ÄÄNEENNAURANTAA

Olen nauranut niin että hytkyy. Milloin millekin aiheelle tai aiheettomuudelle. Pasi tuossa kompuran ja ilmavehkeen kanssa puhalteli takapihan rantakiviä puhtaaksi. Länkkäsin seläntaakse tarinaani kertomaan. Kerroin, kerroin ja kerroin. Mies ei edes suuttunut ehdotuksilleni. Sitten tajusin, ettei se edes kuule mua. Eikä edes tajua, että olen seläntakana. Niin keskittynyt kompurointiin ja puhalteluun näytti olevan. Pitkä vuodatukseni valui pihalaatoille, joten nauraen poistuin paikalta.
Viimein ukkokulta liehuvissa hiuksissaan, punaisessa paidassaan saapui sisälle. Nauraen aloin kertomaan äskeistä. Samaan aikaan kuului kauhea jyske ja pauke, joku hävittäjäkone ajoi huushollimme ylitse. Pasin hiukset vaan hulmahtivat, kun syöksyi katsomaan ja taivastelemaan pihalle. Taas mua nauratti, ihan ääneen ja taas minä hytkyin. Ei kiinnostanut pätkääkään mitä olin sanomassa, kun kuului hävittäjän ääni.
En enää kolmannella kerralla edes yrittänyt muistaa sanomaani, saatikka kertoa sitä. En edes tajunnut mikä siinä yhtälössä nauratti ja sekös vasta nauratti.
Lapset roikkuvat usein tietokoneella. On jos mitä tallia tai eläintarhaa. Äsken Verna kertoi, että oli eilen astuttanut lepakoita. Kysyin, että tehnyt mitä. Niin, astuttanut lepakoita. En tajunnut, että niitäkin voi astuttaa. Saati sitten tarvii astuttaa. Samalla hän kertoi astuttaneensa flamingoja, kirahveja, hevosia, lintuja jne.
Nyt tuplilla on kaksi kaveria takapihalla leikkimässä. Tai onko se siis leikiksi luokiteltavaa, kun esittävät huulet mutrullaan huippumalleja. Kävelevät, poseeraavat ja tuomaroivat. Aamupäivällä polkaisi kaksi serkkutyttöä meille ja veivät sitten isoimmat mennessään. Ollut jotenkin niin seesteistä. Näinpä minullakin on ollut mahdollista jalka sojossa lueskella. Olen lukenut ja nauranut. Lukemiseni on mahdollistunut, kun minun ei ole tarvinnut noiden keppieni kanssa olla erotuomarina. Ne ovat ihan hyvät siihen hommaan, yllän pitkälle. Mutta nopeutta niillä ei saa yhtään lisättyä. Ja lapset ovat turhankin nopeita kintuistaan. Kun jahtaan niitä keppien kanssa, juoksee koirat minun jaloissani. Todella notkeaa, isoäänistä ja tehokasta.
Lapsia on mietityttänyt, onko Kaino kantavana. Kainollahan oli juoksu tuossa joskus keväänkorvalla. Reetta tuossa miettikin, pääsikö Kaino jonkun vieraan koiran kanssa seksiämään. Ei päässyt, eikä ole pentuja tulossa. Tai kyllähän se meidän kauhujen tasapainoon voisi sopiakin. Tusina isätöntä sekarotuista... Oispa hellanlettas ihania!
Olen viikokausia muistellut itseäni. Nostan aika ajoin muistutuksen pöydälle. Kuva on otettu pian kaksi vuotta sitten. Olkapäässä tuore tatuointi, päällä hihaton yöpaita, jalassa vaaleanpunaiset pitkälahkeiset mummoalkkarit ja villasukat. Itse asiassa poseeraan siinä lähes mallikelpoisessa asennossa, Oulussa, seisoen hotellin sängyssä. Niin silloin olin vasta nelikymppinen, hurvaton ja pilkettä silmäkulmissa. Kun meille tulee vieraita, lapset pistävät kuvan piiloon, ettei tarvitse hävetä.
On siis tehnyt hyvää sielulle ja kropalle tuo ääneennauraminen. Mistä moinen, en tiedä. Mutta kiva on ollut hekotella. Ei tarvitse olla huolissaan, lääkitykseni on aivan kohdallaan. Tai siis en ole tarvinnut kipulääkkeitä, sillä tämän nykyisen kiputason kanssa kyllä pärjää nauramallakin.