ÖVEREITÄ

Tämä nyt on tällainen itsekäs postaus, mutta se pyrki väkisellä ulos. Ehkä nykyistä tapaani toimia ja asennoitua, voi ymmärtää kohta selitetyn jälkeen paremmin. Eli se miten toimin nyt, olen toiminut saman suuntaisesti aina, ylikierroksilla ja överinä...

 Tulin justiin Reetan ja koirien kanssa lenkiltä. Kevättä pukkaa ja räystäät tippuu. Oli muuten hirveän liukasta. Siinä kävellessä minulla alkoi kuristaa kurkusta ja ahdistaa. Teki sitä, mitä ei ole pitkään aikaan tehnyt. Se tuntui pahalta. Jäin nimittäin aamulla miettimään miten minua tulkitaan ja ylilyöntejäni mitataan. Olen överi, käyn monessa asiassa ylikierroksilla, lähipiiri nyökyttelee. Vuosikausia olen yrittänyt olla muille mieliksi, hukannut itseni. Viimeinkin alan hyväksymään itseni tällaisena ylikierteisenä ja överinä. Olen tällainen, enkä muuksi muutu, vaikka itsekin sitä (joskus) haluaisin. On paljon helpompi olla itsensä kanssa sinut, kuin kokea siitä joka päivä vastarintaa. Olen opiskellut paljon, monia asioita, mutta tiedonjano ja innostus on valtava aina uusiin asioihin. Teen myös asioita ilman koulutusta, ylittelen kynnyksiä, joita ei ehkä kuuluisi ylitellä monenkaan mielestä. Mutta tänään voin vilpittömästi kertoa ja sanoa, että olen äitinä parhaimmillani. Lapsilla on kohtaani sellainen luottamus ja avoimuus, että se pistää haukkomaan henkeä. Olen siis jossakin onnistunut. Minulle kerrotaan sellaisia asioita ja jaetaan ne kanssani, että voin vain kiittää. Minulla ei ole itsellä ollut koskaan siihen mahdollisuutta ja uskallusta. Minun lapsuudessani oli aivan liika paljon tabuja, joista ei ole voinut puhua.

Eli luetteloin muutaman ylilyönnin ja "ammatin" vuosien varrelta:

"Muuttamisen ja pakkaamisen ammattilainen",
viimein kun siipeni kantoivat, kuusitoistavuotiaana, muutin pois kotoa. Kiertolaisuutta kesti kaksikymmentä vuotta ja kuusitoista muuttoa. Osoitteeni kirjoitettiin lyijykynällä. Monen mielestä överi tahti.

"Yrittäjä",
olen ollut sitä liki kolmetoista vuotta, vaikka yritys oli mieheni nimillä. Suorittanut yrittäjyyden ja neljän alle kouluikäisen äitinä mm työpaikkaohjaajan, myynnin ammattitutkinnon ja kaksivuotisen yrittäjän ammattitutkinnon. Yrittäjän ammattitutkinnossa sain nimettömän kommentin itsestäni. Siitä, että olen rasittava ja elekieleni on liian selvää. Tiedän, koska innostuessani nojaudun eteen päin, imen tietoa ja poskeni punoittavat. Eihän kukaan voi olla noin innoissaan? Myös eriävä mielipiteeni näkyy elekielessä, nojaan taakse päin, ilme tiukkenee ja kädet lamaantuvat. Puhun paljon käsillä ja koko vartalollani, suorataan hytkyn. Olen älyttömän ja rasittavan täsmällinen, mikä ärsyttää. Vaadin sitä myös muilta, varsinkin ryhmätöissä ja aloituksissa. Kellon opettelu kannattaa aloittaa viimeistään aikuisena. Olen aika nopea kiihtymään, sata lasissa hetkessä, hyvässä ja pahassakin. Samoin ideoissa ja visioissa. Monen mielestä överiä.

"Lisääntymisen ammattilainen",
kun ensimmäinen lapsi pulpahti maailmaan ja ylilääkäri kommentoi minulle näin: "Herramme on luonut sinut lapsentekijäksi, tervetuloa vuoden kuluttua uudelleen..." Jee, osaan hommaa, jos kerran Herramme on minut luonut lapsentekijäksi. Tulos alle kolmessa vuodessa neljä lasta. Lisääntyminen oli niin kivaa! Monen mielestä överi lisääntymistahti.

"Opettaja",
ihan oikeat koulutukset ja paperit floristin ja floristihortonomin tutkinto. Lukuisia kilpailuja kotimaassa ja Virossakin. Napsin jopa palkintoja. Vuosikausia (noin 8 -9 vuotta) sidonnanopettajana ympäri maakuntia harrastelijoita ja ammattikouluissa valinnaisten opettajana, jopa ammattiin valmistujien preppaajana,
ilman virallista auskultointia. Olen opettanut, vaikka minulla on ollut perhe ja yritys, olen organisoinut ja opettamisesta nauttinut. Olen jopa yksityisiä kursseja vetänyt, milloin missäkin. Olen pidetty opettaja, pistän itseni likoon ja olen tuntien jälkeen ihan kuitti. Kerhoja eri aihepiireistä olen vetänyt myös. Minua on jopa pyydetty ja pidän opettamisesta. Monen mielestä överi tahti.

"Taideterapeutti",
lapseni sairauden myötä olen asiaa jauhanut ja lastani tulkinnut. Olen jaksanut luukuttaa kädetaitojen ja värien voimasta. Olen vetänyt taideterapiaa Reetalle, perheelle ja muka osaan tulkita itseänikin niiden kautta. Olen hakenut ja päässyt opiskelemaan asiaa, mutta sattuneesta syystä en ole voinut nyt helmikuussa opintoja aloittaa. Monen mielestä överiä koko aihe ja sen opiskelu.

"Taiteilija",
elämäntaiteilija ja huuhaa ainakin. Olen pitänyt kaikkinensa kauhean määrän näyttelyitä. Ihan jo opiskelun ja kukkakauppa-alan puitteissa sidontanäytöksiä, häämessuja ja tempauksia. Myöhemmin työelämässä minun ideoiden pohjalta, työpanostani, heittäytymistäni ja kädenjälkeäni hyödyntäen. Myöhemmin luovuus on muuttanut muotoaan, nyt puskee maalauksina ja installaatioina, en ole mihinkään materiaalin rajoittunut. Olen kokeilunhaluinen ja estoton. Mielestäni muitakin lahjakkaita ihmisiä on kylät pullollaan, mutta omien taitojen vähättely on sisäsyntyistä. Kun maalaan, niin maalaan sitten koko ajan ja niin että roiskuu. Korttejakin on tullut tehtailtua, rakkausrasioita jne... Monen mielestä amatöörimäistä ja överiä, viime vuonna kolme näyttelyä. Ensi syksyllekin on jo tilaa tarjottu... Muutama uusi idea muhii jo.

"Käsityöläinen",
osaan tehdä vaikka ja mitä, kunhan kokeilen. Olen kutonut poppanaloimeen jäkäliä, sammalia, varpuja, oksia, pellavia, heiniä ja kanervia seinävaatteiksi. Hitsannut, ommellut, virkannut ja värkännyt. Lapsi keikkui turvakaukalossa ja nukkui makeasti, kun hakkasin jäkäliä loimeen kangaspuissa, imetin ohimennen. Mutta usein innostun sitten niin, ettei mitään rajaa. Kun odotin tuplia minut määrättiin paikoilleni, kädet saivat liikkua, joten tulos kuusitoista (tai 17) kaulahuivia kutoen, kunnes kaaduin ja jouduin kipsiin. Enpä siis "taipunut" enää kutomaankaan. Monen mielestä överiä, olihan minulla kaksi vaippaikäistäkin näperreltävänä. Lasteni kanssa olen materiaaleja metsistä kerännyt ja työstänyt. Yhä tytöt näkevät kauniita pintoja, muotoja, materiaaleja ja yksityiskohtia kaikkialla. Lapseni ovat samanlaisia näpertelijöitä, toki Pasinkin puolelta moinen periytyy. Monen mielestä överiä tehdä yhdessä lasten kanssa itse kerätyistä materiaaleista, onhan olemassa pelit ja vehkeet.

"Raskauden ammattilainen",
mielestäni raskaus ei ole sairaus, eikä lapset este. Raskaudet ovat olleet helppoja, synnytykset myös. Kun odotin kolmosia, yksi tuli kesken pois. Näinpä yllätyksellinen kaksosraskaus tuli päivänvaloon ja minut määritettiin "riskiraskaaksi" ja kuukausittain tarkkaan kontrolloitavaksi. Mitä tein, pelkäsin hirveästi, koska yksi oli jo tullut pois. Näinpä siis touhusin ylikierroksilla kaikkea kahden lapseni kanssa, kasvatin mahaani kuukauden kerrallaan, pidin näyttelyitä, opetin ja painoin töitä reikäpäänä. Enhän voinut antaa pelolle valtaa. Monen mielestä överi tahti kaksosraskaudessa, mutta minua ei ollut kielletty tekemästä, kunnes määrättiin lepoon kun lantiossa oli niin kauhea vääntö meneillään etten päässyt kävelemään.

"Moniosaaja",
aloitin työni leipomossa, täysin amatöörinä. Mutta opin ja opettelin moniosaajaksi. Kysyin, kokeilin ja kyseenalaistin. Näinpä työnkuvani olikin hetkessä todella laaja: paistaja, pakkaaja, somistaja, kahvilatyöntekijä, mainostekstaaja, organiosija, puhelinmyyjä, konsulentti jne... Eli opin hirvittävästi asioita ja "ammattitaitooni" luotettiin. Monen mielestä överiä, pistää nyt amatööri puikkoihin, mutta hoidin hommani. Amatöörin paistamat munkit olivat todella kauniita ja herkullisia...

"Äiti on lapsensa paras asiantuntija",
vaikka ei aina koko repertuaaria haluaisikaan omalle vastuualueelleen. Näin minulle sanottiin varsinkin lukuisia kertoja Helsingin keikan jälkeen ja käänteishyljintää seuratessa. Näinpä siis pääsimme älyttömän aikaisessa vaiheessa ja täysin raakileen kanssa kotiin. Mikäli minun "ammattitaitooni" ei olisi henkilökunnan taholta luotettu, eivät varmasti olisi kotiuttaneet. Olihan se raskasta, siis aivan helevetin raskasta ja valtava vastuu. Minä luennoin puhelimitse Helsinkiin ja Ouluun tilanteen ja vedin johtopäätöksiäni. Toisaalta "ammattilaisuus" tässä savotassa ja vahvasti opitut ja koetut asiat mahdollistavat kotona olemisen. Tottakai minä haluan oppia, kysellä ja kyseenalaistaa asioita, keskustella ja oivaltaa, jotta olen paras hoitaja lapselleni. Opin parhaiten tekemällä ja kokemalla. En mielestäni ole aliarvioinut henkilökunnan osaamista tai sekaantunut siihen aiheetta kritisoiden. Mitä nyt Helsingissä käräytin siivojan, joka kulki samoissa kyynärpäihin saakka yltävissä kumihanskoissa eristyshuoneesta toiseen. Samoin Oulussa, kun ruokaa jaettiin samaten samoilla hanskoilla sairaalabakteerin aikaan potilaalta toiselle. Puutuin siihen ja siihen takerruttiin. Olen puuttunut myös vääriin lääkkeisiin, väärällä nimellä kutsumiseen, epäinhimilliseen kohteluun tai jokaisen inhimillisen kohtelun laiminlyöntiin. Tippavehkeistä ja mittareista en ymmärrä mitään, enkä haluaisi koskaan moisia opetellakaan, eli hoitajaa minusta ei tule. Kyseessä on lapseni, jolla on sisin ja sydän. Monen mielestä överiä, mutta mitäpä en lapseni puolesta tekisi. Syksyllä Reetan kuumepiikin osuessa tein diagnoosin puhelimessa. Reetta kykeni puhumaan järkevästi, eikä volissut, joten kyseessä ei ole verenmyrkytys, ole lapsi huoleti... Överiä, mutta auttoi kaikkia, kun sen äänestä kuulin.

"Luennoitsija",
olen ollut aina kaikissa asioissa. Olen opettanut kukkien hoitoa, sidontatekniikkaa, vihersisustamista, tekstausta, lehmänlypsyä, autolla ajoa, kuvista, maalaamista, rohkeutta, itsenäisyyttä, kirjoittamista, reseptejä ja sen sellaista. Olen jopa pöntöistä puhunut, puhunut asioista, jotka ovat itsellekin vaikeita. Mutta tiedän sen auttavan muitakin samassa tilanteessa olevia. Vuosi sitten minulta pyydettiin perheen näkökulmaa tähän seikkailuun. Olihan se haasteensa, mutta tartuin siihen. Monen mielestä överiä luukuttaa omaa mielipidettään, parempi vain naukua kahvipöydässä ja selän takana. Tein myös kirjallisen esityksen eristyspotilaiden laboratoriokäynneistä korjausehdotuksineen. Ehdotukseni meni läpi ja sain vuosi sitten Oulun sektorilta puhelun, että toimintatavat muuttuu. Asiaa ei ollut kuulemma koskaan ajateltu tältä kantilta, eli lapsipotilaan kantilta. Kannatti siis vaahdota. Monen mielestä överiä puuttua tuollaiseen ja kritisoida, saati sitten ehdottaa omaa visoita, onhan systeemi pyörinyt vuosikymmeniä. Laitan jokaiseen postaukseen myös nimeni, en huutele nimettömänä tai nimimerkin suojissa. Yhteystietonikin annan, samoin henkilöllisyyteni täälläkin paljastan. Jälleen minulla on yksi kirjallinen mielipidevetoomus nimelläni menossa... Monen mielestä tyhmää, uhkarohkeaa ja överiä, mutta haluan pystyä olemaan sanojeni takana. Toki mielipide saattaa muuttua ja joskus muuttuukin, mutta yleensä jonkin opin tai oivalluksen kautta. Överiä kääntää kelkkaa, mutta mikäs siinä, jos löytyy perustelut käännökselle.

"Kokki",
olen hyvä keittiössä. En lue reseptejä, sillä kokkaaminenkin on luovaa. Hatusta vedän, välillä on todella hyvää ja joskus nyrpistelee koiratkin. Olen suuruudenhullu myös tässä hommassa, kun leivon, niin leivon kaikkea kerralla. Kattilat ovat koko kylän kokoisia. Varon siis aloittamasta yhtä kääretorttua, koska se on kohta sarjatulta joka kippoon ja kuppiin. Monen mielestä överiä, mutta mun piirakoista ja kakuista tykätään.

"Toimittaja, kirjailija",
viimeisen kahden vuoden aikana olen kirjoittanut lehtiin, pyynnöstä ja omasta aloitteesta. Osallistun kilpailuihin ja odotan kritiikkiä. Taon konetta kuin reikäpää, haen teksteilleni uusia kanavia ja muotoja. Olen kouluttautunut (jopa) useilla kursseilla: Paltamossa, Alavieskassa, Ylivieskassa, Kempeleessä ja postin kautta. Tiedonjano on valtava ja on mieletöntä löytää uusia vipuja. Monologieni myötä olen jopa päätynyt näyttelemään. Minusta tuntuu, että tällä vauhdilla minulta saattaa tulla ulos vaikka kirja kaksi, runokirja, monologikokoelma ja muuta pientä. Olen saanut kursseilla ihanaa ja kannustavaa palautetta, kritiikkiäkin, joten en ihan hatusta vedä tätä juttua. Syksyllä minua pyydettiin "murjaisemaan esikoisteokseni ulos", no en lähtenyt siihen mukaan, onneksi sillä olihan tuota muutakin säätöä. Olen ylittänyt hävetyksen kynnykset, vaikka välillä värit vaihtelevatkin kun kuulee omia tektejään esitettävän. Mutta olen päättänyt ottaa tästäkin kaiken irti. Tänään pyrki muutama teksti ulos aamu neljältä, joten paukutin ne koneelle ja jatkoin unia. Överiä, totta maar on, mutta todella vapauttavaa ja koukuttavaa överiä.

"Tsemppari",
rohkaisija, kannustaja, motivaattori. Olen sitä lapselleni, itselleni, perheelleni ja läheisilleni. "Reetta on meidän helpoin vippimme", on Finnairin vip-terminaalin henkilökunta kommentoinut. "Yhteistyökykyinen, aurinkoinen, reipas ja rohkea." Tällaista palautetta on tullut lääkäreiltä, kun on mm. varttiin tehty perusteellinen tutkimus, nielunäytteet, kanyylinlaitto, verikokeet ja palaveri tilanteesta. Reettaa ei tarvise maanitella verikokeisiin ja piikeille, ilman puudutteita ja nopeasti. Ei esilääkkeitä leikkuriin, koska pääsee nopeammin tolokkuun ilman niitä. Käsittääkseni Reetta on helppo potilas, vaikka kapinoikin välillä. Kas kun motivaattori ja tsemppariäiti rohkaisee kakistamaan ulos sen miltä tuntuu. Eihän se aina voi tuntua kivalta, kun hoidetaan syöpää, siihen on lupa lapsenkin kommentoida. Olen ylpeä lapsestani, joka keskustelee, puhuu, näyttää ja tuntee. Niin hyvät kuin pahat. Monen mielestä överiä nämä taistelut, mutta kuuluvat asiaan ja ovat luottamuksen osoitus itselle. Palvelen lastani osastolla, kun tippuu sytostaatit, mutta en pompi hänen kaikkia toivomuksiaan. Olemme vahva parivaljakko, jolla menee välillä överiksi, mutta eiköhän koko elämä ole pistetty aika överiksi muutenkin. Jaksaakseen täytyy vetää välillä täyslaidallinen överiä, jotta niin kuin jaksaa. Eli jos käymme ylikierroksilla koppihoidossa, niin antaa paukkua, vedetään överiksi. Sitten on syytä olla huolissaan, jos kämpästämme ei kuulu elämän ääniä.

"Urheilija",
vaikken sitä päälle päin näytä olevan. Viime keväänä sain palautetta ihan oikealta alan ihmiseltä: "Teillä on urheilullinen perhe." Vitsi kuinka hyvältä se tuntui, kantaa yhä. Minulla ei ole yhtä ainoaa lajia, enkä tee verenmaku suussa. Teen omaksi parhaakseni ja perheeni myös. Onhan siis parempi, että äiskä hakkaa aggression nyrkkeilyssä, kuin kotona keittiönkaappeihin. Lajeja, joita harrastan; sulkapallo, tanssit, nyrkkeily, uinti, jumpat, venyttelyt, jooga, kuntosali, hyötyliikunta... Välillä menee överiksi, mutta sitten tulee näitä kausia, jolloin hanskat pitää lyödä tiskiin ja asiat tärkeysjärjestykseen. Mutta tarvitsen tuota, vaikka se onkin överiä monelta kantilta.

"Terapeutti ja sairaanhoitaja",
jollen kykenisi asioita avaamaan perheen ja lapsen kanssa olisimme aika pimeitä jo näiden vuosien jälkeen. Heinäkuussa sain kolmelta nupinhuollon ammattilaiselta palautetta: "Teillä on ollut loistavat keinot selviytyä, perheenä ja lapsista ei heijastu päälle päin kriisi." Tämä jaksaa kantaa yhä ja luotan itseeni ja taitoihini. Miksiköhän olimme silloin niinkin hyvällä hapella ja olemme nytkin, ainakin omasta mielestäni. Pakko oli maalaisjärjellä kehittää selviytymissuunnitelma. Voi pojat, kuinka syvissä vesissä uimmekaan vuonna 2011 syyskuussta joulukuuhun, sekä alkuvuoden 2012... Puhdistan cvk:n juuren, huuhtelen, otan näytteet, lääkitsen, kontrolloin, analysoin jne. Mutta kun näen solisluun päällä yhden tikin, joka siihen laitettiin viikko sitten, niin heti sumenee. Kun minun omasta polvesta otettiin tikit, niin silloinkin sumeni. Kun näen jollakin roskan silmässä, minulla sumenee. Kun joku pistää itselleen insuliinia, minua heikottaa. Mutta minä pistän lastani, vaikka ensimmäisen piikin laitoin todella sumeena. Kun näen puutikun, joka suuntaa kohti kurkkua, yökkään jo valmiiksi. Eli olen toivoton näissä asioissa, mutta koulutettu lapselleni sopivaksi omahoitajaksi. Olen siinä hyvä ja luotan itseeni, yhä enemmän. Monen mielestä överiä tulkita ja tehdä johtopäätöksiä, mutta se helpottaa ja luo mielenrauhaa itselle ja lapselle. Eilen illalla osasto kommentoi aamullisia verinäytteitä. Ei tankkaustarvetta, seuraavat kokeet perjantaina, tilanne hallinnassa. Mielestäni sen jo aamupäivällä tulkitsinkin näin, mikä helpotti koko eilisen toimintoja, minulla ei ollut paniikkia lähteä Ouluun. Etäisyydet ovat sen verran pitkät, jotta se tietää kokonaista päivää reissussa, kun tulee tankkaus. Huomisestakin minulla on selkeä visio, mutta kerron sen vasta sitten kun palaamme trompparitankkauksesta...Kun Reetta sairastui pyysin päästä juttelemaan. Pääsinkin Oulussa. Se terapeutti nojautui taaksepäin ja pelkäsi minua. Kyseenalaisti, puheeni, eleeni, nauruni, ajatukseni ja tapani kokea ja toimia. Muutaman kerran jälkeen hän myönsi tajuavansa, että olen siis mitä ilmeisemmin juuri tällainen ylilyönti överi. Nykyisin käyn puhumassa henkilölle, joka tuntee muitakin övereitä, se helpottaa kummasti, kun ei tarvitse jokaista ideaa ja hymyä, eikä itkua perustella. Överi kaikessa, ja tuntiin koko laaja skaala övereitä.

"Sanoittaja",
vahingossa syksyllä yksi runoni sävellettiin. Muka oivalsin jutun juonen ja tällä hetkellä tekstejäni on neljällä henkilöllä sävellettävänä. Överiä, olen ylittänyt taas sellaisia kynnyksiä, että huimaa. Valmiita sävellettyjä sanoituksiani on liki kaksikymmentä nyt. Koko ajan paukkuu lisää. Olen saanut ihanaa palautetta, että ne alkavat soimaan itsestään ja tarinan kautta. Osaan siis jotain, vaikka olen oppini saanut kerran sähköpostitse ja omien oivallusten kautta. Monen mielestä amatöörituherrusta ja säälittävää, mutta onhan meitä säälittäviä tuhertajia muitakin. Olen siis innoissani, koukussa ja kirjoitin aamullakin parit sanoitukset. Monen mielestä överiä, mutta niin hämmentävää ja loistava tapa purkaa tuntojaan. Kehittyä, oivaltaa ja olla uudella tavalla luova. Mielessä on huikeita övereitä ideoita, joihin muutama muukin alkaa olla jo innoissaan. Minusta on ollut niin ihanaa löytää näidenkin asioiden kautta perspektiiviä ja uusia ihmisiä. Eilen Reetan kanssa kirjoitimme laulun kissasta, sairaalassa keksimme suihkussa laulun ja taksissakin pulpahti muutama riimintynkä. Eilen Reettakin oli oivaltavinaan jotakin, ihan näki kuinka tärppäsi. On kuulkaas aika överiä kuunnella omaa sanoitusta kauniisti esitettynä, kuinka se herää eloon musiikin kanssa kokonaisuutena. Omat lapset laulaa raikkaasti mukana, osaavat sanat jopa minua paremmin, siis todella överiä. Siis kelaa hei, siistiiii!!!!

Eli koen, toimin, ajattelen, tempaisen, touhotan, analysoin ja puhun varmasti monen mielestä aivan liikaa. Monen mielestä olen yltiö-överi. On ihmisiä, jotka eivät kestä minua ja ihmisiä, joita minä en kestä. Olen suhteellisen mustavalkoinen, joko tai, en yritä väkisellä. Ymmärrän vastapuoltakin vallan hyvin. Olkaa onnellisia, että ette joudu livenä minua kohtaamaan, jos jo tekstitkin ja tempaukseni sitä kautta menee överiksi. Kaiken lisäksi teen sen kymmentä asiaa kerralla, puhun käsilläni... Mutta "Siivooja", en ole enää lainkaan. Aikaisemmin imuroin joka ainoa päivä, nyt puhaltelin karvapallot nurkkaan puhelimessa olessani ja koukin ne sormilla vessanpyttyyn. Osaan siis olla umpiöveri laiskakin, kun sille päälle satun. Nyt Reetta meikkaa minua edustavammaksi ja Verna käski laittaa hiukset. Lähden kuulemma kolmen tytön kanssa johonkin esitykseen... Siellä osaan käyttäytyä, mitä nyt vihellän, jos sattuu tulemaan nappisuoritus! Enää minua ei purista, kiristä, eikä ahdista, sain sen ulos... Tänään olen ollut pääsääntöisesti äiti, sillä lapsi voi hyvin, kolme muuta lasta myös!;-)


P.S."SuurperheenÄITI",
Piti vielä lisätä yksi tärkeä rooli ja avata muutama tausta sen takaa. Sillon keväällä 2003 kun tuplat olivat noin kuukauden kaksi, Tessa alle kolme vuotta ja Fanny puolitoista ja rapiat ajattelin lähteä shoppailemaan. Ja samalla testaamaan onko minusta suurperheen pyörittäjäksi, mitä se vaatii ja kuinka hyvin omat rajansa tuntee. Shoppailu ei tarkoittanut paikallisessa maitokaupassa käyntiä vaan laajempaa kokopäiväistä shoppailua. Pakkasin mukelot, vaipat ja vaunut autoon. Ajoin laumani kanssa Nivalasta Ouluun päiväksi. Ihan vaan hengailemaan, haistelemaan kevättä ja shoppailemaan. Etäisyys suuntaansa on noin 170 kilometriä, eli olihan tuota. Niin minä päivän vietin kaupungilla ja hyvin lutviutui. Ajoitin imetykset , vaipanvaihdot ja nukkumiset niin että homma pelitti. Pelittihän se ja illalla oli väsynyt mutta extreemiä kokenut akkalauma kotona. Tein sen. Monen mielestä hullua, päätöntä ja todella överiä. Lähteä nyt moiseen reissuun, yksin lasten kanssa ja vapaaehtoisesti. Eihän tuollaisen katraan kanssa voi kuulemma liikkua tai tehdä moista. Joillekin yhdenkin kanssa kauppareissut on mahdottomia, olen kuullut. Ihan miten vaan, kukin taablatkoon tyylillään myös äitinä. Övereitä mitä ilmeisemmin myös kasvatan, sillä rajoja voi aina siirtää ja haastaa itsensä...

P.S.2. Terveisiä Oulusta, kävimme trompparitankilla, ihan niin kuin olisin eilen vähän ajatellutkin, mutta enhän minä sitä teille kertonut. Sain eilen puhelun, koska yksi isäkin oli laskenut meidän tankkaustarpeen, jotta pääsemmä kyydissä... Lähtö aamulla kahdeksalta meiltä. Näinpä sitten nousin ylös kuudelta, otin verikokeet seitsemältä ja labraan. Trompparit 37, ei ihan tankkausrajoilla, muutaman viirun ylitse, ei siis ihan selkeästi tulkittava. Hb 100, ei hätää ja leukkarit värähtää 0,02. Suunta oikea. Kun labrasta autoon kävelin, soitin osastolle ja ilmoitin vision. Kahdeksalta visoni lääkärin tsekkauksen kautta varmistettiin. Kymmenen yli kahdeksan nokka kohti Oulua, trommparit tilattu kymmeneksi. Tankattu ja syönyt neiti lähti pois osastolta yhdentoista jälkeen. Vähäkö nohevaa, olen ylpeä, että osaamme pelittää ja pelata maalaisjärjellä. Hoitajatkin sanoivat, että napakkaa toimintaa.  Kuulemma hyvin junailtu, niin meistäkin. Nyt olemme siis jopa valoisan aikaan kotona. Ihana överitehokas ja aurinkoinen maaliskuun ensimmäinen!;-)