KIRVELI

Minulla on uusi kaveri, kirveli. Olen ihastunut moiseen mausteeseen ja ripottelen sitä kaikkialle. Yhtenä päivänä tajusin sanan toisen merkityksen, kirvellä. Siis enkö mitään positiivisempaa maustetta ole keksinyt. Elämässä on muutenkin suhteellisen paljon kirvelyä, vereslihalla olemista. Sitten kaiken maustan ja höystän vielä kirvelillä. Yritin kovasti miettiä jotain positiivisempaa mausteen nimeä, mutta enpä ole keksinyt. On muuten erittäin monikäyttöinen mauste, sopii keittoihin , patoihin, salaatteihin ja aamumuniin. Siis paistettua munaa ja kirveliä, silläkös aamu käynnistyy. Välillä kirvelyä on sielua myöten, kuinka voikin vihloa ja satuttaa. Mutta on vain yritettävä päivä toisensa jälkeen saada kirvely taustalle, pois mielestä. Eilen minulta kysyttiin, olenko kuinka paljon osallistunut vanhemmille tarkoitettuihin juttuihin ja tutustunut uusiin ihmisiin. Olen sitäkin, mutta en tietoisesti. Vanhempainyhdistyksen kahvituksiin en ole mennyt, sillä en halua tällä hetkellä imeä yhtään enempää toisten kohtaloita, tunteita, kokemuksia, tuskaa ja kirvelyä itseeni. Empaattisuuskin vie omia voimavaroja. Sillä lasten syöpäosasto ja kantasolusiirto-osasto ei ehkä niitä kaikista helpoimpia osastoja ole. Niin paljon pahaa mahtuu tänne sairaalaan. Meillä on Reetan kanssa tavoite päästä täältä pois, toivottavasti pian. Sillä Oulussa on niin tuttua ja turvallista. Kotoisaa, joskin sielläkin kirvelee. Mutta se on meidän sielunmaisemaamme paremmin.
Olen tajunnut, että minulle on saattanut iskeä ikänäkö. Sekös kirveli kans. Siis voiko se napsahtaa tuosta vain, vai voiko fontit pienentyä entisestään. Tuoteselosteet tahtovat olla niin kauhean pienellä. Muistan, kuinka minua huvitti, kun Pasille iski ikänäkö. Yhtäkkiä. Mutta niin kolahtaa omaan nilkkaan tuokin kirvely.
Toinen seikka oli eilen löytämäni harmaa hius. Voiko sellainenkin puskea kuontalosta tuosta vain, yhtäkkiä löytyä. Ja taas kirveli. Onneksi on paljon muita asioita, jotka ovat tulleet elämää eläessä pikkuhiljaa. Oishan se järkyttävää tajuta, mikäli kertyneet stressikilot tai huolirypytkin ilmestyisivät vajaassa viikossa. Siinähän saattaisi peilikuvaansa paeta, kurkkia nurkan takaa. Kuka ihme tuo on ja mikä on saanut kaiken tämän aikaiseksi. Kyllähän nämäkin asiat kirvelee, itsetuntoa, sielua ja kaikkea. Onneksi ne eivät ole päällimmäisenä mielessä.
Tänään Reetta on määrännyt minut kaupungille, tai siis sain haluamani vapaan. Menen nyt aamusta suihkuttelemaan, sitten saan lähteä. Neidillä on kuulemma opettajaa ja sitä psykologia, joten hän kyllä pärjää. Eilen pääsin hierontaan. Osastolla käy viikoittain hieroja, meille vanhemmille maksutta. Oli hiukan kirvelevää kyytiä, mutta varmaan auttaakin. Tällä hierojalla oli omintakeinen tekniikka, ensikertalaisena piti oikein miettiä liikesarjoja ja tuntoja. Mutta menen jatkossakin, sittenpä minun ei enää tarvitse miettiä koska tunnen jo tekniikan.
Tänä aamuna, neljän paikkeilla minua kirveli herätä. Heräsin alaoven paukkeeseen ja askeliin. Mitä ilmeisemmin posteljoonilla oli aggressio päällä. Meinasin nousta ylös ja kumartua postiluukulle. Ajattelin toivottaa luukusta hyvää huomenta tai sanoa böö. Ajattelin, josko se pahatuuli sillä askelista poistuisi. Sitten ajattelin myös, että se pahatuuli saattaa levitä. Niin sikäli mikäli posteljooni säikähtää, suuttuu ja herättää sitten koko rapun. Niinpä vain jäin makaamaan ja kuuntelin luukun räminää ja poistuvia askelia. Eihän se ole kiva herätä, jos heti aamusta kaikki kirvelee. Siitä saattaapi tulla ihan huono päivä, olen joskus itsekkin kokenut. Tosin harvemmin.... Hah!
Mutta nyt terästäydyn ja polkaisen aamuhommiin osastolle. Eilen löimme kättä päälle, että tästä tulee parempi päivä. Illalla neitiä jo huvittikin omat raivarinsa ja käytöksensä. Niin me sitten niitä uudelleen esitimme ja näyttelimme, nauroimme räkänä. Kaikkea sitä lapsellakin kirvely saa aikaiseksi.