Lauantai aamumme alkoi metsäretkellä Paskalannevalle. Kotiin jäivät Tessa ja Väinö, varsinkin tänään meidän Tessasta metsäretket ovat tyhymiä. Väinöä emme uskaltaneet mukaan ottaa. Typyt kävivät aamulla pikapyrähdyksen koulussa. Verna tuli kotiin silmät loisten, kun tajusi kuinka lyhyestä päivästä oli kyse. Vuodesta toiseen koluamme samoissa papan metsissä joulukuusta katselemassa. Joka vuosi sen oikean löytäminen on yhtä vaikeaa. No tietty eihän niihin mehtiin ehi vuodessa uutta puustoa ilmestyä... Minulle ja tytöille kävisi pikkasen persoonalisemmatkin puut, mutta Pasi on niin kauhian kriittinen. Verna siinä jo laukaisikin, kato sitte ettet kaada mäntyä. Voisihan se joulukuusi olla vaikka epäsymmetrinen, koivu, kataja tai mänty. Kyseessähän voisi olla joulupuu, eikä kuusi. Hitto, että sitä pitää aina jumiutua noihin pakkomielteisiin. Paskalannevalla tytöt leikkivät menninkäisiä ja piilosta koirien kanssa. Puiden alta löytyi kivoja onkaloita, joihin ryömiä. Paskalannevalla vedimme vesiperän ja ajoimme toiseen metsään, Palomontulle. Ojien ylle oli kaartunut kauniita oksatunnelita, joissa Reetta, Fanny ja koirat konttailivat. Vernalle iski taas monttuhysteria, eikä hän uskaltanut tieltä metsään tai ojiin poiketa. Pasi kahlasi syvemmällä kuusenkiilto silmissä, lopulta tärppäsi. Mies raahautui puuskuttaen todella upean jalon kuusen kanssa tielle. Minä olinkin kerennyt autoa siirrellä sen mukaan, mistä huohotus kuului. Harrastimme myös jännittävää autoilua, lapset ja koirat Vernaa lukuunottamatta olivat peräkärryn kyydissä. En tiedä mistä juurtaa juurensa peräkärryn kanssa ajelttaessa kauhea pelko. Kukaan ei usko minun osaavan peruutella moisen vehkeen kanssa. Hyvinhän me tänäänkin selvittiin. Mitä nyt kerran syyskesällä paukautin yhteen puuhun, kun peruuttelin metsätaipaleella. Minullahan on kuorma-autokorttikin, kait minä nyt yhen kärryn hallitsen. Jos ei muuten, niin voihan sen ottaa irti koukusta ja vedellä käsin minne haluaa. Ja liittää sitte taas koukkuun, joka on auton perässä. Metsästä kun lähdimme alkoi navigaattori ( = Pasi ) selostaa. Kannattaisi kuulemma pistää isompaa vaihdetta silmään, koita nyt keskittyä ajamiseen, onko pakko soittaa yhtä aikaa, onko pakko kaahata niin lujaa. Lapsista on jännää, kun ajamme metsäautoteillä silleen kouhottamalla, että mahaa huimaa. Siihen riittää mutkanen tie, pieni vaihde, etunoja ajoasento ja huudahdukset. Tästä kaikesta saa efektin todella hurjasta kyydistä, itse asiassa se onkin mielikuvituksen tuotetta ja turvallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti