MILLAINEN ÄITI

Reetta tuossa kuvaili minua, millainen äiti olen. Nauraen hän kertoi minun olevan pöhölö, ankara, hassu, pussaileva ja rakastava. Pakkohan tämän lauman kanssa on olla tietyllä tavalla ankarakin, asettaa rajoja ja rakkautta. Toivottavasti se kantaa hedelmää ja lapsista kasvaa yhteiskuntakelpoisia ihmisiä, joilla on sydän ja arvot paikallaan.
Reetta kyseli, milloin Hannu-pappa muuttui hassuksi, oliko jo minun lapsuudessa. Olen kuulemma kova pussailemaan ja halailemaan. Opinko sen vanhemmiltani ja milloin? No en oppinut, meillä ei lapsuudessa pahemmin pussailtu, halailtu tai tunteista puhuttu. Ehkä siitä syystä juuri haluankin purkaa kaiken ulos, en halua jäädä puhumattomaksi ja peittää tunteita. Haluan olla lapsilleni kuulolla niin hyvässä kuin pahassa. Puhututtaa ja kuunnella niitä. Välillä pitää tosin rivien välistä tulkita, mutta monta kertaa todellinen syy tulee lopulta esiin.
Reetta eilen mietti ensimmäistä verenmyrkytystään, joka iski kotona. Kuinka kauan paha olo jatkui, muttei kuume noussut. Kuinka kauan soittelimme ja odotimme pääsyä, lähtölupaa. Tulimme silloin taksilla. Reetta sanoi, ettei halua enää tulla taksilla, jos olo on niin huono. Hän haluaa tulla ambulanssilla, sillä ne saavat tulla lujempaa, saa olla makuullaan ja apua on lähellä. Totta, meidän on hyvä kuunnella lastamme, sillä hän osaa loistavasti tulkita tuntemuksiaan. Uskomatonta, kuinka selkeästi kauhukokemuksetkin piirtyvät muistiin, vaikka lapsi suorastaan horisee. Kauhukokemuksissakin pitää säilyttää asenne, kuinka sitä käsittelemme. Millaisen muistijäljen haluamme siitä lapsellemme piirtää ja samoin itsellemme.