Reetta saa kuulemma olla onnekas, kun ei tarvitse laittaa kenkä kuin yhteen jalkaan. Näin totuudentorvi-Vernamme pää kallellaan totesi. Niin ei harmita yhtään kaunis kipsi, kun ei tarvitse toista kenkää.
Reetta söi naama likaisena tortilloja. Tulisia, monipuolisia ja täyteen ahdettuja. Oli kuulemma taivaallisen hyvää. Mietimmekin kuinka kansainvälistä ruokavaliomme on, vaikkemme keittiötä pidemmälle pääsekään reissuun. On italialaista; pizzaa ja pastaa. Kiinalaista; hapanimelää ja nuudeleita. Kreikkalaista; tsatsikia, oliiveja, kreikkalaista salaattia, mussakaa. On meksikolaista; tortilloja, tabascoa, jalapenoja ja salsaa. En tiedä mihin katekoriaan menee jokiravut ja chilimarinoidut valkosipulinkynnet. Toki syömme myös normaaliakin ruokaa, niinkuin normaaleissa kodeissa. Saamme siis olla onnekkaita lastemme monipuolisesta ja hyvästä ruokahalusta. Kyllä muuten iskä ja äiskäkin syövät todella reippaasti. Annamme lasten maistaa ja kokata kaikkea, mikä kiinostaa. Äsken minulla oli kokkausapuna Verna.
Pasi tekee meille avainkaappia pihalla. Reetta ja Fanny kaivertavat taltalla kuvioita lautaan. Sanoin, ettei saa kaivertaa jalkaan eikä käteen, en tiedä auttaako. Tessa pelaa jalkapalloa Alavedellä tai jossain...
Reetta on Oulusta saapumisemme jälkeen ollut elikoiden kanssa kaulakkain. Väinölle tuntui kertovan, kuinka suuri onni oli saada se meille vuosi sitten. Kuinka tärkeää Väinön vierihoito on ollut koko sairauden ajan. Sairaus on ollut kuulemma paljon helpompi kestää, kun on ollut eläimet kotona odottamassa. Kummat ovat onnekkaampia, me vai nuo elikot? Olisi kyllä ihana vielä saada sellainen terapialaama halattavaksi ja matalana liikkuva fretti. Fretti lähinnä sohvan ja kaappien alusien siivoamiseen, ettei tarvitsisi imuroida. Saattais se olla yhden sortin veitikka luonteeltakin.
Olemme siis monessa asiassa onnekaita, kunpa sen vain muistaisimme pimeimmälläkin hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti