19.4.2013 PÄIVÄ 0

Huomenta, on tärkeän 0-päivän aamu. Olen nukkunut hyvin, tosin kolmen pintaan luulin jo olevan aamun, mutta jatkoin uniani kun sen tajusin. Olen pyöritellyt ajatuksiani ja fiiliksiäni ja voin kertoa niistä vain omia tuntemuksia, sillä Reetta nukkuu yhä. Lupasin olla osastolla kahdeksan pintaan, sillä lääkäri aikoi käydä tsekkaamassa neidin ennen aloitusta. Piti sitä eilenkin tsekata ennen neljää, mutta eipä tsekattu. Tai sitten Reetta ei huomannut leipoessaan, että häntä tarkkaillaan. Sillä eilen syntyi mokkapaloja koko osastolle huoneessa kuusi. Hoitaja paistoi ne keittiössä, kun muu hoidettiin huoneessa. Minä sain aikalisän ja kävelin keskustan sykkeeseen auringon paisteessa. Minut laitettiin shoppailemaan... Joo, nyt sitten kävin hankkimassa Reetalle sen monta viikkoa mangutun vähemmän järkevän puseron. Sillä siitä sain kuulla joka päivä, etten antanut ostaa. Eli hihaton, neonkeltainen, napeilla ja läpikuultava sifonkinen hulmu... Siinäpä hulmutkoon, olkoon sen väri tulevaisuuden hohtava väri.
   Mutta se mitä tunnen... Olen sitä nyt vartin makustellut. Päällimmäisiä fiiliksiäni... Sekavat, mutta onnelliset. Tunnen suunnatonta kiitollisuutta tilanteesta ja kiitollisuutta sitä tuntematonta suomalaista naista kohtaan, joka jännittää jossakin tulevaa toimenpidettä. Kiitos hänelle. Tunnen suunnatonta nöyryyttä, ihan polvia notkahduttavaa, tässä olemme. Odotan jotensakin onnellisen innolla, toiveikkaan optimistina tätä päivää ja uutta alkua tulevaisuuksineen. Olo on turvallisen, luottavaisen, selkeä ja raikas.  Todella voimaannuttavaa tajuta, etten pelkää, en ole kauhuissani, enkä huolissani. Nekin tunteet ovat olemassa, mutta eivät tässä päivässä päällimmäisenä.
Ehdin niitäkin kokea jatkossa, joten en anna niille nyt tilaa. Aikataulu menee todennäköisesti niin, että tuossa yhdentoista pintaan saapuu uusi, vahva, elinvoimainen ja hyvä tuore siirre. Tiputus on samaa aikaluokkaa kuin punasoluilla, muutama tunti, sillä siirrettä on semmoinen puolisen litraa. Luulisin. Ennen sitä otetaan Reetan omaa verta pois uuden kantasolun ja sen mukana tulevien punasolujen tieltä noin 200 ml. Ruisku kerrallaa, verenpaineita seuraten. Eli homma hallinnassa ainakin tietopuolen osalta. Jotensakin helppoa, kun itsellä on jo visio olemassa, eikä tarvitse askarrella kysymysten kanssa. Nupissa on balanssi, on siis todella helppo olla. Tämä tunne jatkukoon tulevaisuudessakin. Tästä tulkoon mullistava päivä uusine mahdollisuuksineen. Putken päässä näkyy valo, jota kohti menemme. Eli luottavaisen tyynenä ja vahvana. Nyt lähden pussailemaan päivän päätähden ylös. Reetalla oli visio, että ehdin osastolle kun hän vielä nukkuu, pussailisin siis nukkuvaa ja hän muka yllättyisi. Mahdollisuuksien päivä alkakoon, tästä tulee loistava päivä!!!! Kiitos kanssamatkaajat;-)