Tai ainakin minä olen. Sillä halusin pitää tänään ns. vapaapäivän sairaalasta. Pasi lähtee huomenissa suunnitelmien mukaan kotiin, sillä lapsilta tulee sieltäkin suunnalta ikävyysviestejä. Ajattelin ottaa aikalisän, ennekuin jään tänne Reetan kanssa kahdestaan. Kuulostaahan järkevältä. No ei kyllä siltä tunnu. Nousin ylös kuuden pintaan, kauhea morkkis iski heti omasta laiminlyöntiajatuksesta. Nyt siis kierrän kehää asunnolla, teen ruokaa ja sen kypsyessä kierrän kehää. Mitä ihmettä tällä päivälläni teen. Olen yrittänyt katsoa telkkaria, lukea ja olla puhelimessa. Olen kiertänyt tätä kehää nyt neljä tuntia, eikä rentoudesta tietoakaan.
Ihminen on outo, ei tämäkään vapaus vapaudelta tunnu. Sillä nythän oma ajatusmaailma pääsee valloilleen. Sillä niitä ei katkaise lääkkeet, hoitajat, purskutukset, Reetan touhut. En koe todellakaan voivani ainakaan paremmin, kun olen muualla. Toisaalta kauhea ikävä muitakin touhoja siellä kotipuolessa, mutta jakaudu siinä sitten sopivasti. Minne kuulun ja mikä roolini on. Tällä hetkellä kuulun tänne, mutta roolini on olla myös ymmärtävä, kannustava ja huolehtiva äiti myös muille. Olenko outo, ihminenhän on outo. Tarvin kuitenkin tietyn kehän, mitä kiertää. Turvalliset urat. Nyt se aukesi, hyppään pyörän selkään ja lähden moikkailemaan Reettaa ja Pasia osastolle. Mutta pidän itselläni mahdollisuuden poistumiseen, kun siltä tuntuu. Näin kun asian jälleen jäsentelin, olo ei ole läheskään niin outo.
Niinpä osastolle pyrähdin huomatakseni, että opettaja on huoneessa. Ostin lehden ja vesipullon, nautiskelin ne ulkona. Sen jälkeen tein Reetalle oikeaa nakkikeittoa, juuri sellaista kuin kotona. Pian kokkauksien jälkeen ulkoistin itseni, ilman morkkista. Pyöräilin kaupunkia ristiin rastiin, tein tuliaisostokset muille muksuille. Aidosti liikkuneena ja uupuneena, hikisenäkin palasin asunnolle. Olen lueskellut ja rentoutunut.
Sain päivän veriarvot, nolla lähenee. Crp 4, lähes normaali. Tänään tankkaillaan tromppareita. Neiti voi hyvin, maalaa, käy koulua, touhottaa ja on oma ihana itsensä. Eli tänään ei pitäisi olla syytä paniikkiin, outoon hysteriaan.
Itselleni olenkin tuossa nauranut; voisin kirjoittaa paniikki käsikirjan. Kuinka sen saa aikaiseksi, kuinka sitä voi lietsoa, kuinka sitä voi ruokkia, onneksi muutaman luvun voisin kirjoittaa paniikin hallinnastakin. Kyllä ihminen on outo!
Tervehdys!
VastaaPoistaOnpa mukava kuulla, että teillä menee noin hyvin. Että kaikki veriarvot ovat noin kohdallaan, yleistila vaikuttaisi tosi hyvältä jne.
Ihanaa, että pikku prinsessa jaksaa taistella itsemääräämisoikeudestaan: se on tosi tärkeä asia.Kun ihminen joutuu tilanteeseen, jossa päätösvalta omiin asioihin onkin yht´äkkiä tosi pieni, nousevat vessapaperit ja vesihanat arvoon arvaamattomaan. Ei varmasti tuntuisi hyvältä, jos voimattomana vaan makailisi, eikä jaksaisi yhtään hanttiin panna.
Minun mielestäni et ole ollenkaan outo, vaan ihailtavan vahvasti jaksat tätä rankkaa asiaa käydä läpi, huumoriakaan unohtamatta. Ja paniikin hallinta käsikirja kuulostaa tosi upealta.
Kaikkea, kaikkea hyvää sinne teille jatkossakin, ja Reetalle sellaiset terkut, että täällä yksi mummeli kovasti ihailee hänen rohkeuttaan ja tsemppaus mielialaansa.
Myös muulle perheelle hurjasti voimia. Te kaikki olette Reetalle niitä lähteitä, joista voimaa voi saada tarvitessaan.
Hienosti tunnut sinäkin jaksavan. Ihmehän se olisi, jos ei missään tuntuisi. Varmasti elämänne suurimpia asioita käytte parhaillaan läpi.