VIHREÄÄ VALOA

Eilen suhasimme Oulussa ja esitutkimuksissa napakalla tahdilla lähes koko päivän. Valmistauduimme päivään riittävällä aamupalalla, nesteytyksellä ja matalakantaisilla kengillä, sekä pitkällä pinnalla. Lähdimme aamulla seitsemän jälkeen, loistavalla kelillä ajelemaan. Upeita maisemia, kevättä, viimeisiä hohtavia hankia ja aurinkoa. Hyvää musiikkia ja laulua kurkku suorana. Ymmärsit varmaan, että olimme liikenteessä omalla autolla, sillä taksissa pitää aina yrittää käyttäytyä, olla mukamas aistikkaampi, järkevämpi, hiljaisempi ja vähemmän spontaani. Eli tästä syystä Reetta ei oikein tykkää taksilla ajelusta. Viihdyn niin autonratissa ja tien päällä, jostain kumman syystä se lataa minua aina. Tietenkin pitää olla hyvä keli ja vähän muita tielläliikkujia, jotta fantasiani vilisevistä aurinkoisista maisemista toteutuu. Eilen se toteutui ja latauduimme molemmat. Kun pääsimme sairaalaan kupeeseen, niin jokainen liikennevalo näytti vihreää, jokainen risteys lipui pysähtymättä ja saimme parkkipaikan heti. Siis kaikki oli vihreää valoa ja lutviutui ilman käämien savuamista, se on harvinaista. Yleensä siinä on muutama mutka matkassa, joka kohdassa. Osastolla olimme reilusti ennen yhdeksää, antamassa verikokeet ja tekemässä toimintasuunnitelmaa. Aloitimme tutkimusurakkamme silmäpolilta, yleensä viimeistään siellä aika pysähtyy ja aikataulut sekoilevat. Eli olimme ajatelleet, että homma "pissaa" jo ensimmäisellä etapilla. Mutta ei, kaikki lutviutui leppoisan helposti. Kun pääsimme ensimmäiseen huoneeseen ja hoitajan tarkistettavaksi ilmenikin, että samassa huoneessa oleva lääkäri oli sairaana. Kyseinen lääkäri lähti välittömästi huoneesta, kun kuuli tilanteemme. Silloin ajattelin, että just joo, nyt joudumme jonottamaan seuraavalle ja niin edelleen. Homma hoidettiin loistavasti ja pääsimme toiselle lääkärille hetikohta. Neidin silmäpohjiin näki ilman tippoja, joten sekin mutka oikeni. Silmät loistavassa kunnossa. Mikroskoopilla määritettynä silmien väri on muuten harmaa ruskeilla pilkuilla, silmämääräisesti katsottuna sinisenvihreä. Olen aina pitänyt lapsiani sinisilmäisinä, nytpä tiedän ettei ne kaikki olekaan. Hah, sellainen oivallus tässä vuosien saatossa...  Eli tupliemme silmistä hohtaa myös vihreää valoa. Iskällä on vihreät, eli ei se yllärinä tule, kunhan vain tajuaa.
   Silmäpolilta täsmälleen oikeaan aikaa röntgeniin, liuta kaiken maailman kuvauksia. Reetta meni yksinään ja itse ajattelin ottaa ajan kanssa odottamisen, mutta neiti tupsahtikin kaikilta puolilta kuvattuna alta aikayksikön. Tässä vaiheessa olimme noin tunnin aikataulusta edellä! Osastolle kromimittauksiin ja siinä välissä vatsan ultraan. Viimeisen kromiarvot otettiin neljältä, eli koko päivä siihen vilahti. Pusutauti on edelleen nollilla, samoin muut testit näyttävät vihreää valoa. Veriarvot ovat hienossa jamassa; Hb noin 115, trompparit n 280, leukkarit jotain 5 ja sitä rataa. Esitutkimukset antavat vihreää valoa ja kaikki näyttäisi tähän asti olevan neidin kohdalla hyvin. Onneksi, sillä mutkat nääs mutkistaisivat. Illansuussa ajelimme kotiin jälleen lauleskellen ja naureskellen.
Olo on ollut vietävän kevyt ja hyvän tuulinen. Huomasitkos tuon menneen aikamuodon, ollut, sillä tänään hypin jälleen seinille...
   Tällä hetkellä Reetta opiskelee englantia, minulla on tunti aikaa naputella. Yöni kieriskelin paita kierteellä ja sataan kertaan. Aamulla kampauskin oli sen näköinen, että on tullut muutama kierros tehtyä. On jotenkin sen satakolmekymmentä asiaa muistettavana, hoidettavana ja mielen päällä. Todellisuus puskee rytinällä tajuntaan, kuinka siihen pitäisi suhtautua. Paniikihäiriö puskee sen myötä, annanko sille kaikelle vallan ja lamaannunko. Reetta vetää hyvällä sykkeellä välillä paukkuen, eli on oma itsensä. Minua huippaa, pyörittää, oksettaa, heikottaa, vapisuttaa ja hermostuttaa. Toki kaiken tämän laukaisee kieriskelty yö. Eli kuviohan menee näin, että kun saamme vihreää valoa jostakin suunnasta tai jokin akuutti asia jollakin tavalla helpottaa, niin tämä todellisuusfakta iskee tajuntaan ja sekoittaa pakkaa. Näin käy säännöllisin väliajoin, ei se yllätä, mutta on inhottava kokea. Olen aamun pyykännyt, siivonnut, organisoinut ja yrittänyt pysyä kasassa. Saanko tai pitääkö minun olla nollana ja vapista, vai selätänkö moisen faktapeikon pyörityksen. Kuuluuko minun tässä vaiheessa pestä ikkunoita, kun kirjoituttaisi. Kuuluuko minun huolehtia muka kaikesta ja höyrytä, kun pitäsi latautua. Lataudunko, jos en höyryä ja tee asioita yksi kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Kuuluuko minun sännätä ostamaan tulostimeen mustepatruunoita, ruokaa vai kissanhiekkaa, tärkeysjärjestys? Säntäänkö kaivamaan kevätvaatteita varastosta, kun tiedän että kaksi vuotta sitten ostamani takki oksettaa minua. Vedänkö sen päälle ja muistan jokaisen risauksen ensimmäisellä Helsingin keikalla kun se oli päälläni. Kompostoinko koko rätin ja ostan uuden, saako moisesta tehdä ongelman. Onko se ongelma? Onko se tärkeää? Viimeksi Helsingissä minulla oli keltaisenkirjava yöpaita, mieluinen, pirteä ja iloinen sellainen. Kun tulin takaisin, minun oli pakko silputa ja vetää roskikseen koko rätti, sillä en kyennyt sitä enää pitämään. Osan vaatteista poltin takassa roviolla, halusin niistä eroon. Voiko näin tehdä ja kokea. Nyt pitäisi hankkia muutama hyvä tsemppirätti moiseen projektiin, siis rätti joka voimauttaa ja auttaa jaksamaan. Siis värikäs rätti. Tajuatko? Saanko ja kuuluuko ajatella tässä vaiheessa omaa ja Reetan yöpaidan väriä, onko se tärkeää? Samaan aikaan mietin mitä kaikkea kotiin jääville lapsille kuuluu hankkia, sillä sehän on kesä ennen kuin olemme takaisin. Pitääkö minun vaivata päätäni lasten vaatteilla tässä vaiheessa, kuulemma legginssit on lyhyitä ja puhki, teenkö siitä ongelman. Ratkaisenko sen ostamalla uudet ehjät ja sopivat, vai ohitanko koko asian. Valokynä on kaikki, tarvitsenko valokynää, valaiseeko se muka? Siis pitääkö minun maalata valoa naamalle ja silmien alle, jos olen valoton? Mitäs jos maalaisin vihreää valoa silmienikin alle, josko se aivoihinikin heijastuisi. Kaikesta pyörityksestä huolimatta olen pohjimmiltani erittäin levollinen ja tyyni, selkeän suunnitelmallisen toiveikas ja vahva. Vaikka kaiken tämän päiväisen perusteella voisi kuvitella, että nyt pomppas ja kunnolla. Tiedän, että tämän päiväinen härdelli pitää vain pyörittää, jotta saan levollisuuden nostettua pinnalle jälleen. Jo nyt tunnen myös kuinka annan sille koko ajan vihreää valoa, se on nousemassa... Enää käteni eivät vapise, ajatukseni viheltävät selkeämpinä, kahvi ei nouse kurkkuun ja likaiset ikkunat eivät häiritse, yksi hailee jos on sameat... Lähdemme teettämään Reetan kansssa kuvia, kokoamme voimatsemppialbumia mukaan reissulle, sellaisia vihreän voimaannuttavia ja valoisia kuvia. Vähäkö ulkona on ihana ilma, aurinkoa ja valoa! Tästä tuleekin loppupeleissä vihreän toiveikas päivä! Moi!