POMMIKONE

Vajaa viikko siihen meni, siis kipuiluun. Nyt neiti menee taas kuin pommikone. Eilen Reetta aloitti harrastamisen, ulkoilun, puuhailun ja säntäilyn. Äsken jyrähti sisälle sellaisella vauhdilla, että säikähdin. Tuubikaulahuivia hakemaan, mutta vauhti todellakin kuin pommikoneella... Tuubi kaulaan ja menoksi jälleen. Kuulemma olikin jo kovasti ulos kaivannut. Mutta mennä viikkona ei kauheasti ole napannut, enkä ole edes suuremmin jaksanut tai tajunnut kehottaa. Kivut pysyivät öiseen aikaan sillä opiaatilla suhteellisen hyvin hallinnassa, mutta koko ajan kipu oli läsnä. Nyt särki myös käsiä ja ranteita. Ne pelätyt niskakivut jäivät tulematta, tai siis mömmö laannutti ne, koska ne olivat niitä kauheita yökipuja. Tämä oli kuitenkin paljon helpompi ja kivuttomampi savotta, kuin edelliset kaksi. Tai osasimme olla jo kaukaa viisaita ja ennakoida. Kas, harjoitus tekee mestarin kivuissakin.
   Lääkkeistä johtuen Reetta on käyttäytynyt pommikoneen lailla viikon, siinä onkin sellainen rytinä, että huh. Neidille ei paljon ryttyillä... Tänään tein eristys"syntiä", vein lapseni Minikirjamessuille. Tapahtuma järjestettiin aamusta ja julkisissa tiloissa. Laskeskelin ja tiesin ennakkoon suurin piirtein ihmiset, jotka siellä liikkuvat. Eläkeläiset eivät ole otollisin kohderyhmä pöpöjen levittäjinä. Siellä ei pompi vesirokiot ja norovirukset, niin kuin paikoissa joissa on paljon lapsia. Siellä me sitten tunnin verran hengailimme. Reetta tosin keskittyi herkkujen syömiseen ja myhäilyyn. Nautti ripauksen ihmisvilinää. Kaikesta sitä lapsikin kiksinsä joutuu repimään.
   Oli ilo katsoa ja helpotti, kun neiti posket hehkuen tuli sisälle. Hehkutti, kuinka hyvää ulkoilu tekee. Ulkoilun jälkeen maistui ruokakin loistavasti. Leivoin ison pannuleivän ja paistoin lihaa köntsän, sinne meni parempiin suihin. Tunsin äitinä onnistuneeni. Enää Reetan vauhti ja jatkuva puhetulva muistuttavat pommikonetta, leppoisaa sellaista. Enää ei tullut päin näköä äidillekään. Kyllä se taas tästä normaalisoituu, mennään ihan perus tempperamentilla.
   Saunasin äsken Vernan kanssa. Kyselin siinä löylyssä kärvistellessä, olenko huomioinut häntä tarpeeksi. Siis annanko tarpeeksi huomiota ja aikaa hänelle. Kuulemma annan. Verna sanoi huutavansa, jos tulee laiminlyödyksi, eikä kuulemma siitä asiasta ole tarvinnut huutaa. Asia siis selvä, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tuon pimun kanssa asioita ei tarvitse vääntää, ne on nopeasti käsitelty. Hänellähän onkin se helppo elämä.
   Eilen Reetta pulttasi kaksosuudestaan ja sen epäreiluudesta. Piti pitkän luennon, erittäin kuuluvalla äänellä millaista se on. Tykityksen kohteena oli onneksi isä. Pääsimme kyllä kaikki siitä ihan hyvin osallisiksi. Verna soitti pianoa ja nauraa hörisi luentoa kuunnellessaan. Kysyin, onko hän samaa mieltä kuin Reetta. Neiti vain naureskeli ja jatkoi soittoa. Hän ei kuulemma ole ajatellut, että siitä olisi noin paljon haittaa ja vaikeutta. Muutaman sitaatin nostan esille, jotka kimpaantunut pommikone ilmoille päästi... "On tosi raivostuttavaa olla kaksonen, kun aina pitää kaikki ajatella kahtena. Kamarikin pitää jakaa toisen kanssa. Samoin sänky, vaikka se on kerrossänky. Synttärilahjatoiveetkin pitää aina ajatella silleen, että suunnittelee mitä toivoo. Jos vaikka toinen kaksonen tajuaakin toivoa jotain kivempaa, niin sitten se harmittaa. Koskaan ei ole vain omia synttäreitä. Vieraat jaetaan, juhlat jaetaan ja kakku jaetaan. Vaatekaapitkin jaetaan, osa vaatteista on yhteisiä. Läksytkin jaetaan, jauhetaan samoja asioita..." Asiaahan neiti puhui, mutta se tuli sellaisella paatoksella ja vauhdilla, että siihen ei moni pysty. Niin, pistääppä kohdalle. Sitten Reetta vielä vertaili millaista on olla Vernan kaksonen. Niin, neitimmehän ovat (onneksi) kuin yö ja päivä. Tänään minun on pitänyt välillä kädellä viittilöidä itselleni hengähdystauko, sillä Reetan puhetulva ja ideoiden tykitys viikon paaston jälkeen on ollut huikeaa. Ihan itsekin olen mukana hengästynyt. Tuohon synttärilahjatoiveeseen vielä. Reetta halusi sellaisen lumisurffilaudan, jolla laskea mäkeä. Eilen sellainen jo hankittiin, koska nyt on hyvät kelit ja olotila moiselle puuhalle.Verna ei vielä tiennyt mitä haluaa, kun ei vielä oikein ole ajatellut. Saippuan vaikka... Tai sitten samanlaisen laudan kuin Reetalla, mutta ei oikeastaan tiedä kiinnostaako se kahta viikkoa pidempään. No, kesällähän se on ihan joutilas lahja. Verna aikoikin laskelmoida, katsoa mitä saa lahjaksi ja toivoa sitten vasta kotiväeltä jotakin mieluista. Ovela ja harkitseva, ei mikään turha pimu tuokaan kaksonen.