Niin saimme aamutoimet yhdessä tehdyksi, ihan yhteistyössä, reippaasti ja suunnitelman mukaan. Yhtäkkiä alkoi jälleen kipuilututtaan kovasti. Hoitajat olivat ihmeissään mikä nyt. Reetta pyysikin, ettenkö voisi auttaa millään. Sanoin voivani ja otin neidin vartiksi syliin tiukasti. Mittarilla katsoimme kivun laskemista 2,5:sta ihan tuonne ykköseen saakka. Eli kipulääkettä tehokkaampi oli äidin syli. Näin kun otimme vartin aikalisän, sainkin poistua suunnitellusti omille reissuilleni. Käytävässä hoitaja kiitteli minua johdonmukaisuudesta. Siitä, että pidin suunnitelmat neidin pompotuskipuyrityksistä huolimatta. Tuntui hyvältä moinen kommentti, sillä yritän toimia suunnitellusti ja johdonmukaisesti. Vaikka Reetta yrittää ja välillä jopa ottaa erävoiton kiristyksessä ja pompotuksessa, niin kuitenkin pyrin pysymään suunnitelmissa. Varsinkin kun on illalla lyöty ihan kättä päälle.
Käänsin fillarin kohti keskustaa, yritin johdonmukaisesti polkea oikeaan suuntaan. Välillä raivostutti, kun huomasin meneväni samaa reittiä uudelleen. Siis kehää. On toisinaan haasteellista tietää mihin pyörällä kuuluu, kun pyörätiet loppuu kuin seinään. Välillä vedetään autojen seassa. Mutta niin minä vaan onnistuin. Täällä on todella hiostavan kuumaa, mutta osa ihmisistä näyttää vetävän jo toppakuteissa ja pipoissa. Shoppailin, löysin outoja asioita. Ensinnäkin törmäsin siihen, että syysvaatteet ovat harmaita ja synkkiä. Onneksi oli muutamia värikylläisiäkin paikkoja. Minun aistini saavat kiksejä Indiskassa. Löysin sieltä itselleni ihanan tunikan, teekannun, kuppeja, servettejä, liinan ja asetteja. Johdonmukaisena ostin ensimmäisenä kassillisen pyöränsarveen painavaa ja särkyvää. Mutta sainkun sainkin ehjänä perille. Reetta ihastui kuppeihin niin, että omi toisen parin keittokupikseen sairaalaan. Onhan se tärkeää miten päivänsä aloittaa, mistä nauttii myös silmillä. Nytkin Reetta ihastelee servetin kauneutta. Ymmärsimme toisiamme.
Aikalisä teki todella hyvää ja tuli tarpeeseen. Olen jälleen latautunut. Osasin myös lähes johdonmukaisesti takaisin sairaalalle. Tuo hitsin rasittunut jalka alkoi jo tunnin jälkeen vihoittelemaan, niin että vedän kuin kalkkuna kävellessä. Se on ihan eriparia toisen kanssa, eikä kengätkään mahdu. Ällöttää!
Reetta ei ole syönyt tänään kuin muutaman ruokalusikallisen ja samoin on juonnin kanssa. Nälkä on valtava, mutta sattuu. Sekä nieluun, ruokatorveen, että kieleen. Niin se syöminen vain loppuu, kuin seinään. Nielusta irtoaa myös paljon limaa, sekin oli onneksi tiedossa. Arvot keikkuvat samoissa luvuissa, jotku nollilla osa ei. Nyt menen pelaamaan peliä töyhtöpäisen lapseni kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti