TAUKONAPUTTELU

Huoneeseen saapui askartelunohjaaja, joten sain oman puoliskan tunnin. Opettajan aikana kävin kävelyllä, aurinkoa imemässä ja rannassa hanhelle puhumassa sekä sinisorsien parittelu-upotus-seremoniaa seuraamassa. Yritin kuvata molempia tuloksetta, hanhi käänsi selkänsä kun kehotin katsomaan kameraan. Ja ne sorsat eivät piitanneet lainkaan höpötyksistäni. Josko tässä vielä lintukuiskaajaksi oppisi...
   Lääkärit ovat ihmeissään neidin voinnista, sykkeestä ja ruokahalusta. Hyvä niin, ravintoliuoksiakaan ei tarvinnut lisäillä, minimillä mennään. Osa hoitajista on kommentoinut Reetan syövän ja juovan paremmin, kuin aikuinen. Mutta tähänkään hyvyyteen ei passaa liikaa tuudittautua ja jäädä leijumaan, kaikki on ennaltaehkäisyä, ylläpitoa ja vaatii panostusta. Näissä hommissa se tuuli kääntyy niin kauhean nopeasti ihan toisille leveyksillekin. Eli se, että lastani kehun, en uskalla siihen kehumiseen heittäytyä ja tuudittautua. Äkkitöyssyt kuuluu asiaan, onhan tämä jo sen sata kertaa nähty. Mutta tänään tilanne on hyvä, mikä on hyvä... Asianosaiset ymmärtänevät, kyse ei ole siis pelkästä ruuasta ja juomasta, vaan kauhean laajasta paletista ja kokonaisuudesta. Kaikki meinaa vaikuttaa kaikkeen, myös kielteiset asiat. Tämä on niin kauhean ohut riite, pettävä ja yllätyksellinen jää, jolla hiippailemme. Nöyrästi, varovaisesti hengittäen, jokaista risahdusta analysoiden. Tromppareita on kuulemma tilattu, sillä olivat alle neljäkymmentä aamulabroissa. Punasolut kohisevat kuulemma myös alaspäin...
   Uusiin ihmisiin en ole tutustunut, enkä uusiin tarinoihin halunnut törmätä. Moikkaan toki kaikkia mennen tullen palatessa ja heitän löysät läpät, mutta enempään en kykene. Mitä nyt joku on kolahtanut ja ihan varpaille tarinana tullut, silloin olen ollut rutistajana. Lähden mieluummin ulos, lenkille, tuppisuuna kiertelemään tai nollana pyörimään. Tämä on kait sellainen itsesuojeluvaisto, repussa on jo niin kovin paljon tarinoita kannettavana. Mutta tuleepahan ulkoiltua, kun vedän heti pihalle tilanteen sen salliessa. Viime viikolla vedin vartin tirsat asunnollakin, kun löytyi moiseen sauma. Mutta tiedän, että tälläkin reissulla jää muutama tarina mukaan, vaikka kuinka vastaan pyristelen.
    Henkilökunnassa tulee koko ajan vastaan niitä, jotka olivat silloin puolitoista vuotta sitten mukana. On ihana saada kommenttia, ennen kaikkea positiivisiahan ne kertoo. Niin eipä kukaan tule sanomaan ainakaan päin näköä, että ei jaksa meitä taas... Tänään yksi hoitaja sanoi, että on kiva kun lapsen persoona tulee esille värien ja vaatteiden kautta. Kun tarkemmin asiaa mietin, niin Reetta on vetänyt siviilivaatteissa koko ajan, leikkurikäyntejä lukuun ottamatta. Pyykkiähän se tietää, mutta mikäpä minun pyykätessä, niillä töinhän olen.
   Mutta nyt pomoni soitti äkäisen kutsuhuudon huoneesta kuusi.... Moi!