelkkää hengailua ja fiilistelyä. Päivittäin kuuluu huolehtia lääkkeet, vitamiinit, ihonhoito, rasvaukset, kakka- ja pissaseuranta, cvk:n hoito ja huuhtelut. Suunhoito on myös tärkeää, sillä limakalvot saavat osansa solusalpaajista. Ulkoilu, yleiskunto, jaksamiset, väsyt ja ruokavalio ovat myös jokapäiväistä hoitoa. Olenkin kuvaillut itseäni kissaemoksi. Kaikki viikset ja korvat heiluvat jatkuvasti. Kissaemon kuuluu olla valppaana joka risaukseen. Saatan päällisin puolin vaikuttaa levolliselta, mutta päässä surraa oma listansa päivän tunnusmerkeistä, tapahtumista ja asioista. Onneksi neiti muistaa itse infota kaikesta tapahtuneesta, jolloin pään sisäinen exel-taulukko saa merkintänsä. Pienemmän muksun kanssa on päiväohjelmista vastuu vielä suurempi, koska lapsi ei vielä itse pysty kertomaan.  Lasta ei myöskään voi juuri viittä minuuttia kauemmaksi jättää yksin, onneksi kännykät ovat olemassa. Eli tästäpä ei noin vaan oteta aikalisää ja lähdetä muutamaksi tunniksi tuulettumaan. Aikalisätkin on suunniteltava tietyn kaavan mukaan. Minä entinen extempore-ihminen en todellakaan ole sitä enää.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

VAISUA

Tämä koko päivä on mennyt jotenkin matalapaineessa. Ulkonakaan ei ole ollut sellaista raikkaan kuulakasta, mennyt sillai kaamoksen puolelle. Itseni revin jo kylille, ei paljoa kyllä nappaa liikkua mihinkään. Ostelin vitamiineja ja olen keskittynyt vihreän teen lipittämiseen.
Reettaakaan ei tänää ole ulkoleikit kiinnostaneet. Neiti on jotenkin mietteliäänä. Äsken vähän ehkä aukesikin syy. Otin Reetan autoon mukaan, kun kävin kaupassa. Sieltä kun tulin Reetta kyseli muista lapsipotilaista syöpäosastolla. Hän mietti, kenellä kaikilla syöpä on tullut uudestaan. Valitettavan monella, sen tiiän. Mutta mistä tyttö tietää tästäkin. En todellakaan erikseen näitä asioita ole selittänyt. Jotenkin lapsilla muut aistit ja henkisyys terävöityy rankan sairauden kanssa. Samalla kun eristys jatkuu, he pystyvät aistimaan monia muita asioita ympäriltään eri tavoin. Ensimmäisinä viikkoina, yhtenä viikonloppuna, Reetta omassa huoneessa mietiskeli olevansa ainoa tyttö osastolla. Kyselin asiaa hoitajalta, ja niinhän se oli. Muissa huoneissa oli viisi poikaa ja Reetta ainoa tyttö. Mutta kuinka hän voi tuollaisen asian tietää?
Tänään olen ollut todella poikki, tyhjä ja puhki. Minulla on nyt kauhea peikko ympärillä jylläävät pöpöt ja kulkutaudit. Yritän tuputtaa teetä, hunajaa, monivitamiineja, ulkoilua, eristystä, ruokavaliota ja valkosipulia joka käänteessä. Valkosipulista ei ole huolta, chilimarinoituja valkosipulinkynsiä ja sipulia menee valtavasti.
Eräs äiti sanoikin, että hoitojen aikana äidit eivät sairasta. Mutta kun hoidot loppuvat tulee totaalinen romahdus. Uskon tähän, sillä ihminen tuntuu venyvän uskomattomiin voimavaroihin. Mutta tämän päiväinen voimattomuuteni pääsi säikäyttämään. Mutta laskettaisiinko tämä nyt sellaiseksi monttupäiväksi. Sovitaan niin.

MIKSI ÄITI AINA PUSSAILEE PÄÄHÄN?

Meijän äiskästä on kuulemma tullut kova pussailemaan. Se tulee aina yllättäin ja pussailee päähän. Äsken Pasi mulle möykkäsi kuulokkeista, siihen Fanny minua puolustamaan, että äitille pitää puhua kauniimmin. Hieno juttu, vain kauniita sanoja ja asioita kiitos! Miksi äiti siis pussailee päähän? No minusta on tullut herttainen pehmoäiti, päivittäin sanon tärkeitä sanoja lapsilleni. Niin ja vähän pussailenkin. Sattuneesta syystä olen enemmän läsnä, paikalla. Olen osallisena oikeastaan joka asiassa. Onneksi siis tekee mieli niitä pusujakin jaella, vaikka en aina haluaisi joka kahakassa olla osallisena. On aivan uutta minulle jakaa pitkin päivää asioita lasten kanssa, yleensä olen ollut aina menossa ja töissä. Mutta kaikkeen näköjään oppii ja opetetaan.
Viime yönä tuli taas todettua, että kissat ovat yöeläimiä. Väinö ei ollut kodinhoitohuoneessa, niinkuin yleensä öisin. Siinä se säntäili varpainen kimppuun nukkujan jalkoihin. Hiippaili pöydällä ja käveli tietsikan näppäimistön päällä saaden senkin auki. Välillä vietiin joulupalloja rytinällä. Sen ei tarvinnut kuin hiippailla sängyssä kehräten , niin sekin kuului. Välillä se käpertyi tyynylle rullalle ja härppi hiuksia. Ja niin kollipoika päätyi loppuyöksi taas kodinhoitohuoneeseen.
Aamu on jatkunut kutomalla. Blondeja on noussut sängyistään kudelmat kainalossa. Silmät sikkuralla alkoivat heti veivata. Reetta vetelee vielä sikeitä. Yöllä neiti oli kadottanut jalastaan toisen villasukan. Ne ovat uudet ja serkkutytön kutomat. Siis todella tärkeät. Niitä sitten piti peiton poimuista haeskella, muistaakseni toista sukkaa ei löytynyt  kun uni taas jatkui.
Pakkanen on lauhtunut kohtuullisemmaksi eilisestä. Tänään tarkenemme paremmin ulkoilla, tai ainakin pidempiä aikoja. Ehkei nuo kissat ole pelkästään yöeläimiä. Sillä nyt Väinö vetää taas rallia ympäri huushollia erilaisten leikkikalujen kanssa.




tiistai 28. joulukuuta 2010

NYT MENE, HUS HUS

Tytöt veivaa puikoillaan ja Verna veivaa dinosauruksien kuvia kynillä. Väinö innostui myös kutomisesta, niin että pomppii kiinni puikoissa, langoissa ja neuleissa." Nyt mene hus hus mamman luokse, senkin riiviö".  Että unelmakolli jaksaakin olla aktiivinen. Äsken menin vessanpäntölle, ihan yksityiselle asialle. Niinpä sinne ilmestyi Reetta kutimiensa kanssa ja pyysi vähä apua. No, minähän siinä sitten viisi kierrosta veivasin. Lopulta neiti minut tehtävästä vapautti. Olen kuulemma ihana mamma kun opetin kutomaan. Kyselevät, koska minä olen oppinut. Mielestäni joskus kuusi-seitsemän vuotiaana, olinkin siinä aika haka. Kakkosluokalla opetin myös meidän luokan poikia virkkaamaan. Osaahan tuo ukkokultakin muistaakseni kutoa, ainaski suoraa sellaista. Paas kattoo talven päälle, paljonko meidän huushollissa syntyy kaulahuiveja.

JANKUTETAAN SITÄ SAMAA LIIKETTÄ

"Kyllä mää nyt ihteeni luotan. Homma etenee niin, että jankutetaan sitä samaa liikettä". Vuosi sitten, ajattelematon joulupukki, toi kaikille typyille laatikollisen lankoja, puikkoja ja koukkuja. Se näyttää niin kovin helpolta, mutta ei olekaan ihan niin helppoa. "Kurotaan nyt, mamma!" Tämä kun kerrotaan neljällä, tai oikeastaan  vain kolmella, kun Vernaa ei kiinnosta pätkääkään "kurominen". Pasi tuolla miettiikin, että Reetan kohdalla pitäisi kiireen vilkkaa koulunkäynti saada toimimaan. Muutenhan neidistä tulee aika luova, taiteellinen haahuilija. Reetta tosin luki artikkelin kotikoulusta, jolloin yhteys hoidettiin veppien ynnä muiden yhteyksien kautta. Tällöin oppilas voi reaaliajassa seurata opiskelua luokassa. Reetta tuossa suunnitelikin, että sitten hän kotona näkisi, milloin Vernalle napsahtaa jälki-istuntoa.
Reetta ohjaa nyt Fannya, otetaan päältä ja vedetään alta. Tarkoituksena on, että tätä tulee koko ajan lisää. Neiti tarkoittaa valmista neuletta puikkojen alla. Eli tuosta koukataan ja tuosta kans. Ehottelin tytöille ihan perus pannulappua tai kaulaliinaa, mutta kudottu pannulappuhan palaa ja kaulahuivi on liian tylsä. Ensimmäisen työn pitäsisi olla heti kuviokirjoneulelapaset tai-sukat!





Mamma, oisko virkkaaminen sittenkin helpompaa?

ELÄMÄÄ VILLASUKISSA


Monen vuoden ajan olen haaveillut elämästä eripari villasukissa, lähes luonnontilassa, eläinten ja perheen ympäröimänä. Enää puuttuu ateljee, maalaistalo ja -miljöö. Näin niillä haaveilla taitaa olla tapana toteutua. Ehken kuitenkaan ole osannut toiveitani eritellä, sillä sairaus ei todellakaan kuulu tähän idylliin. Eikä toisen sukan kuulu olla koiran pureskelema. Ja millainen luonnontila, tällä hetkellä hiihtelen sisällä pitkiksissä ja paidassa, ulkona pipo silmillä toppakuteissa. Tällä hetkellä en ole saanut haaveilemaani taidetta aikaiseksi, mutta tekstiä sentään syntyy. Enkä kuvitellut viihtyväni vaaleanpunaisessa pyjamassa, mutta tässä ollaan.




Kuvittelin tämän elämän olevan aikataulutonta, relaa, hillittyä ja luovaa. Nyt hoidot ja sairaus määrää aikataulut, eikä sen kanssa ihan rennosti oteta. Elämä vaatii muutenkin kovasti päänvaivaa ja organisointia. Hillityllä kuvittelin joogaavani kynttilänvalossa, vihreää teetä nautiskellen. Lapset ja elikot siinä joogailisivat seesteisinä ja lähes äänettöminä ympärillä. Ukkokulta lukisi sarkahousuissa runoja ja puhuis kauniita. Tällä hetkellä desibelit ylittää koko ajan 80, pelit pyörii ja penikat nahistelee. Luovuudella haeskelen sellaista seesteistä fiilistä, taulujen maalaamista ja pientä floristista puuhastelua. Tätä fiilistä varten minulla olisi oma tila johon levittäytyä ja jatkaa aamusta iltaan. Maalata, somistaa, kokeilla ja keksiä. Samassa tilassa ukkokulta näpertelisi puutöitä ja lapset tekisivät käsillään kaikkea keksimäänsä. Ovet voisivat olla kesäisin auki, niistä kulkisi kissoja, koiria, kaneja ja kanoja. Piha olisi rauhainen, tunnelmallinen ja mielenkiintoinen. Kesäisin puuhastelisimme eri pihaprojekteissa ja pihan perällä olisi ulkohuussi. Luonto olisi osa elämäämme ja me eläisimme sopusoinnussa luonnon kanssa. Eikös kuulostakin seesteiseltä ja niin niin minulta!

UNIA

Olen kova näkemään unia. Välillä pistää miettimään, mitä niillä on kerrottavaa. Toisinaan unet ovat niin hallitsevia ja uuvuttavia, että olen herätessäni ihan poikki. En muista selkeästi unia, mutta välähdyksiä. Usein on toistunut sokkelot, erilaiset rakennukset. Välillä on ollut keskeneräisiä, osa taas ränsistyneitä rakennuksia. Sokkeloisuus on monisakin unissa hallitsevaa, kuin labyrintti. Välillä olen ollut suurissa porukoissa laivalla, eri kerroksissa, sokkeloisissa käytävissä. Usein olen ollut eksyksissäkin, tai joutunut palaamaan takaisin polkuja ja käytäviä. Joissakin unissa minulla toistuu eri tasot, jokin kerroksellisuus. Välillä on rantaa, jokia, vesistöjen äärellä oloa. Unet eivät ole ahdistavia, mutta toimeliaita ja ees taas menemistä.
Tosin kerran onnekseni jätin terapeutille kertomatta todella kahjon uneni. Hän kun suorastaan takertui uniini ja niiden näkemiseen. Olisi varmasti napsahtanut paikka pehmustetusta ja pyöreästä huoneesta aika helposti. Ja siitä syystä en sitä tännekään viitsi kirjoittaa, sillä kotona on ihan hyvä olla.






Mutta jospa teistä joku osaisi minulle jotakin noista välähdyksistä tulkita, niin kiitos siitä. Tänään jotenkin minulle on valjennut tämä unien merkitys ja haluaisin niistä lisää tietoa. Kuin ihmeen kautta käteeni eksyi tänään myös kirja nimeltä Labyrintti ja lehti, joka käsittelee unien merkitystä. Pitäs oikein perehtyä, mutta ei kovin syvältä osaa itse ruveta penkomaan. Olisi vaan kiva saada suorat tulkinnat asioihin.
Päivän mittaan olen myös saanut idean voimaannuttavista valokuvista. Siis sellaisista kuvista, joista saa itselle voimaa ja  iloa. Tänään olen kameran kanssa jäljestänyt pihalla valoja ja varjoja. Niitähän tämä elämä on täynnä.

PUOLEN VUODEN ETIÄISIÄ

Viime kuukausina minulla on ollut aikaa miettiä asioita, lausahduksia ja vastaan tulleita sanontoja. Koko kesän minä itse narisin sitä, kun en päässyt Ouluun. No kesä meni niin, mutta syksyn mittaan en päässyt Oulusta pois. Olen ollut siis Oulussa noin kahdeksan viikkoa putkeen, sain mitä halusin. Syksyllä olimme Ylivieskassa messuilla. Eräs pöytä veti lapsiamme puoleen useaan otteeseen. Siinä me sitten laumana olimme, myös systeri lapsineen. Kaiken tämän lapsipaljouden ylitse pöydän pitäjä mies osoitti minulle Reettaa sanoen; tämä lapsi opettaa sinulle vielä paljon. Hämmennyin, hörähtelin omaa kovapäisyyttäni. Totesin viimeisen seitsemän vuoden ajan Reetan jo opettaneen minulle eniten meidän lapsista. Eli olenko tosiaankin noin kovapäinen, etten tajua sanomaa. No tässäpä nyt niitä oppirahoja maksellaan. Viikko ennen Reetan diagnoosia olimme suihkussa. Reetta oli kalpea ja laihtunut pari kiloa. Ajattelin itsekseni hänen näyttävän ihan syöpälapselta, raivostuin itselleni kun etes sellaista päästän mieleeni juolahtamaan. Viimeinen sunnuntai kotona, lokakuun 17., tulimme koko akkalauma iltasaunasta. Tytöt vetelivät itselleen tiukat vesikampaukset. Siinä he tuumailivat, mitäs jos olisikin sellainen sairaus että hiukset lähtee. Sullehan sopisi kyllä kaljukin ihan hyvin... Välillä lapset ovatkin toivoneet minun olevan enemmän kotona. Välillä he ovat jopa vihjailleet viidennestä lapsesta. Sillä äitiyslomillahan äidit yleensä tekevät pullaa ja mokkaruutuja. Niin ja ovat kotona. Kerran meidän lapsemme kyselivät minun iästäni, voinko vielä saada lapsia? Ja syntyykö vanhemmilta äideiltä vammaisia lapsia? Olivat taas jostakin oppineet riskisynnyttäjistä. Kerroin esimerkkejä minun ikäisistä äideistä, vieläkin vanhemmista ja heidän lapsistaan. Lähipiiristäkin niitä löytyi heti kourallinen. Tämän johdosta lapset laskivat mahdollisuuteni aika korkealle ja lähtivät naamat loistaen puhumaan asiasta isälle takapihalle. Näin siis meillä hoidetaan asiat, yhteistuumin perhepalavereissa.

KAULAKKAIN

Eilen illalla tuplat olivat kaulakkain tietokoneella. He puhuivat siinä ummet ja lammet samalla kun pelailivat. Seurasin sivusta. Verna silitteli Reetan kaljua, siveli ja pyöritteli. Totesi tuntuvan vähän piikkiseltä. Siihen Reetta oikaisi, ettei ne mitään piikkejä ole vaan sänki. Näinpä asioista täytyy puhua oikeilla nimillä.


On loistavaa huomata kuinka luontevasti kaljuun suhtaudutaan, välillä ollaan jopa kateellisia kun Reetan ei tarvitse huolehtia hiuksista. Varsinkin Tessalla luonnonkiharaisella lapsellamme tuntuu olevan noita huonoja hiuspäiviä noin yhdeksäntoista viikossa.
Reetta hoitaa kaljuaan huolella, rasvaa ja sivelee. Välillä se tuoksuu ruusulle, välillä jollekin muulle ihanalle. Usein hän kyselee; kiiltääkö kalju? Yhtä hyvin kuin Jorma Uotisella? Kait se on jokin kaljunkiiltomittari. ;)

UUSI AAMU

Eilinen ilta venähti typyillä elokuvan, Miss Kovis, parissa. Oli kuulemma todella hyvä. Niinpä tämä aamukin suhteessa venähti pari tuntia pitempään aamutoimien osalta. Mutta ehtiihän tuota valamiisa maailmasa. Kello on noin kymmenen ja olemme aamupalalla. Reetta on jälleen pääkokki. Neiti tanssii villasukissa ja yöpaidassa paistaen höttömunakkaita koko porukalle. Hymy on leveä. Neiti selvästi nauttii olostaan ja puuhista.
Saimme eilen luvan jatkaa kotona, arvot olivat ihan kohdallaan. Huh, taas! Tänään pakkanen on taas kirrannut, joten toivottavasti pöpöt nujertuu moisessa kelissä. Päivän ohjelmassa on ulkoilua, sisälläoloa ja ulkoilua. Emme ole lähdössä yhtikäs minnekkään. Aamuisten puheluiden perusteella lähipiirissä on taas vaikka mitä tauteja liikenteessä. Nuhaa, flunssaa, kurkkukipua ja mahatauteja joka lähtöön. Elimme jatkamme omassa kuplassamme.
Olemme aina olleet sosiaalisia ja kovia järjestämään juhlia. Nytpä emme siis voi vähään aikaan pirskeitä järjestää. Meillä on yleensä ollut lasten synttäritkin koko päivän juhlia. Vieraita on käynyt päivässä 20-40 henkeä. Ukkokullan ja minun kemut olivat useampi päiväisiä ja vieraita kymmeniä  ( siis silloin kun me täytimme 25 vuotta...). Viime tammikuussa vietimme Reinon 1-vuotissynttäreitä ja Kainon ristiäisiä.  Kaverimme pyysi miestään mukaan koiranristiäisiin, mutta se meni jo liika paksuksi. Ei irronnut biletyskavereita sieltä suunnalta. Mutta vietetäänhän niitä kissanristiäisiäkin, niin miksei koiran...?





Nyt on aamupalat massussa. Tytöt tarkistivat pakkasen, -23.9 astetta. Eilen aloitettu lumihotellin rakentaminen jatkukoon. Lumihotellissa on myös vessanpöntöt, pöydät ja mikä tärkeintä perhehuone.

maanantai 27. joulukuuta 2010

OLO LEVOLLINEN

Pikku hiljaa alkaa öiset paineet helpottamaan. Olo on jopa levollinen. Reetta kieltäytyi aamupalasta, ei ollut muka nälkä. Sitten kun nälkä tuli, se tuli aivan hysteriana ja pahoinvointina. Ehkäpä neitikin tällä tavalla oppi, että aamupala kannattaa syödä. Olo koheni heti kun sai murua rinnan alle. Koko joulun ajan Reetta suunnitteli, kuinka pääsee ravintolaan. Ratkaisuna oli istua autossa luukun takana ja antaa tilaus ulkoa käsin. Tunnelma on kuitenkin lähes sama kuin jos pääsisi sisälle ravintolaan. Neitille ei ole ongelma tuo julkisiin paikkoihin menokielto, päinvastoin hän osaa itse loistavasti asiat ajatella. Ja mikä hienointa kehitellä myös ratkaisut niihin. Tässä asiassa peli on erittäin selvä ja helppo. Jääpä itseltäkin turhat shoppailut. Ei juolahtaisi pieneen mieleenkään mennä alennusmyynteihin kiertelemään. Etes maidon ostoon ei huvita kauppaan mennä. Tänäänkin olemme olleet ulkona jo pitkän aikaa. Samalla voi leikkiä naapurin muksujen kanssa.
Odottelen kuumeisesti osastolta soittoa ja veriarvoja. Oikeastaan ennen ei uskalla kovin puhallella...
Yritän olla rento, mutta samalla lähtökuopissa.
Eilen tytöille napsahti pelikielto, tänään on taas lupa pelailla. Metelistä päätellen saattaa napsahtaa pian yhden päivän tauko... Välillä tunnelma kuulostaa suorastaan aggressiiviselta, kun aina toinen on liika tyhmä ja väärässä paikkaa. Mutta nämä ovat niitä elämisen ääniä ja itseppä on pelejä hankittu.

AAMU SARASTAA

Yö on takana, ainakin minulla erittäin pitkä ja levoton. Lueskelin, valvoin, kieriskelin ja aivan liikaa ajattelin yön hiljaisina tunteina. Kyllä nuo yövalvomiset pitäisi lailla kieltää. Yön pitäisi olla nukkumista varten. Nyt kun olen noussut ylös, olen erittäin poikki. Öiseen aikaan kaikki kärjistyy ja myös sumenee. Vallan ottaa sellaiset asiat, jotka eivät juuri päivisin mielessä pyöri. Ne tulee puskasta, eivätkä hellitä. Toki tuohon levottomaan yöhön saattoi vaikuttaa myös päivätirsat, sillä ei kai sitä yhteen nuppiin enempäänsä unta vuorokaudessa mahdu. Sieltähän se selitys löytyi. Kannatti siis alkaa purkamaan moista vyyhteä. Ei siis enää päiväunia, vaan pelkkiä yöunia.



Tänään menemme siis maanantaissa. Kunhan tuo Reetta nousee, niin otan verikokeet. Toimitan pienen verenkuvan tänne omaan labraan. Sen tulosten perusteella lopullinen päiväohjelma sitten tehdään. Toivottavasti arvot antaa meidän jatkaa kotiutusta. Nyt maanantaista keskiviikkoon on lääkkeissä mukana taas antibiootti. Sen tarkoitus on ennaltaehkäistä muistaakseni tohvelieläininfektiota. Näitä tabletteja menee aamulla ja illalla. Poskien väristä, yleiskunnosta ja hyvin nukutusta yöstä päätellen voimme jatkaa kotona.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

OLISIPA TÄMÄ VAIN PAINAJAISTA

Toivon joskus herääväni tästä mustan huumorin painajaisesta. Välillä ahistaa ja puristaa. Äsken näkyi kooste kuorosodan voittojuhlista osastolta. Tajuntaan iski jälleen voimakkaasti osaston kokemukset. Ohjelman jälkeen kännykkäni piippasi tasaiseen tahtii, olipas muitakin säväyttänyt. Nyt puristaa ja itkettää.



Päivä on mennyt loistavasti. Olemme olleet koirien kanssa ulkona lenkillä ja joella. Päivä on ollut loistava ulkoiluun. Otin päivälevotkin nojatuolissa. Kaino on uskollisesti mun sylissä lämmittämässä. Se on ilmeisesti ikuinen sylikoira. Reetta jaksoi kävellä reippaasti koko reissun, jopa välillä muita paremminkin. Nyt on aika raahautua pesulle ja kaivautua peiton alle.

lauantai 25. joulukuuta 2010

SUIHKUHUUMORIA

Tässä iltasella Pasi oli tyttöjen kanssa suihkussa. Tessa pesi Reetan selkää pesusienellä. Tähän Reetta laukaisi, olipa hyvä ettei mennyt saippuaa hiuksiin. Yleensähän sitä pestään saippualla ja varotaan sen joutumista silmiin. Samaisella suihkukeikalla Reetta oli pyytänyt hoitoainetta kahteen jäljellä olevaan karvaan. Pesun jälkeen neiti tuli luokseni ja sanoi jo kuivanneensa hiukset. Kysäisin; pitikö föönätä vai riittikö pyyhekuivaus? Ilmeisesti tämä on sitä käänteistä kaljuhuumoria. Neiti hallitsee silmät loistaen noinkin rankan lajin.

UPEA LUONTO



Ilta huipentui ulkoiluun ja saunomiseen. Nyt on aika vetää vaaleanpunaisian pyjamia naisväen päälle. Jyskäsimme koko porukalla pihalla. Ukkokulta tuumasi minun ihastuneen noihin lumisiin puihin. Niin taitaa olla, siis aivan mielettömän upeita! Kuvasin niitä mennen tullen ja palatessa.

 Reettakin sai minusta vaikutteita. Fanny veti neitiä rattikelkalla ja Reetta tallensi matkalla maisemia kameraan.








Nyt on vuorossa erilaisia pelejä. Osa pelaa lautapelejä ja osa Wiipelejä. Elikot saivat iltapalan. Kiitollisena Reino tuli minua kuonollaan pukkimaan. Pian on Reetan iltalääkkeen aika. Helppoa, vain yksi syöpälääke iltaisin. On aika henkäistä tämän päivän osalta syvään, näyttäisi asiat olevan ihan mallillaan...

ULKOILUA JA MÄENLASKUA

Oli kerrassaan loistava ulkoilusää. Pakkasta noin 18 astetta ja upea luonto. Menimme mummun ja papan rantaan testaamaan iskän uutta rattikelkkaa. Mukaan tuli myös systerin perhe. Eli hetkessä meitä olikin lauma koolla ja meteli sen mukainen.









Tytöt laskivat pulkilla ja kelkalla mäkeä. Koirat riehuivat aina siellä missä eniten tapahtuu.



Ulkoilun päätteeksi menimme sisälle joulupuurolle, kinkulle ja kahville. Hetkessä saimme isot kolot mummun kattiloihin. Kyllähän se ulkoilun jälkeen maistuukin hyvin. Reetalla meinas tulla muutama tippa verta nenästä. Todennäköisesti kuiva pakkassää sen aiheutti. Neiti hiukan sitä säikähti, mutta onneksi se oli vain hetkellistä. Koko laumalla posket punoitti ihanasti ja oli pitkästä aikaa kivaa olla yhdessä.