TOUHULASTA MOI

Sain äsken varovaisen kysyvän ja huolestuneen tekstarin, siis mitä meille kuuluu, kun ei tekstejä ilmaannu. Enpähän vain ole jaaritellut tänne, sillä olen kirjoittanut välillä muuta, takonut ekstaasissa. Tällä hetkellä osaan myös määritellä kuulumisemme tai ainakin omalta kohdaltani ne tietäen määrittää. Meille kuuluu ihan hyvää, siis oikeesti ja kaikesta huolimatta. Huoli pois, se on nyt purkitettu ja selätetty jälleen tälle erää. Reetalla loppui kortisoinitkin sunnuntaina, josko saisimme tasaisemman tempperementin takaisin. Siis, ettei menisi kuppi nurin lääkkeillä niin kovin usein, ihan normitaso riittäköön. Sillä suurperheessähän kerroin on se kuusi ja kaikilla tempperamenttinen kuppi, niin johan loiskuu ja läikkyy normaaali savotassakin. Eli pyytelen jälleen pohojalaista mustavalkoisuuttani anteeksi, ihana kun välitätte, mutta en jaksa muiden huokailuja sen suhteen kuinka kauheaa meillä on. Osaan ihan riittävästi huokailla itsekin ja tasan tarkkaan tiedän kuinka kauheaa meillä on. Eli minun näkemykseni on jyrkkä, mutta ei tämä surkuttelemalla kummene. Eli kiitos kaikille matkaseuralaisille!!!

   Eilen aamulla Reetta nousi kuuden jälkeen nälkään. Sillä sunnuntai-iltana tuli niin makoisasti uni, vaikka olisi hiukan nälkä kurninutkin. Neiti keitti siis minullekin aamukahvit, pussaili kaveriksi ja aloitti pihvien paiston aamulla puoli seitsemältä. No minähän nousin, vaikka olisin halunnut nukkuakin. Reetta söi sitten aamupalansa seitsemän aikaan, herkullista pihviä, sipulikermakastikkeella ja nuudeleilla. Voi sitä nautintoa ja huokailua, kun vatsaansa taputteli.
   Meillä on ollut myös aktiivinen seuraelämä monta päivää, mikä on todella ihanaa. Yövieraita, naurua, nopeita ideoita vähän sinne ja tänne. Tuplatkin olivat yökylässä, olemme olleet metsäretkellä kahden perheen kesken, sitten on viihdettä "Raskasta Joulua akustisesti- meiningillä", upeita keskusteluja, hienoja oivalluksia ja jopa normaaliutta. Olemme Reetan lääkket lusineet siinä sivussa, muuta elämää eläessä. Annettu sytostaatti on hiukan leukoja särkenyt, muttei pahasti. Sitten se uusi särkylääke on osoittautunut myös tehokkaaksi särkyjen poistossa, toivottavasti myös tehoaa niihin pahoihin möllyköihin. Nyt menemme taas pienemmillä lääkemäärillä, kun vatsansuoja- ja kortisonilääkkeet jäi pois. Tuntuu helpolta siinäkin mielessä. Itsellä on jälleen vahva usko, että nyt paukutetaan. En kykene sitä taas paremmin määrittelemään, mutta olen vahvasti tunteessa, että suunta on oikea ja homma hoituu. Eli saanhan siis olla levollinen, ilman paniikkia. Keskiviikkona otetut nielunäytteet ja virustestit ovat kaikki olleet puhtaita tähän mennessä, joten ei hätää niistäkään. Varmaan loppuviikosta valmistuu vielä jotakin. Neiti on yhä nielunsakin puolesta oireeton. Niin ja ne keuhkot ovat samalla mallilla, kuin huhtikuun kuvissa. Siis entiset arvet muistona, eli hyvä sekin ja huoli pois siitäkin.

   Puutyökerholaiset saivat Vienon kopin viimeisteltyä, taatusti omalaatuinen, kaksi kerroksinen, keiteella, hiiri-ripustimilla, tornilla ja kissa viihtyy. Eilisen nämä nikkarit sitä somistivat maalaamalla ulkokuorta. Välillä kissa oli kopissaan sisällä, vaikka maalaus oli kesken. Kyllä sinne mahtuu kaksikin kissaa kerralla. Ja reijistä koirien kuonot.
   Pidin äsken kuviskerhon, innokkaita peräti 23. Voin vain sanoa, että nostan hattua teille opettajat, sillä monella on todella huono kuulo... En siis erittele enempää, mutta minua jopa sieppaa moinen. Kuinka halutaan saada pahaa jälkeä aikaiseksi, mutta vastuuvipu on jumissa. Senkin huomaa, että lapset alkavat olla loman tarpeessa, miksei siinä sivussa muukin henkilökunta. Kyllä ne meilläkin lomaa tarvitsevat, ei ne ihan kullannuppuja aina ole, mutta julkisesti kyllä. Tai ainakin luulen ja haluan uskoa niin. En vaahtoa nyt enempää, vaikka suupileistä valuu jotakin valkoista ja tekisi mieli...
   Pasillakin on työrintamalla ollut monttuja, mutta en siitäkään sen enempää, sillä valuu taas suupielestäni jotain valkoista... Kaikkihan vain tyypillisesti vaikuttaa kaikkeen, joten onhan tässä saanut aivotyötä harrastaa.
   Nyt Reetta ja Pasi kokkaavat valkosipulikermaperunoita ja porkkanalaatikkoa. Huomenna tulee ruisleipää aidosta juuresta ja kenties karjalanpiirakoita. Pukkitouhut on hallinassa, kylän suurin kinkku pakkasessa, postipaketit maailmalle lähetetty...          
   Vernalla ja minulla röhäkurkkunielukorvakipu, mikä hieman lamaannuttaa. Kauheasti inkivääriä, juotavaa, suolahuuhteluja ja saunomista. Eli tämähän on osoitus stressikrampin löysäämisestä, kun moinen iskee. Eli koen, että sekin on positiivinen asia, siis se stressin löysääminen. Kaaos on tasaisesti vallalla ja huushollissa monta projektia kesken, mutta niin kuuluukin olla. Uunista tulee huumaava valkosipulikermaperunoiden tuoksu, kohta valuu taas valkoista suupielistä...

Tunnetko tuoksun?

   Eli olkaa huoleti tällä erää, löysätkää paniikista. Ensi lauantaina pikkujoulut kaverin kanssa, tanssia, hubaa ja sunnuntaina teen uuden amatöörialuevaltauksen... Tänään ilmestyi uusi Kotilääkäri-lehti, siinä oli Reetasta ja minusta juttu healign touchin vuoksi. Tämä on se juttu, joka on myös ollut pari kuukautta vireillä. Onhan se ällöä analysoida omaa pärstäänsä kuvista, mutta sisältö oli hyvä jutussa. Eli huuhaa-meiningillä porskutamme ja kevennämme silloin kun on mahdollista. Että tällaista Touhulaan näin tiistaina iltasella...