MIKSI ÄITI AINA PUSSAILEE PÄÄHÄN?

Meijän äiskästä on kuulemma tullut kova pussailemaan. Se tulee aina yllättäin ja pussailee päähän. Äsken Pasi mulle möykkäsi kuulokkeista, siihen Fanny minua puolustamaan, että äitille pitää puhua kauniimmin. Hieno juttu, vain kauniita sanoja ja asioita kiitos! Miksi äiti siis pussailee päähän? No minusta on tullut herttainen pehmoäiti, päivittäin sanon tärkeitä sanoja lapsilleni. Niin ja vähän pussailenkin. Sattuneesta syystä olen enemmän läsnä, paikalla. Olen osallisena oikeastaan joka asiassa. Onneksi siis tekee mieli niitä pusujakin jaella, vaikka en aina haluaisi joka kahakassa olla osallisena. On aivan uutta minulle jakaa pitkin päivää asioita lasten kanssa, yleensä olen ollut aina menossa ja töissä. Mutta kaikkeen näköjään oppii ja opetetaan.
Viime yönä tuli taas todettua, että kissat ovat yöeläimiä. Väinö ei ollut kodinhoitohuoneessa, niinkuin yleensä öisin. Siinä se säntäili varpainen kimppuun nukkujan jalkoihin. Hiippaili pöydällä ja käveli tietsikan näppäimistön päällä saaden senkin auki. Välillä vietiin joulupalloja rytinällä. Sen ei tarvinnut kuin hiippailla sängyssä kehräten , niin sekin kuului. Välillä se käpertyi tyynylle rullalle ja härppi hiuksia. Ja niin kollipoika päätyi loppuyöksi taas kodinhoitohuoneeseen.
Aamu on jatkunut kutomalla. Blondeja on noussut sängyistään kudelmat kainalossa. Silmät sikkuralla alkoivat heti veivata. Reetta vetelee vielä sikeitä. Yöllä neiti oli kadottanut jalastaan toisen villasukan. Ne ovat uudet ja serkkutytön kutomat. Siis todella tärkeät. Niitä sitten piti peiton poimuista haeskella, muistaakseni toista sukkaa ei löytynyt  kun uni taas jatkui.
Pakkanen on lauhtunut kohtuullisemmaksi eilisestä. Tänään tarkenemme paremmin ulkoilla, tai ainakin pidempiä aikoja. Ehkei nuo kissat ole pelkästään yöeläimiä. Sillä nyt Väinö vetää taas rallia ympäri huushollia erilaisten leikkikalujen kanssa.