ELÄMÄÄ VILLASUKISSA

Monen vuoden ajan olen haaveillut elämästä eripari villasukissa, lähes luonnontilassa, eläinten ja perheen ympäröimänä. Enää puuttuu ateljee, maalaistalo ja -miljöö. Näin niillä haaveilla taitaa olla tapana toteutua. Ehken kuitenkaan ole osannut toiveitani eritellä, sillä sairaus ei todellakaan kuulu tähän idylliin. Eikä toisen sukan kuulu olla koiran pureskelema. Ja millainen luonnontila, tällä hetkellä hiihtelen sisällä pitkiksissä ja paidassa, ulkona pipo silmillä toppakuteissa. Tällä hetkellä en ole saanut haaveilemaani taidetta aikaiseksi, mutta tekstiä sentään syntyy. Enkä kuvitellut viihtyväni vaaleanpunaisessa pyjamassa, mutta tässä ollaan.

Kuvittelin tämän elämän olevan aikataulutonta, relaa, hillittyä ja luovaa. Nyt hoidot ja sairaus määrää aikataulut, eikä sen kanssa ihan rennosti oteta. Elämä vaatii muutenkin kovasti päänvaivaa ja organisointia. Hillityllä kuvittelin joogaavani kynttilänvalossa, vihreää teetä nautiskellen. Lapset ja elikot siinä joogailisivat seesteisinä ja lähes äänettöminä ympärillä. Ukkokulta lukisi sarkahousuissa runoja ja puhuis kauniita. Tällä hetkellä desibelit ylittää koko ajan 80, pelit pyörii ja penikat nahistelee. Luovuudella haeskelen sellaista seesteistä fiilistä, taulujen maalaamista ja pientä floristista puuhastelua. Tätä fiilistä varten minulla olisi oma tila johon levittäytyä ja jatkaa aamusta iltaan. Maalata, somistaa, kokeilla ja keksiä. Samassa tilassa ukkokulta näpertelisi puutöitä ja lapset tekisivät käsillään kaikkea keksimäänsä. Ovet voisivat olla kesäisin auki, niistä kulkisi kissoja, koiria, kaneja ja kanoja. Piha olisi rauhainen, tunnelmallinen ja mielenkiintoinen. Kesäisin puuhastelisimme eri pihaprojekteissa ja pihan perällä olisi ulkohuussi. Luonto olisi osa elämäämme ja me eläisimme sopusoinnussa luonnon kanssa. Eikös kuulostakin seesteiseltä ja niin niin minulta!