Minä taistelen, minä taiteilen. Reetta laulaa tunnettua tangoa uusilla sanoilla. Tanssikaverina suihkuverho ja tippaletkut. Olen ihana, olen ihana, olen kaunis, olen kaunis, minä taiteilen, minä taistelen.... Että sitä rataa. Korkealta ja kovaa, ainakin taiteellinen vaikutelma saa täyden kympin. Nyt neiti kiipesi sängylle ompelemaan kilpikonnaa, pari tuntia sitten oli myös taideterapiaa. Siinä hän askarteli minulle paperisilpusta lautasmallin, salaattia, ruohosipulia, tomaattia jne.
Reetan asiat ovat tänään ihan hyvin. Sain kyllä aamulla valtavan tietopaketin hoitajan toimesta, puolihuolimattomasti kaikesta mahdollisesta. Onhan hyvä, että asioista kerrotaan, mutta ei se aina mene tietyn kaavan mukaan. Kyllähän tietyt realiteetit on itselläkin valitettavan hyvin tiedossa, mutta en haluaisi niitä lietsottavan. On hyvä kun ruoka maistuu, antaa lapsen syödä kun maistuu. Joillakin on vain tapana sanoa, syöhän vielä ei sitä tiedä milloin seuraavan kerran pystyt syömään... Tai kylläpäs tuo kohta punoittaa, kohta se riistäytyy ja punoittaa sitten kauttaaltaan... Tai jos lääkkeitä on vaikea saada nieltyä, niin ihan selvää sädehoidot aiheuttavat ruokatorveen oireita, siitä se alkaa... Tai, siitä seuraa pahaa ja kovaa hylkimistä, kun luovuttaja on vanhempi... Itsellä nämä asiat jäävät kiertämään kehää, toivottavasti ei lapsella. Mielestäni on olemassa myös paljon, todella paljon positiivisia asioita. Meillä on oikeus myös nauttia niistä, eikä aina maalata peikkoja. Mutta meitä ihmisiä on niin moneksi. Toisten mieliala ja luonne on kuin lehmänhäntä, roikkuu takuuvarmasti ja hipoo maata. On myös muunlaisia häntiä. Itse kokisin oman häntäni kuin vilkkaalla pystykorvalla, napakasti humoristisesti kippurallaan, mutta hännännokka ylöspäin. Niin kukapa sen hännän nostaisi, ellei me itse. Saahan lehmätkin sen halutessaan kauniille kaarelle... Jopa taas, nyt minun pitää tanssia lapseni kanssa. Ilmeisesti tangoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti