Perjantai oli päivä -7, lauantai -6, tänään sunnuntaina olemme päivässä -5. Siitä ne lähtevät vain vähenemään. Eilen Reetta sai jättilääkkeen, tänään samanlainen. Huomenna eri valmiste. Sädehoitoa ti-ke ja to, kahdesti päivässä. Perjantaina oli sädehoitomuotin teko, mittaaminen, jotta annostus saadaan kohdilleen. Hoitajat olivat miellyttäviä ja kuulemma koko hoitojen ajan samat. Hieno homma.
Reetta meni osastolle perjantaina iltasella. Kun lähdimme sieltä neitille iski paniikki, pelko ja kaikki siihen liittyvä. Eikä ihme. Kolkko uusi huone, jättihoidot, uudet hoitajat ja tiukat säännöt. Saahan siinä tilanteessa nuori kapinallinen räyhätäkkin. Mutta meinas ampua yli, sillä meille tuli yhteensä noin parikymmentä puhelua ja tekstaria. Oli vaikea saada unenpäästä kiinni... Eilen illalla en ehtinyt kuin ulos, sain jo kaksi puhelua. Minun piti olla kylmästi vain topakkana, en voi ulkoa palata laskemaan sängynpäätyä. Kyllä sen tekee henkilökunta, kunhan neiti soittaa kelloa. Onneksi pyysimme unettavan pahoinvointilääkkeen, jotta unen saisi helpommin napattua kiinni. Ei Reetta ole kyllä voinut pahoin, mutta varulta. Suun kautta menee kolmesti päivässä, uusiakin lääkkeitä. Yksi kaunis pyöreä, kirkkaan punainen on aiheuttanut närää. Mutta nyt sekin alkaa menemään kurkusta alas. Eipä siinä ole vaihtoehtoa kuin niellä.
Minusta oli hyvä, että tulimme jo torstaina, sillä Reetta sai leikkiä kanssamme turistia. Meillä olikin kivaa ja rentoa yhdessä. Kävimme samassa ravintolassa kahtena päivänä, juhlimme samalla iskän synttäreitä. Minulle on onneksi hommattu täällä polkupyörä, sillä jalkani eivät todellakaan tykkää paljosta länkkäämisestä. Vaapun kuin ankka nupulakivillä, portaissa ja niin edelleen. Perjantai-iltana tosin oli sattua pyörällä jo haaveri. Lähdimme osastolta, hyppäsin satulaan ja polkaisin. Samassa laukkuni soljahti pinnojen väliin ja kuului kauhea rutina. Siihen matka tyssäsi, vain kolme metriä lähdöstä. Pasi luuli, että kännykkäni survoutui pinnojen väliin, minä pelkäsin kameraa, mutta se olikin käsidesi. Kyllä sain jälleen päänpuditusta osakseni, mutta enpähän kaatunut. Kaikki tapahtui lennosta, äkkiä suit sait. Eilen sitten tajusin kangaskassini kuultavan läpi, siis se kerkesi hiertyä melkein puhki. Yhden päivän se mukana kesti, aika hankkia uusi tai paikata.
Sairaalalta asunnolle on lähes koko matkan ylämäkeä, aamuisin taas saan vaan pyörällä lasketella menemään. Eilen kävimme vuorotellen ulkoilemassa, minä vedin pyörällä tunnin siksakkia pitkin kaupunkia.
Nyt olen aamukahvini ja aamupalani napostellut. Aika lähteä osastolle. Pasi tuntuu vain kääntävän kylkeään, jääköön nukkumaan. Eilenkin teimme eri "vuorot", sillä nyt se on vielä mahdollista kun olemme molemmat täällä. Eli hynttyyt niskaan ja katsomaan mitä tämä päivä tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti