OPERAATIO SUORITETTU...

Äiti, joko minä nyt olen kalju? Oota vielä vähän, puoli päätä vasta ajeltu. Älä hätäile. Joko nyt? Oonko minä jo kalju? Et aivan vielä, oota vielä hetki. Joko nyt? Näin eteni iltapesumme. Reetta halusi luopua lopuista haivenistaan kokonaan. Ne kun olivat vain kuollut takkupesä. Kävin ostamassa sellaisen ajeluvehkeen operaatiota varten. Iskä tosin skypessä epäili minun saavan sillä haavoja aikaan, mutta ehjänä ollaan. Reettaa siis jännitti enemmän se haavoitanko, kuin hiusten lopullinen lähtö. Rakkaalla on nyt kiiltävä kalju ja tähtisilmät. Reetta tunnusteli itseään käsin ja peilasi saadakseen tarkan tuntuman. Näin se menee, eipä lokakuun alussa voinut kuvitella rasvaavansa kaljua. Hiukset olivat todella pitkät ja paksut. Muistan jo vauva-ajoilta, kuinka Hannu-pappa on sivelly lastemme päitä ja kommentoinut pään muotoa kauniiksi. Se on ihan tosi asia, Reetan paljas pää on kauniin mallinen. Neidille sopii ihan tuollainen rohkeampikin kampaus. Samalla silmät ja hymy korostuu. Tarkkaan tuli jo suunniteltua huomista luomivärivalintaakin, kun katsoimme uutta ulkonäköä... Kyllähän se näytti vähän mietityttävän, niin minuakin. Yksi syövän tunnusmerkki on nyt näkyvissä kortisoonipöhöttymän ja iho-oireiden lisäksi.  Lapsestamme kasvaa rohkea ja liikakin kokemaan joutunut pikkunainen. Tähän on siis tultu.