NUOTIOLLA, ON NIIN HYVÄ OLLA

Onpas mennyt lupsakkaasti päivä iltaan. Kauheasti touhua, olemme olleet kotista. Reetalla kävi aamulla ope, me lenkkeilimme koirien kanssa sillä aikaa. Oppiminen oli jälleen kivaa. Sitten pakkasimme koirat ja Väinön autoon ja ajoimme moikkaamaan mummua ja pappaa. Siellä vierähti pari tuntia. Reetta pelasi tuttuun tapaan muistipelejä mummun kanssa ja syötti pappalle salaa juustoa. Sen jälkeen pappa antoi traktorila kyytiä. Kävimme mutkan kotosalla, odottelimme koululaisia. Vuorossa oli eväiden teko ja nokka kohti Paskalannevaa. Mielettömän upea ilma ulkoilulle. Aurinkoa ja passeli pakkanen. Toki joukosta löytyi kaksi nuorta kapinallista Tessa ja Verna, joita ei voisi vähempää ulkoilu ja metsä kiinnostaa. Metsät kuulemma pitäisi lailla kieltää, hah. Sanoinkin, että mukaan on pakko lähteä, mutta säilyttäkää tuo asenne koko reissun ajan. Metsässä olosta ei sitten saa nauttia tai naamalla näkyä hymyntapaisia. Pitää olla tuolla asenteella koko reissu. Hyvä kun perille pääsimme, alkoivat lapset nauttia olostaan. Naamat vääntyivät tosikoillakin hymyyn. Metsässä oli mielettömästi lunta ja siellä turhat  negatiiviset energiat kaikkosivat, kun muksut leikkivät ja konttasivat. Koirat mukana. Minä kellistelin milloin minkäkin kinoksen juurelle kameran kanssa. Pasi sytytteli nuotion. Paistoimme makkaroita, joimme kaakaota ja söimme eväsleipiä. Kaikki meni, kyllä luonnonhelmassa ruoka maistaa. Kotiinlähtömme sai tuttuun tapaan farssin piirteitä; Pasi kahlasi puolen porukan kanssa edeltä autolle. Avasi ovet ja alkoi lastaamaan. Minä raahauduin loppujen kanssa. Pasi joutui koirien kanssa peräkonttiin istumaan. Pyysin avaimia, jotta auto saataisiin liikkelle. Mitä avaimia? No niitä, joilla auton juuri avasit!!!! Avaimia siinä sitten tovin haeskelimme, konttasimme ta nuuskimme. Haimme auton alta, sisältä, päältä, taskuista ja kaikkialta mistä autonavaimia kuuluukin hakea. Lopulta ne löytyivät Pasin lahkeesta. Taskusta oli mennyt vuori rikki ja avaimet olivat sujahtaneet lahkeensuuhun kengän päälle. Mua meinas hiukka ääneen naurattaa koko homan koomisuus ja ukkokulta sen kuin tuhisi ja jupisi.
Kotiuduimme rentoutuneina. Savuntuoksuisina Pasin kanssa jatkoimme ostoksille. Meiltä kysyttiinkin ihmetellen, kuinka pidämme perheen koossa, kun olemme yhdessä liikkeellä. Itse asiassa aika harvinainen näky, milloinkahan viimeksi olemme käyneet yhdessä yhtään missään. Saati sitten olleet samalla paikkakunnalla. Kannattaa sitä jo ääneen ihmetelläkin.
Nyt takassa palaa tuli ja porukka tillottaa Simpsoneita. Tytöt leikkivät kampaajaa ja hierojaa. Pasi niistä ehti nauttimaaan, mutta mulla oli hiukka ruuhkaa kyökin puolella. Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä, saimme kokea iloa, teinipuuskia, nautintoja ja ihan aitoa uupumuusta . Mikäs tässä on unta odotellessa.