KÄSIRYSYJÄ JA MUSTEPANIIKKIA

Fanny ja Reetta ottivat äsken kunnolla yhteen. Meteli, kiljuminen ja kiekaaminen oli korvia vihlovaa. Samoin syy, uskomattoman tyhjänpäiväinen. Omasta tilasta, palikoista ja PetShopeista. Tai siis onhan tuossa aineksia kunnon käsirysyynkin. Niinkuin neidit asian todistivat. Seuraava aihe tuli Tessan matkalaukusta. Seuraava aihe oli, kun Tessa oli yliaikaa naapurissa. Seuraava tyhmän äidin tyhmä sääntö oli kun en antanut muiden leikkiä räystäiden alla. Räystäiltä nääs roikkui metriset ja paksut lumilipat. Nyt tappelunaihe on sähköpiano ja soittovuorot. Reetta taas puolestaan ei halunnut ulos, koska muut vain laskivat mäkeä. Hän olisi halunnut hiihtää. Olimme kuulemma niin tyhmiä myös iskän kanssa ettemme kertoneet, että menemme maitokauppaan. Kyllä asiasta mainitsimme, mutta Reetta oli niin netin lumoissa, ettei mennyt jakeluun mitä ympärillä tapahtui. Makaroonilaatikkoonkin tyhmä äiti oli ripotellut pinnalle juustoraastetta. Jääkaapissa ei koskaan ole mitään mitä lapset haluaisivat. Kaiken kukkuraksi pullantuoksuinen äiti oli lisännyt pullataikinaan rusinoita, pullahan on silloin syömäkelvotonta. Peltillinen leipää osoittautui puolestaan erittäin herkulliseksi. Sen todistivat Reino ja Kaino, jotka sen olivat syöneet. Kainon käytös paljasti heti syyllisyyden, meni sängyn alle niin että näkyi vain pylly. Ukkokultakin lopetti minulle puhumisen, kun minua ei jaksanut kiinnostaa jokin plussatelekkarikanavapaketti-juttu. Näinpä tyhmä äiti selvittää ajatuksiaan tietokoneen näppäimistön avulla puhumatta kenellekään yhtikäs mitään. Fanny ja Verna tekstasivat aidoilla mustekynillä. Verna kokeili aikansa, suht siistillä lopputuloksella. Fanny kokeili myös, sai pilkkuja käsiinsä. Neiti kysyi lähteekö muste? Ehdin vastata vain ei... Sitten alkoi paniikkihuuto. En ehtinyt jatkaa lausettani loppuun ...ellet pese heti vedellä, muuten se tarttuu muutamaksi päiväski ja kuluu pois. Huutoa kesti kymmenen minuuttia, jolloin korvat eivät toimi saati aivot leikkaa. Fanny vain karjui, luuli musteen jäävän niinkuin tatuointi, koko iäksi. Ei auttanut neuvot, puhe, apu... Mutta tätähän tämä perheidylli välillä meinaa olla, ainaskin meillä. Tänään on ollut päivä, jolloin haluaisin asua syvällä korvessa. Paikassa, jossa emme aiheuta melusaastetta. Paikassa, jossa olisi nyrkkeilysäkki jatkuvasti valmiudessa, mikäli tekisi mieli päästellä aggressioita. Paikassa, jossa olisi tilaa enemmän, että suuremmilta törmäyskursseilta vältyttäisiin...