KUMPPARIKELI

Kuinka paljon tuota vettä mahtuu yhtä aikaa taivaasta tippumaan? Syksy on ilmeisesti saapunut, ainakin ilmatieteenlaitos niin viestittelee, niin ja taivas. Naapurin pörrömatto on pian viikon telineessä tuultunut ja kuivunut. Tuskin kovin raikkaalta tuoksuu, jahka sen joskus kuivaksi saa.
Eilen laitoin hiukseni aamuiseen tapaan ennen sairalalle lähtöä. Kun sitten odottelin vihreitä ajoi linja-auto ohi. Samalla se nostatti sellaisen parimetrisen vesipatsaan, arvaattekin kuka jäi sen alle. Noiduin kuin lappalainen ja syljin vettä. Aamu siis alkoi todella nuutuneella teemalla. Nyt mietin kuumeisesti kuinka tästä sairaalalle pääsen, menenkö jätesäkissä, pyykkipussissa, annanko sateen kastella ja otan kuivat mukaan. Illalla kun Mannerheimintietä takaisin ajelin, niin jälleen linja-auto minut kasteli polvia myöten. Olen siis täysi amatööri tässä asiassa. Voiko sitä kastua samalla tavalla mennen tullen palatessa. Miten kuuluisi toimia. Mikä yllättävintä, täällä katukuvassa on kumppareita vaikka kuinka. Meillä maalla ei niinkään, mitä nyt mehtässä ja navetassa. On vaikka kuinka hienoa leidiä ja sitten vedetään kumppareissa. Samoin nuoriso, ihan vetävät vimpan päälle pillifarkuissa ja kumppareissa. Minäkin kait sellaiset tarvisin, minun tuurillani ne pitäisi olla sellaisen kainaloihin saakka olevat kahluusaappaat.
Reetan arvot jatkavat hyvin nousuaan, illalla leukkarit olivat 1,1, aamulla 0,7. Neutrofiilit 0,55, hemo ja trompparit aloittivat myös nousunsa. Eli nyt siis kuumeisesti odottelemme käänteishyljintää, koko ajan syynätään ihoa, suuta, arvoja jne. Toivottavaa, joskin äärettömän pelottavaa. Nielunkipua ei enää ole, kieli vihoittelee. Eilen luomisentuska puski pintaan valtavalla rytinällä. Onneksi saimme ihan kunnollisia maalausvehkeitä. Siinäpä menikin muutama taiteellinen tunti. Reetta maalaa niin kauniita asioita. Jopa henkilökunta on hämmästellyt, seurannut ja palannut katsomaan. Seinät alkavat uhkaavasti peittymään. Maanantaina kävi taideterapeutti opettamassa uutta tekniikkaa, johon minunkin piti osallistua. Niin me sitten molemmat maalasimme huulet töröllään. Reetta tekee oivalluksia ja kokeiluja.  Eilen tosin into oli niin valtava, että piti vetää pultit. Kun kuvasta ei heti tullutkaan juuri sellainen kuin piti, eihän se aina tule. Emme siis ehdi telkkaria tai tietokonetta avaamaan, kun olemme taiteen lumoissa.
Mitäpä jos polkaisenkin pyyhe päällä sairaalalle, mitäpä tässä välissä pukemaan. Pukisin vasta siellä, kun kastun joka tapauksessa. Ärsyttää raahata kauhea kassillinen kamaa, jotta saa kuivaa päälle sairaalalla.
Reetta soittaa joka yö samaan aikaan, tarkka pissarakko. Haluaa vain tarkistaa saako häiritä ja nukunko. Tänä aamuna nukuin ja valpastuin  puhelun jälkeen. Ne ovat pitkiä minuutteja ne, kun uni karkaa. Siispä lueskelin ja yritin saada ajatuskuvioni hallintaan. Todennäköisesti olen siis levännyt, en osaa sitä itse hahmottaa. Sisäinen paniikki jyllää ja ilma on niin harmaa. Tarvisin taas sen auringonsäteen pilkahduksen. Tosin taitaa jäädä haaveeksi, sillä pilvipeite on ainakin sata kilometriä paksu, roikkuu puiden latvoissa saakka. Täytyy kehitellä kiksit jotain muuta kautta. Josko vaikka nauttisin sateesta ihan täysillä sairaalaan pyöräillessä. Eilen meinasin polkupyörällä joutua nupulakivillä vesiliirtoon. Kauhea tunne, mutta niin minä sain tehtyä korjaavan ohjausliikkeen hiukan kiljahdellen.
Reetta sieltä jo soitti, missä viivyn. Joka aamu minun pitää olla suihkuttamassa ja rasvaamassa. Sain puhuttua asian nyt niin, että neiti käy valmiiksi suihkussa, jotta voimme syöksyä suoraan taiteen pariin jahka täältä saavun. Okei, neiti vastasi ja pisti töpinäksi. Siis pitäisikö minunkin toimia...