JOUTOAIKATARISTUS

Huomenta, on sunnuntai, 14.4 ja päivä -5. Nukuin hyvin, unta nupiin yhdestätoista liki seitsemään. Näin jotain keveähköjäkin unia. Pomoni nukkuu vielä imeisesti, koska ei ole soittanut. Yleensä puhelu on tullut seitsemään mennessä. Illalla Reetta oli väsynyt ja laittoi nukkumaan puoli yhdeksän pintaan, hyvä näin. Unta pitää napata nuppiin aina ja niin pitkään kuin mahdollista.
   Aloitin tämän naputtelun asunnolla, mutta en vain tullut vehkeiden kanssa toimeen. On jotenkin älyttömän rasittavaa yrittää sopeutua luisuvan liikkuvaan tabletin näyttöön, jossa kursori ei kohdistu sitten niin millään. On minulla irrallinen näppäimistökin olemassa, se helpottaa joskus, jos osaan sitä käyttää. Tänään en siis osannut yhtikäs mitään. Niin mitä tekee joutilas ihmisen, jolla tökkii näppäimistö ja kursori. No kävelee osastolle, vanhempain kahvihuoneeseen kunnon mööpelille, jolla osaa naputtaa. En edes käynyt kurkkaamassa Reettaa, sillä pian neiti haistaa läsnäoloni ja vaatii luokseen. Joten annan nukkua. Minulla piti olla joutilaampi aamu tänään, mutta tässä tulos.
   Illalla pääsin siis lähtemään aikaisemmin asunnolle, hajurako tekee hyvää. Ja se kuuluisa oma aika. Kävelin illallanhämyssä lenkin, hyytävässä tihkussa. Paleli, mutta teki nannaa. Happeakin. Tänään pukeuduin suosiolla jo kokonaiseen tuulipukuun ja lenkkareihin. Rusettisomisteisen käsilaukkunikin vaihdoin Tessan ompelemaan ja ablikoimaan rennompaan laukkuun. Sateensuoja kulkee mukana, sillä on sadellut pikkkuhiljaa koko ajan. Aikaisemmin, siis nämä kaikki muut päivät täällä, olin painajaismainen näky muoti-ihmisille, mutta minkäs teen. Matkapuvusto on kussut jo pahemman kerran, niin kuin joka ainoa kerta aikaisemminkin. Ne ryysyt alkaa tökkimään välittömästi, kun ajattelee, että niiden kanssa pitäisi olla muutama viikko. Kaikki tökkii perillä. Eli väripillifarkut, liehuva pitkä tunika. Menettelee tähän saakka, sitten jalkaan hiekoitetuilla jalkakäytävillä paremmin pitävät kunnon valkoiset lenkkarit. Tuulitakki, pinkinsävyinen, sehän nyt joka naisella olla pitää, lämpimin vaihtoehto tähän hätään. Eli tunikanhelmat liplattaen olen hölskynyt tuolla menemään. Niin ja olalla petroolinen rusettisomisteinen käsilaukku ja toisessa roikkuu Alepan-kassi. Ihanata, ihanata. Kassialmana, sopeudun toki katukuvaan, jos alan pyörimään Alkon nurkilla... Huoneessa on jälleen trooppinen ilma, happi loppuu ja kosteus on hirmu hyvä... Olen koko ajan huonolla hapella, päätä särkee ja haukotuttaa. Tiesin tämän. Hiukset venyy pitkin naamaa, täällä ei toimi mikään mömmö niin kuin normaalisti. Ihoni tirisee rasvaa, nihkeää ja tuskaa. Punainen sellainen grillissä pyörivä possu-olo, yhtä tukalat oltavat. Tämäkin oli odotettavissa, mutta uskoin ettei se niin pahana heti puske, sillä nythän on kevät ja hyytävän kylmää. Paas kattoo, miltä näyttää kun ilmat tästä lämpenee. Päätäni särkee huoneessa koko ajan ja ranka on jo niin jumissa, todellisuus kangistaa ja pistää haukkomaan henkeä. Mutta tähänkin sopeutuu, olihan tämä sellainen äkkipysäys kun ovi suljettiin, happivajehan sitä iski... Mutta näillä mennään. Eilen suksemme karahtivat ristiin muutamaan otteeseen, kauheaa tappelua. Ärsyttää, mutta kuuluu tässä välillä tapellakin. Illalla märisin ja soitin kotiin, eihän se helppoa ole sielläkään, kauheaa tuskaa... Mutta helpotti kuitenkin kertoa ja kuulla, ettei nyt ihan yksin tässä oireile. En siis ole kauheammin täältä soitellut kenellekään. No, eilen kaverini oli eka kerran lukenut täältä naputeltuja tekstejä, johan otti heti yhteyttä. Mitä ilmeisemmin oli huolissaan varsinkin eilisetä postaukesta, syvillä vesillä kun seilailin. Enpä tiedä helpottiko se huoli siellä päässä, olenhan kyllä ihan vinksahtanut... Saakai ja kuuluukihan täällä hieman vinksahtaa, sillä tämä on niin valovuoden päässä normaaliudesta.
   Mitä sitten tähän kaupunkilaisena oloon tulee, niin olen tikittävä maalaispommi. En vain tahdo tajuta ja ymmärtää. Ensinnäkin ne pöllönhölökkää juoksevat rollaattorimummut ja muut ihmiset. Minkä takia pitää juosta, kun lähtee ajoissa, ei tavitse paniikissa viipottaa stressinkiilto silmissä. Haloo, täällähän nuo julkisetkin kulkevat tuosta vaan. Maalla menee kerran tai kahdesti päivässä tiettyyn suuntaan, jos et ole ajoissa niin myöhästyt, helppoa ja loogista. On siis oltava ajoissa, ennakoidusti. Olen nopea kävelijä, mutta aina joku huohotaa paniikissa niskaan... Inhottavaa. Harmaus, tuuli ja likaisuus. Niin on kai sitä meilläkin tähän aikaan vuodesta, mutta. Tarvisin sen aurinkorannun jokaiseen päivääni. Kunpa hiukan lämpenisi, niin saisi aistia luonnon heräämisen horroksestaan. Odoatan monen lehtikuusen, hevoskastanjan, villiviinin, tammen ja kirsikkapuun heräämistä. On vain niin voimaannuttavaa seurata moisia luonnonihmeitä. Aamulla tuossa lokkikin kaarteli ja "lauleli" yläpuolellani. Meillä se on kevään merkki, mutta täällä taitaa olla paikallinen "laulelija". Sitten tämä ikkunoiden peittäminen, en vain tahdo muistaa ja osata. Toissailtana kun menin asunnolle avasin tuuletusikkunan heti. Pitihän kämppä tuulettaa. Menin siitä suihkuun, kopin ovi sepposen selällään, sillä kuuntelin samalla "voimaannuttavaa ja meditatiivista" musiikkia.... Pesuhuoneen oven vieressä on peilikaappiseinä... Silloin tajusin, että ei hitto, täällä minä Eevana heilun, mitäköhän tuo peiliseinä heijastaa kun tajusin, etten muistanut verhoja sulkea.... Iiigh! Hysteerinen vingahdus! Siis avasin viereisen tuuletusikkunan, mutta verhot jäi auki toisessa... En kauheammin kotona verhoja sulje. Mitäpä minä siihen hätään, menin piiloon pesuhuoneen alaan alle, vedin oven kiinni ja mietin mites tästä. Ihan kahelia, maastouduin omassa asunnossani ja yritin keksiä, kuinka pääsen pois kylppäristä. Sellaista kääpiökävelyä pyyhkeen kanssa makuusoppeen, yöpaita päälle ja paniikilla sulkemaan verhot. Hengästytti. Nyt en enää uskalla koko verhoja avata, minulle jäi traumat, varmaan muillekin tielläliikkujille. Kyllähän se meinasi naurattaakin myöhemmin, mutta siellä altaan alla melkein itketti.
   Nyt neiti soitti, kahdentoista nukutun tunnin jälkeen! Olipas miellyttävän kuuloinen lapsonen minulla, puheli lempeästi ja kuulosti hyvin levänneeltä. Hyvä enne tähän päivään. Omasta olemisesta vielä, silmiini sattuu koko ajan, se on ärsyttävää. Tunnen silmäni pyöreinä kuumottavina "munina". Sitten tällainen johdannainen mielipide asiasta, joka on kohdallani täyttä faktaa, saatte olla taas mitä mieltä haluatte mutta minulla on kroppa jo sellainen muinaisjäänne, että osaan sitä tulkita... Minulla on niin valtavasti ajatukisa ja huolia nupissa, teen koko ajan työtä aivoillani, jolloin silmiini alkaa sattumaan. On siis odotettavissa heijastuspisteitä piakkoin myös varpaissa... Muutama vuosi sitten oireilin samoin, silmillä, enkä silloin itse asiassa tiennyt mitään siitä mitä voi olla stressi tai huoli. Mutta oireilin kuitenkin. Lopulta varpaisiini sattui niin, etten kyennyt kävelemään tai kenkiä pitämään. Kävi silmälääkärit, kaikki spesialistit ja apu löytyi hermoratahieronnasta ja kropan tulkitsemisesta sitä kautta. Eli A siellä kotipuolessa, kaipaisin nyt niin käsittelyysi! Mutta on tärkeää tietää mistä on kyse, sillä näitä oireita säikähtää... Samoin turpoaminen. Sormeni ovat koko ajan nakit, olemus kankea. Niskaani sattuu, ranka jumittaa jne... Tarvisin niin nyrkkeilyä ja muuta rääkkiä. Tässä vaiheessa menee hytkytystanssilla, venyttelyillä ja lenkkeilyllä. Mutta pitää keksiä keinoja. Ruokavalioni on runsaasti salaatteja, ituja ja muuta kevyttä. Vettä pyrin juomaan reilusti ja välttämään raskasta ruokaa. Kyllä tämä tästä vielä lutviutuu, kunhan rytmit alkavat löytymään. Mutta inhottaa kaikki nämä tyhmät lieveilmiöt omassa kropassa, olisihan tässä muutakin kuin lukea kroppansa viestejä. Mielestäni tiedän ilmankin stressitekijöistä ja sen sellaisesta. Mutta, mutta... Näillä mennään. Nyt sulkeudun sinne hapettomaan koppiin, jonka ilmankosteus nousee aamusuihkusta. Tällä hetkellä hiukset ovat vielä kuohkeat, eikä nahka tirise, mutta paas kattoo tunnin päästä, johan tirisee. Tsao! Tästä tulkoon hyvä päivä!