MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN?

Olemme saaneet olla nyt toista viikkoa kotona. Jalkautuminen Ylivieskaan on tehnyt hyvää. Välillä tosin on raskasta pyörittää samaa levyä, mutta eihän se ole ihmisten vika. He eivät ole minua vielä aijemmin tämän kriisin aikana nähneet. Olenkin joutunut sanomaan, ettei tämä asia hysterialla ja märisemällä kummene. Me elämme nyt tämän asian kanssa ja meidän on tultava syövän kanssa toimeen päivittäin. Parempi vaan pysyä syövän kanssa sovinnossa, kunnioitettava sen voimaa, mutta napakasti myös taisteltava sitä vastaan. Taistelua käymme päivittäin ja jokainen päivä on voitto itselle. Emme anna sille ylivaltaa, vaan napakasti etenemme tabletti ja hoito kerrallaan.

Nyt viikkojen aikana ihmisistä paljastuu yllättäviä piirteitä. Nyt karsitaan jyvät akanista, tämä vanahan kansan sanonta on minulle nyt auennut. Elämäämme on tullut uusia yllättäviä tärkeitä ihmisiä. Joidenkin kanssa olemme lähentyneet erityisesti. On myös paljastunut selkään puukottamista, toisen kriisin hyväksikäyttöä. Olen käynyt keskustelua itseni kanssa ja tullut siihen lopputulokseen että minä elän elämääni puhtaalta pöydältä. Toivottavasti näillä henkilöillä omatunto on olemassa, itse en halua vajota yhtä alas. En anna katkeruuden ja vihan pesiytyä itseeni.
Esikoistemme ollessa pieniä, kun odotin tuplia asia valkeni minulle. Asuimme rivitalojen yhteisessä pihassa. Me olimme lähes ainoita lapsiperheitä ja suurin osa eläkeläisiä. Olimme siis silmätikkuina ja katseiden kohteena päivittäin. Kaaduin marraskuun viimeinen päivä ison mahani kanssa. Jouduin siis lähes kuudeksi viikoksi kipsiin, oikea käsi olkapäästä ranteeseen. Minulla oli siis iso maha, kipsi, kaksi vaippaikäistä kotona ja todella notkea olo. Jouduimme siis olemaan sisällä muksujen kanssa aina sen ajan kun olin niiden kanssa päineen. Tammikuussa pääsin kipsistä ja viimeinkin mahani ja lasten kanssa ulos. Ulkona oli paukkupakkanen, upea kuutamo ja tähtitaivas. Ehdimme olla ulkona alle kymmenen minuuttia, kun naapurin pappa tuli juttusillemme. Hän tuli huomauttamaan, kuinka lapsemme talvileikeillään tuhoavat taloyhtiöiden pihat ja ovat muutenkin häiriöksi. Nautintomme sai siis todella tylyn lopun. Nieleskelin itkua, kun kohtasin moista syyttä. Meinasin alentua hänen käytöksensä tasolle, mutta ei, en halua olla lapsilleni sellainen esimerkki. Niinpä käänsin asian vahvuudeksemme. Päätimme jakaa talven upeuden nautintoja ja positiivisuutta myös muille. Lapsemme tervehtivät kyseistä pappaa aina silmät kirkkaana raikkaalla äänellä. Kerroimme hänelle myös kuinka upea luonto on ja mitä nautintoja siitä löydämme päivittäin. Kesän koittaessa jääpoltteet pihassa olivat jossain muualla kuin lasten leikkipaikoilla. Samaisena talvena tytöt pudottivat minut myös maan tasolle. Puskin alkutalvesta pää punaisena, hampaat kireinä tuplavaunuja lumessa ja pakkasessa. Olin kiukun vallassa. Silloin Tessa levitti vaunuissa kätensä ja pysäytti minut sanoilla "äiti, katso kuinka upeita puita kun lumi kimaltelee niiden oksilla". Olin itse näitä asioita lapsilleni opettanut. Haluan opettaa lapseni kunnioittamaan luontoa, eläimiä ja muita ihmisiä. Silloin minun kiireeni ja kireyteni katosi. Pysähdyimme katselemaan upeita puita, lumikinoksia ja taivasta. Kannattaa muuten kokeilla! Meneppä ulos, koe luonnon kauneus ja upeat siniset hetket. Katso puiden kimaltavia huurteisia oksia ja kirkasta tähtitaivasta...