Yöni oli suoraan sanottuna painajaista. Syyttelevät liskot hyökkäsivät kimppuun, nukuin tuskin ollenkaan, ei se ainakaan levosta käynyt. Liskot simputtivat, osoittelivat, syyttelivät ja riepottelivat. Mitäs kävit aamulla lenkillä ja vähän niinkuin nautiskelit. Tästäs sait. Mitäs ostit itsellesi uuden ulkoilupuvun ja kuvittelit huolehtivasi itsestäsi. Tästäs sait. Mitäs söit kourallisen manteleita ja rusinoita. Tästäs sait. Mitäs hehkutit lapsen urheutta ja jaksamista. Tästäs sait. Aliatajunta syötti minulle syyllissyyttä. Heräsin silmät selällään täysin varmana siitä, että tämä lapsen kunnon romahtaminen on minun syytäni. Olen omilla teoillani, ajatuksillani ja fantasioillani verenmyrkytyksen aiheuttanut. Näin sen syyttävän sormen osoituksen. Silmissäni virtasi kaikki itsekkäät teot ja ajatukset purona, välillä kuin tulvana. Siitäs sait, sait mitä tilasit. Miksi menit nauttimaan, huokaisitko? Olemme sellaisen peikon kanssa tekemisissä, sitä ei sovi aliarvioida. Jälleen se peikko tuli vyöryen selän takaa suoraan polvitaipeisiin. Kuin valtava lumipallo. Se osui aika napakasti, makaan yhä selälläni haukkoen ja tunnustellen olenko kasassa.
Tulin osastolle kukonlaulun aikaan. Neitillä kukki huumori, maistui ruoka, jaksoi pompottaa minua. Reetta nousi sängyn päälle, avasi kaikki verhot. Nosti sälekaihtimet ja hymyillen otti uuden aamun vastaan. Kuumetta ei ole ja olo loistava eristyksestä huolimatta. Kysyinkin minkälaisia punasoluja sinuun tankattiin, sillä puhut todella höpöjä. Lapsi on taas oma itsensä. Näinpä pistän liskoni taas hetkeksi säkkiin, pakastan ja keitän. Laittaisinko vaikka etikkaliemeen ja kannen tiukasti kiinni. Marinoitukaa omassa liemessänne, liskot. Antakaa meidän taas porskuttaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti