KOTONA OLLAAN

Hämmästyttää ja vähä kummastuttaakin olla kotona. Toisaalta ihanaa, mutta alitajuisesti vähän levoton olo. Levottomuutta aiheuttaa tietämättömyys tulevista päivistä ja terveydentilasta. Muutokset kun tapahtuvat naps vaan. Ajelimma kotiin iltasella, olimme kotona kymmenen maissa. Muut muksut jo nukkuivat, Fanny odotti hymyillen. Olihan tuo pitkä taival pitkän ja raskaan päivän päätteeksi, mutta perille päästiin. Elikoilla oli myös valtavasti asiaa. Kaikki änkäsivät rapsutusetäisyydelle ja hymyilivät sellaista elukkahymyä. Ihan kuin meitä olisi jo kaivattu! Omassa sängyssä oli outoa nukkua, varsinkin kun vieressä tuhisi ikioma ukkokulta. Outoa tuhinaa, heilumista ja välillä se kuorsasikin. Onneksi ei pahemmin haissut! Kotona oli stailattu huushollia uuteen uskoon. Monta uutta masinaa, joita en osaa käyttää sitten millään. Se tuo "poikamieselämä" saa aikaan kilpavarustelua ja teknisiä vempaimia. Kuten sisällä lennätettävä helikopteri, pyykkikone jolta luukun avauskin pitää osata tilata. Myös mööpeleiden paikkoja on vaihdeltu. Sohva, nojatuolit, sänky , piirongit, senkit ja lipastot löytyvät eri seiniltä. Saatan jopa eksyä!
Aamu alkoi märillä pusuilla, siis kunnon nuoleskelulla. Asialla oli koiramme ( ei Pasi ). Koirat eivät saa tulla sänkyyn, mutta aamupusujen aikana ne jotenkin varvastavat niin pitkälle että just ja just takajalan varpaat enää  koskettavat lattiaa. Unelmakollimme Väinö puski ohtaa tuttuun tapaansa ja kehräystä riitti.