Kotiaamumme alkoi Reetan aikaisella ylösnousulla. Ensin piti pyytää Väinö viereen. Sitten pussailtiin koirat. Voi vitsi kuinka helliä nuolaisuja sesset osaavatkin antaa. Olen tänään mitä suurimalla todennäköisyydellä palvottu henkilö! Leivoin eilen iltasella leipää aamuksi. Reetta muisti heti tuoreen leivän, arvatkaa kuinka kehuja sateli... Neiti nautiskeli pelkällä levitteellä, jotta maistaa leivän maun parhaiten. Leikkeleitäkin oli pöydässä ja Reetta niitä maisteli. Mutta vain siitä syystä, että hän testasi onko leikkeleet tarpeeksi hyvää meidän Väinölle. Unelmakolli kuulemma tarvitsee aamupalaksi vain parhainta. Kyllä kolli osaa kiittääkin kauniisti, kehräämällä ja puskemalla. Kuinka tärkeitä nuo lemmikit Reetalle ovatkaan. Illalla istuivat sylikkäin ja kaulakkain. Aamulla sama jatkuu.
Pakkanen paukkuu reilussa viidessätoista, aamuaurinko saa pölyhiukkaset leijumaan. Äiti, mitä nämä ovat? Lahjomaton aamun aurinko, kuinka talven voimmekaan asua tiedostamatta hippuja ja niiden leijumista. Jotenkin raadollinen kirkkaus.
Aamupalat on syöty, petit petattu, pitää pyörittää pyykkirumbaa ja sitten saapukin Reetalle ope. Taidan ulkoistaa itseni ja hauvelit opetuksen ajaksi. Oikeastaan ihana kotiaamu, kaikkine pölyhippuineen ja aamunaukuineen. Tulevaisuus häikäisee, ainakin aamuauringossa pitää silmiä siristää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti