Kello seitsemän ja ajatukset lyövät todella tyhjää. Vähän kuin hammasratas, josta puuttuu muutama tärkeä hammas. Silloin sylttää tyhjää. Kulku niksahtelee. Ketju saattaa jopa irrota, kun oikein lyö tyhjää.
Näin taas kovasti paljon unia, voiko silloin muuta kuin rasittuneena herätä. Säpsähdin pystyyn, sillä minulla oli jälleen tunne että olen myöhässä. Myöhästelenkö jatkuvasti elämästäni? Minä, joka olen aina joka paikassa taatusti ajoissa. Punainen vaate minulle on ollut aina myöhästely. Omat oppirahani olen lapsilaumani kanssa tässäkin maksanut. Välillä olen ollut tipalla myöhästyä, mutten kuitenkaan. Lauman luotsaaminen ei aina ole mennyt oman aikataulun mukaan. Vauvavaiheessa saattoivat kaikki kolme vaippaikäistä päättää täyttää vaippansa kakalla, juuri kun aikataulu oli tiukka. Tai iski jokin vaatekriisi, kaatui päälle. Tuli oksennus. Tai rätti olikin väärän värinen, kun stailaus on aina ollut blondiemme heikkous. Onko se itse asiassa heikkous vai vahvuus, on aina riippunut omasta ajatusmaailmasta.
Kävelin jo talon ympäri, paljain varpain ja yöpaidassa. Sekin on muodostunut rituaali. Iltaisin kierrän samassa asussa saman lenkin. Joskus kierrän saunan jälkeen pyyhe päällä haahuillen. Haahuilen ja annan lyödä tyhjää. Aamu on jälleen kuulakkaan kirkas. Tuoksuu syksylle. Olen aina ollut syysihminen. Mikä luonnon runsaus, värien hehku. Olen vuosikausia pitänyt näyttelyni syyskuussa, sillä silloin luonnonmateriaaleja on runsaudeksi saakka. Pidän myös hämärtyvistä illoista, saa alkaa tuohustaman valoilla ja kynttilöillä. Eihän nämä seikat kesälläkään ole kiellettyjä, mutta syksyllä nämä korostuvat. Pidän pimentyvistä illoista, viljan tuoksusta, ruskasta. Yleensä myös sienestämisestä, marjastamisesta. Tällä liikuntakyvyllä pitäisi jalostaa pensaspuolukoita sekä pensassieniä, jotka kasvaisivat takapihalla. Ei tarvitsisi rajoittuneena ja rasittuneena itseään rasittaa.
Eilisen lähes kokonaan lorvin sisällä. Annoin lyödä tyhjää. Lueskelin koipi yläviistossa. Tein laiskuuden maksimointisuunnitelman tälle päivää. Lainasin kirjastosta äänikirjoja. Nyt ei tarvitse edes käsiä käyttää, ei silmiä avata. Kunhan makaan lahona haukena ja kuuntelen. Vaarana on se, että alan haahuilla ajatuksineni. Pian lyö tyhjää, enkä tajua pätkääkään kuulemastani. Jotenkin älyttömän korkea kynnys aloittaa tuokin. Mutta rasitusvamma hoituu, kun ei rasita. Äänihuulet ja puheongelmat hoituu, kun antaa niiden huulten levätä. Näin se varmasti niin monissa asioissa on, mutta on opittava mutkan ja haahuilun kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti