JUHLALLINEN

 Kuuleeko muu maailma? Kuuleehan se, hienoa!
   Olipas hyvä idea lennellä tänne jo päivää aikaisemmin, saimme olla kiireettömästi ja jopa nautiskella. Niin vedimme hyvällä sykkeellä ja leppoisuudella, käsittääkseni vedämme yhä samalla asenteella. Toki hetkelliset tunnekuohut on ravistelleet minua, mutta taas on se syke löytynyt.
   Mitäköhän haluaisitte tietää, vai heitänkö vain jonninjoutavaa läppää... Ensinnäkin vip-palvelut hoitivat hommansa loistavasti, sillä aiheutimme vähän hommaakin niille. Koneesta meitä tultiin hakemaan omalla haitarilinja-autolla, "rahvaat" sulloutuivat kaikki yhteiskuljetukseen. Siellä sitten kaikessa rauhassa lattea kabinetissa nautiskelin, kun tajusimme, että reppu jäi sinne autoon. Siis reppu, kauhean painava, täynnä koulukirjoja. Kirjat kuulemma eivät Reetta haitanneet, mutta samassa repussa on kaksi tsemppialbumia ja kauheasti askartelukamaa. Joten vip-emäntä perään ja toinen hakemaan matkalaukkuja. Me vaan istuimme, lattea siemaillen ja hajuvesiä haistellen. Meinasi meitä asia huvittaakin, onneksi en lastani unohtanut pyörimään kentälle autoon, olin minä sen verran kartalla kuitenkin.
   Kotona ennen lähtöä Reetta laittoi koko laumalle tatuointeja ja itselleen myös. Minulle lisättiin aitoon tatskaan kaksi liskoa lisää, koko perheen verran, aidossa on neljä. Muille sydämiä, keijuja, perhosia, muuta koukeroa ja viivaa. Neidit olivat kaulakkain ja lepposia. Fanny oli oikeastaan ainoa, jonka kantapäät alkoivat paukkumaan ja ovi paukahti napakammin, kun saimme lentoluvan ja minä märisin. Säikähtäähän sitä koti-ikävästä ja huojennuksesta loiskuvaa mammaa, kukapa ei säikähtäisi. Eläimet aistivat myös puuhamme ja olivat läsnä jokaisessa liikkeessä. Kuinka monta kissaa voikaan olla matkalaukussa? Entäs sitten iskä, kukapa niistä tunteista osaisi kertoa ja tulkita. Voi miehet, kautta Suomenniemen, puhukaa ja näyttäkää, missä mennään! Mutta enpä avaa asiaa enempä, sillä mikäpä minä olen toisen tunteita tulkitsemaan... Minä saunoin varastoon, aamulla, illalla ja päivällä. Kuvasin itselleni tärkeitä asioita, perhettä, elikoita, tunnelmia, kahvikupin, munakkaan, roinaröykkiön jne... Kyllähän niitä tärkeitä asioita on aika paljon kuvattavaksi, kun tarkemmin ajattelee. Katselin ja kastelin kukat hartaudella, toivoin niiden olevan vihreänä vielä palattuammmekin. Se ei olekaan tärkeysjärjestyksessä muilla ehkä kovin korkealla. Pitihän sitä taas taksissakin märistä kun kotoa kentälle ajoimme, siis ei sillain hytkyen volista, vaan itku virtasi itsekseen suolaisena pitkin naamaa ja kaulaa. Annoin valua, sillä hyvääkinhän se tekee. Itketti pitkä savotta, ei minua pelottanut, eikä juuri nytkään pelota, se on tärkeää. Siis itku tulee lähinnä ikävästä kotia ja normaaliutta, siis olemista perheen parissa. Toisaalta hämmentävää ja voimaannuttavaa tajuta mikä itkettää. Siis etääntyvät ja vilisevät maisemat saa valumaan, ei pelko.
   Asunnon sain onneksi läheltä sairaalaa, muutaman minuutin kävelymatka. Tämä on sellainen vanha aikansa upea rakennus, kiveä ja leveitä ikkunalautoja, pieniä komeroita, keittokoppi ja kaamea vessa. Huoneessa on muutama peiliseinä, avartamassa ymmärrän, mutta ne säikäytteleekin ennen kuin niihin tottuu. Joku huuhaa tulee joka mutkassa vastaan, kertaa todellisuutta, ei siis kiva. Ensin asunto ahdisti, sai värähtämään negatiivisesti. Kolusin kaapit, heittelin vuodesta 2011 alkaen olevia tavaroita siis elintarvikkeita roskiin, kolusin kaiken, järjestin omat tavarani. Sitten väänsimme patterit kiinni, avasimme verhot ja tuuletimme, hiukan myös mööbleerasimme ja ideoimme, lopputulos kotoisa eikä enää yhtään ahdista. Tutustuimme toisiimme, asunto ja minä, sovittelijana toimi Reetta. Lakanat tosin olivat aneemisen vaalean hailakoita, olisin halunnut ihania värejä...
   Sitten meillä olikin jo karmiva nälkä, mitä syötäisiin. Reetta sanoi, että nyt on juhlavan illallisen aika, eli suunnittelimme juhlallisen. Teimme ostoslistan ja kauppaan. Niin sanotusti "viimeinen juhlallinen ateria" ennen uutta elämää, siis ihan konkreettisesti, kannatti siihen panostaakin. Kokkasimme hartaudella ja vimapan päälle. Samaan aikaan neiti tanssii ja laulaa omaa biisiään "I love holiday", siinä on sellaisia ihania kiekautuskohtia ja irlantilaisia vaikutteita, koreografia on leijuvan viipyilevän iloinen.  Eli peiliseinille tuli uutta käyttöä... Reetta teki minulle loistavan salaatin; ituja, tuoreita herkkusieniä, salaatteja, mozzarellaa ja mielikuvitusta. Itselleen erilaisia sämpylöutä, päälle margariinia ja pepperonimakkaraa. Sitten neiti söi liki 200 grammaa chilimarinadissa olevia valkosipulinkynsiä, luit ihan oikein, lähes purkillisen sellaista potkua. Yksitellen sämpylän kanssa nautiskellen, väliin fetaa. Annoin lipsua ruokavaliossa, sillä pian otamme taas napakan otteen. Juomana upeista viinilaseista vaaleanpunaista kuplivaa, siis vadelmamehutiivistettä kivennäisvedellä. Keväiset servetit ja nippu hohtavan persikkaisia reilunkaupan ruusuja. Pääruokana oli uunissa haudutettua paistia, lohkoperunoita ja sipuleita. Nam! Jälkkärinä neidille muffinsseja, jotka ostimme ihan valmiina. Meinasimme leipoa itse, mutta sitten asunnon varustetaso aiheutti omat haasteensa.
   On muuten kaikkien kannalta parasta, että asun yksin enkä kolhoosissa. Nyt saan heilua paplareissani ihan vapaasti, käyttää maailmankaikkeuden lahointa, kauhtuneinta, pehmeintä ja kotoisinta delfiiniyöpaitulia eripari kalsareilla. Minulla on myös mukana ne tärkeät hemikuussa saamani lapaset ja paketillinen hakaneuloja, laitan ne käsiini kun tuntuu että lapaset meinaa tippua, löystyä tai valua. Aikomuksena on tarvittaessa nukkua ne kädessä... On vapauttavaa kun saan olla omissa oloissaan ajattelematta mitä muut ajattelee, minusta tulee siis erakko ja mökkiläinen. Yksi negatiivinen asia on asua alimmassa kerroksessa ja jalkakäytävälle antavilla ikkunoilla, nyt pitää sulkea verhot. Se aiheutti ajatuksellista tuskaa, kun valo ei pääse virtaamaan esteettömästi, mutta muiden tielläliikkujien ja ihmisten parhaaksi Reetta sai minut suostuteltua sulkemaan ne. Lapsi puhui järkeä, en kuulemma voi heilua täällä niin kuin kotona verhot auki...
   Nukuimme Reetan kanssa reilun kahdeksan tunnin yöunet, siis mielettömän hyvin. Heräsimme likkenteeseen ja kerrostalon ääniin ja yhtäaikaiseen vessahätään. Katselin hämmästyttävän leppoisa unia ja seikkailuja, en siis painajaisia, en siis ahdistavia, en siis negatiivisia unia. Hömppää ja kevytkenkäistä. Reettakin nukkui loistavasti, kiemurtelematta ja voihkimatta, arvatkaa mitä tällainen taas kertoo itselleni. Siis todella tärkeää ja kertoo hyvästä balanssista. Aamupala jatkui samalla juhlallisella, viipyilevän nautiskelevalla tavalla, kuin illallinenkin. Samalla neiti lauloi, tanssi, peilasi itseään ja piti luennon Turun herttuasta ja esitti sitäkin... Minä olin sitten se palvelija ja hovinarri...

   Nyt on siis perjantai aamu ja komento osastolta on kaikunut, jatkan kunhan kiireiltäni ehdin. Tsao!

P.S.
Olipan painovirhepahikaisia paljon, kun nyt lukaisin...
Minä ja nykytegnologia, argh!


Niin ajattelin laittaa osoitteemme tänne, kun aika moni on kysellyt..
Reetta
K 10
Stenbäckinkatu 11
00290 Hki
Mää
Messeniuksenkatu 10 A 4
00250 Hki