Olen jälleen nauranut ääneen, räkänä, lääkärikierrolla. Lääkäri oli hiukan ihmeissään, mutta sanoin olevan kaksi vaihtoehtoa; itku tai nauru. Päädyin nauruun. Olemme siis olleet Reetan kanssa kantasolusiirtolisätutkimuksissa, jälleen kerran. Keskiviikkona oli anestesiakelpoisuuden varmistaminen, ruhjeiden tarkistaminen, verikokeet jne. Samalla kerroin Reetan juosseen varpaat rullalle vesipyssyilyssä Vernan kanssa. Tänään sitten selvisi, että eilen kuvattu jalka onkin murtunut. Siksi siis nauroin. Murtuma tähän saumaan, kuulostaa epäuskoiselta. Tänään Reetalle tehtiin jalkaan sellainen irroitettava Geishantossu-niminen kipsaus.
Tänään vuorossa oli lyppi, tuloksia odottelemme huomenissa. Eilen keuhkojen kuvantaminen. Enää pienen pieni häivähdys patista. Uuden mutkan matkaan toi tuo murtuma. Siis yhteys jälleen kiireellä Helsinkiin. Kuulemma Reetta on ennakkotapaus, eipä ole ennen ollut siirtopotilasta, joka tulee kipsin kanssa. Kuinka siis toimia, pidetäänkö suunnitelmat, vaiko mutkistuuko kaikki. Toistaiseksi olemme siinä luulossa, ettei mutkistu... Näiltä osin kaikki ovat viimeinkin kohdallaan.
Ei se vauhtia ole paljoa hidastanut, juosta ei voi, mutta hölkätä pystyy. Jalkapöytä on hiukan turvoksissa ja nilikuttaa. Mutta niinhän meillä nilikuttaa kaikki muutkin, kuin ankkalauma pylly pitkällä. Herätti hiukan koomisuutta moinen yhtälö. Mutta siitähän pääsimme jälleen nauramalla.
Saimme tarkat kotiutusohjeet: pitää kipsiä jalassa ja lasta pumpulissa. Ettei tohelolle enää satu enempää tapaturmia tai haavereita. Tossu on upean liila, jossa on tarrakiinnitys, kuulemma todellinen kisällityö. Reetta itse on innoissaan ja muut niin kateellisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti