SIIRTOPUTKESSSA

Kuuleeko kukaan, olemme nyt kaukana kotoa. Olemme ammattitermein siirtoputkessa, olemme olleet epikriisien mukaan viimeiset pari viikkoa. Se on kuulemma ammattislangia ja tarkoittaa etenemistä tässä aiheessa.
Lensimme eilen päiväkoneella tapahtumien ytimeen. On paremmin aikaa relata, latautua, olla turistina ja ennen kaikkea nukkua kunnon yöunet. Reetta voi loistavasti, odottaa innolla tulevaa. Toki olemme puhuneet kaikesta mitä hoidoissa saattaa ilmetä, mutta tämä on tärkeä etappi. Reetta katselee jo kovalla kiinnostuksella hiuspinnejä ja pompuloita. Pian siis ovat viimeiset syöpähoidot kehissä, sen jälkeen olemme kantasolusiirtopotilaita. Eli hiukset saavat luvan kasvaa ja pysyä. Yllättävän tärkeä motivaattori. Viimeisen kuukauden ajan tukkaa on pukannut kunnolla, jännänä odotamme kuinka nyt käy. Pysyykö vai tipahtaako. Reetalle on hiustenlaittaminen jokapäiväinen rituaali. Vähän väliä näyttää pyyhkäisevän hiukset pois silmiltä, vaikka kyseessä on vasta muutaman millin sänki. Nainen on nainen.
Reetta on niin täynnä virtaa, elinvoimaa ja positiivisuutta. Nämä tulevat olemaan todella tärkeät voimavarat tulevina viikkoina. Olemme nukkuneet vailla huolen häivää viimeiset kaksi yötä. Mistä ihmeessä moinen sielunrauha oikein tulee, olen hämmentynyt. Toivottavasti myös pysyy.
Illalla puhuimme paljon tunteista. Miksi ihmisten pitää olla niin umpioita, jäädyttää tunteensa. Meidän sukuumme niitä on annettu myös roppakaupalla. On kuulkaas monin verroin helpompaa päästää tunteet ulos, kuin pinnistellä niiden sisälläpitämiseksi. Tämän minäkin olen viimeisen vuoden aikana näin kovan koulun kautta oppinut. Olen ollut todella umpio, enpä ole enää. Minun tapani on kirjoittaa ja puhua koko tunteiden kirjo ulos, myös itkeä ja nauraa tarvittaessa. Tällä hetkellä itku on kauempana ja nauru lähempänä. Toisin oli keväällä, ei hajuakaan naurusta...
Vielä eiliseen. Saimme jälleen Vip-kohtelua. Meitä tuli kentältä ihan oma linja-auto hakemaan, muut raukat saivat ahtautua kaikki samaan kyytiin. Hiukan oli kateellisia katseita, kun karautimme matkaan omallamme. Odottelimme kabinetissa, kun laukut meille haettiin, todella nopeaa toimintaa. Illalla Reetan kanssa siivosimme asunnolla kaappeja ja järjestimme omia tavaroita niihin. Yleensä Oulussa olen tonkinut matkalaukkua viikosta toiseen, mutta nyt ajattelin asettua. Kotiuttaa itseni. Tyhjä matkalaukku odottaa eteisen nurkassa. Kaapeista löytyi kiitettävästi erilaista purkkia ja purnukkaa, elintarvikkeita. Kun niitä tarkistelin, havaitsin niin monen ryynipaketin vanhentuneen, parasta ennen joskus 2010 tai tämän vuoden alusta. Eikö kukaan siis ole täällä asuessaan moisiin asioihin perehtynyt. Ilmeisesti ei. Sain siis valtavasti kaappitilaa ja nyt kaikki on käyttökelpoista kun vanhat on nakeltu pois. Järjestimme myös lelu- ja pelikaapit. Asunto on samassa talossa kuin keväälläkin, mutta pienempi. Tämä on sellainen ympärikierrettävä kaksio, eli pystyy kulkemaan huoneesta toiseen. Ihan kivasti sisustettu, näin me Reetun kanssa illalla analysoimme asian.
Olen siis herännyt kuuden pintaan, Pasi ja Reetta parantavat vain asentoaan. Kahvit on nautittu, Hesari haettu. En kyllä tiedä osaanko moista lukea, valtavasti tuota materiaalia meidän paikallislehteemme verrattuna. Eilen katsoimme säätiedotusta, hellettä luvassa. Oli jännää paikallistaa oma sijainti kartalta, yrittää ajatella eri vinkkelistä. Me kun pakkasimme lähinnä syysvaatteita, jätin hellekoltut kotiin. Kuvittelin syksyn alkavan juuri nyt, kuinka olinkin typerä. Pääsenkö tai joudunko kolttukauppaan vielä tänään ennen sairaalaan menoa. Olenpa tyhymä!
Aloitamme sairaalajakson sädehoitoihin tarvittavien muottien teolla, tuossa aamupäivällä. Sen pidemmälle en tästä päivästä tiedä, eikä minun tarvitsekaan tietää. Sillä mehän olemme vain ja ainoastaan tätä projektia varten täällä. Eikun taistoon!!!!