HUOLI

Reetta on kovin vaisu, kaivautuu peiton nurkkaan. Lämpötila ihan normaalin puitteissa. Välillä kohoaa. Kostautuuko menneet rankat hoidot? Huoli astuu uudella tavalla päiväämme. Aloitamme tsemppaamisen Ouluun lähdön vuoksi. Alitajuisesti tiedämme, lähdettävä on. Aina muistutetaan, että vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten... Pakkaudumme siis koko perheellä matkaan. Matkalla soitan osastolle, he käskevät tulemaan. Niin mehän olemme jo matkalla. Kuume kiipeää yli 38 asteen. Onneksi olemme pian sairaalassa. Kuume heiluu välillä alaspäin, kunnes puolessa tunnissa kirii kaksi astetta. Itkien Reetta mittaa itseltään syöpähoitojen ajan ennätyslukemat 40,1 astetta. Lasta pelottaa, äitiä pelottaa. Lasta itkettää, äitiä itkettää. Tunnen kuinka huoli kiristää, puristaa suunnattoman tiukasti. Illalla kuume aiheuttaa kovaa palelua, horkkaa. Välillä hiki helmeilee. Kuume kirii, paineet romahtaa ja pulssi nousee. Lapsi joutuu jatkuvaan tarkkailuun. Nyt on tosi kyseessä. Tulehdusarvot nousussa, alkaa antibiootit, kuumelääkkeet. Lapsi tuntee kuinka on huono olo, heikottaa, huippaa, päätä särkee. Huono olo, jälleen verenmyrkytys. Reetan käytös muuttuu huojuvaksi, tulee mieleen edelliset verenmyrkytykset. Lohdutamme lasta, saat tromppareita, saat punasoluja, saat kuumelääkettä, saat antibiootteja, saat nesteytystä, saat hoitoa... Kohta huono olo helpottaa, enää ei huippaa, ei särje päätä. Kovin kolaus moisessa neidille oli jälleen, ettei saa käydä yksin vessassa. Pitää soittaa hoitajat kaveriksi, ettei pyörry kun olo on niin heikko. Tuosta kuitenkin jaksoi kapinoida!