TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

tiistai 30. huhtikuuta 2013

VÄLIRAUHA

Jopas jotakin, enpäs uskonut että sohaisen näin pahasti Leijonaemolaumaa. Vedän nyt yhteenvedon, jokaisella meistä on omat kiirastulemme, kukin selvitköön siitä siis parhaaksi katsomallaan tavalla. Ei varmasti ole oikeaa tapaa selvitä, kenelläkään yhtä ainoaa keinoa selvitä, mutta on vain selvittävä. Jotensakin minut ymmärrettiin monessakin asiassa ihan väärin, pointtini ei kuitenkaan kaikille auennut, vaikka yritin sen omalla tavallani kertoa, joten antaa olla. Eihän sairauksia ja vaikeuksia voi laittaa paremmuus-, kauheus- tai hirveysjärjestykseen, enkä sitä ole edes tarkoittanut. Mutta mittasuhteet on hyvä ymmärtää, peilailla eri kanteilta. (Minulla on tunne, etten taaskaan osaa sanoa sitä mitä yritän ja haluan, jollakin tuhisee herne reijässä...;-) Muistan sen kun esikoisemme oli mahataudissa ja jouduimme tippaan, se oli järkyttävää. On ollut järkyttävää myös toisen tippaan joutuminen. Minua on järkyttänyt myös lapseni altaaseen tippuminen, leuan aukeaminen, vesirokot neljällä kuukauden sisällä, koliikit, unettomuus, atooppinen iho, ripuli, oksennustaudit, avohaava päässä, sormen leikkaaminen, koulukiusaus, lasten erilaiset pelot, oudot näpyt, nenäverenvuodot, tajuttomuuskohtaukset, lukuisat avohaavat tikkeineen, kolaroinnit, muut mysteerit ja läheltäpiti-tilanteet... Tällä hetkellä olen kuitenkin kaikesta myllytyksestä ymmärryksestä ja ei ymmärryksestä huolimatta hyvällä mielellä, olo on turvallinen ja luottavainen. Edes tämä farssi täällä, ei sitä ole huojuttanut, toki hiukan harmittaa ja hämmästyttää, mutta se on pientä moneen muuhun verrattuna. Sitten yksi tärkeä muistisääntö, jos haluaa olla törmäämättä minuun kadulla, ettei sohaise liikaa. Valitse se varjoisampi puoli, kun minulla on tapana kulkea aurinkoisemmalla puolella. Tänään nimittäin Reetan asioita juostessani sen oivalsin, loikin hyytävässä tuulessa ja valitsin sen kadunpuolen mille kevätaurinko paistaa. Tilanteesta huolimatta nautin suunnattomasti auringosta, heräävästä luonnosta, muuttolinnuista, hyvistä kohtaamisista, lapsistani, perheestäni, tästä ainutlaatuisesta elämästämme, luovuudesta ja mahdollisuuksista joita meillä on. Kiitos myös hämmästyttävästä määrästä paketteja, kivoja asioita on tupsahdellut koppiimme. Koppiin, josta nauru raikaa ja värit loistaa;-) Hyvää Vappuaattoa kaikille, äläkää paleltuko! Tänään oli siis päivä +11.

1 kommentti:

  1. Toisilla on taito kirjoittaa, niin kuin sinulla on, mutta ehkä taito lukemiseen puuttuu. Kirjoituksesi herättävät aina ajatuksia, niistä saa tietoa. Itse olen laboratoriossa töissä, ja olen mielenkiinnolla seurannnut mm. veriarvojuttuja ja sitä, miten paljon olet perillä labra-asioista. Olet perillä myös taudin hoidoista, niiden etenemisestä ja olet todella arvokas ihminen; äiti Reetalle ja kolmelle muulle, arvokas myös läsnäolollasi Reetan matkalla tarkkoine huomioinesi, mutta myös hoitajille siinä että olet läsnä ja huomioit.
    Ottamatta kantaa kenen tauti on pahin, kamalin jne ja kenellä on raskainta, luulen että kadun aurinkoisella puolella kulkeminen auttaa, positiivinen asenne auttaa, värit ja nauru auttaa.
    Reeta on huipputyyppi, paljon jo kokenut pieneen ikäänsä nähden ja yhä jaksaa taistella... samoin kuin äitinsä, nostaisin hattua teille, jos minulla hattu olisi.
    Mietin että minulla ei ole kokemuksia läheisen syövästä, mutta sitten havahduin; edesmenneellä äidilläni oli syöpä kaikkiaan kolmesti, mieheni eturauhassyöpä hoidettiin kahdeksan vuotta sitte, niin että onhan niitä, mutta Reetan tarinaan verrattuna aika pieniä...
    Karoliina

    VastaaPoista