Sulkeuduin koneelle, sain huushollin juuri ruokittua. Reetalla jäi viikko sitten enkun koe tekemättä sairaalakeikasta johtuen, joten koe on tällä viikolla. Tuolla se iskän kanssa puhuu kielillä ja nauraa suomeksi päälle. Hauskaa tuntuu olevan. Aamupalaksi meni iso annos madekeittoa eli pohojalaisittain majetta. Viimeinkin Fannylla ja Pasilla iski mateet koukkuun eilen illalla. Kyllä ne ovat sitkeästi lähes joka ilta illanhämyssä pilkille lähteneetkin. Eräänäkin iltana on pilkit, reput ja toppavaatteet isketty nurkkaan ja päätetty lopettaa koko tyhmä homma. Mutta eiku seuraavana iltana uudelleen, ja nyt saalista oli kattilaan saakka. Reetan nälkä ja kärsivällisyystaso on siis jalostettu kortisoneilla huippuunsa, joten sitä uutta majetta olisi pitänyt pilkitä heti justiinsa. Hätätilassa oli onneksi muikkuja paistettavaksi. Niitäkin neiti söi kuulemma seitsemän keiton lisäksi. Tänään on viimeinen päivä tuolle kortisonille ja mahansuojalääkkeelle, sitten on se viisi päivää niitä jälleen napsittu. Aamulla neiti hehkutti nielevänsä jälleen paukun viimeiset aamutabletit ja hähätti päälle. Eli tämän kertainen paukku taitaa kohta olla voiton puolella, kunhan nuo kivut saataisiin vielä lusittua.
Tänään alkaa viimeinkin se omaishoitajien vesijumppa. Joskus kuukausi sitten minä siellä pukukopissa jo puolikuteissa kökötin. Yritin kuumeisesti haeskella tuttuja mummuja ja suihkumyssyjä, mutta olin ainoa. Nöyrästi ryysyt niskaan ja pois, sillä uimahalli ei ollut vielä virallisesti auki. Nyt olen ihan kalenteriin asian merkannut.
Hain lisää poreilevia vitamiineja, sillä veto meinaa olla poissa. Olen ollut itsestäni reilun viikon tai parikin huolissani, koska lapaset roikkuvat polvissa. Olen ollut suunnattoman väsynyt. Huushollissakin on huomattavissa, ettei lapaset ole heilunut. Ihan sellaista perusimurointia ja pyykkienpyöritystä vain, nurkat on jynssäämättä ja fiksaamatta. Olen yrittänyt kuunnella itseäni, olenko jotenkin nyt totaalisesti postannut, enkä vain tajua. Olenko oikeasti näin huonolla hapella, enkä raukka tajua. Olenko epäkunnossa, enkä vain tajua. Onneksi aamulla soitin puhelun ja sain kuulla muillakin ihmisillä olevan samaa aistittavissa. Kuulemma apteekissakin on pimeän kesän seuraukset havaittavissa, lisävitamiineja ja D:tä haetaan. Olenkin siis normaalisti sillen niin kuin väsynyt, en siis huolestuttavalla tavalla ja lopullisesti. Tuon kun tajusin, niin alkoi kummasti lapaset nouseen, enkä ole enää ollenkaan huolissani itsestäni. Toki turnausväsymystä on ja kuuluukin olla, mutta en minä muuta väsymystä oikein hyväksy. Onneksi jaksan nyrkkeilyhanskoja heiluttaa, joten en varmaan ole kokonaan pois pelistä. Höh, se nyt oli sellainen amatöörianalyysi, mutta näin pähkäsin.
Nuo Reetan viime viikkoiset hyvät uutiset ovat myös jollakin tavalla aiheuttaneet lisää kaikkea pään vaivaa. Itse olen jo loppuvuonna piirtänyt mielessäni kärsivällisyyden tueksi kaavion, että helmikuun lopussa tapahtuu käännös parempaan. Eli toivottavasti suunnitelma pitää. Sitten olen kauhukseni tajunnut, ettei minulla ole sen pidemmälle suunnitelmaa. Eikä kysyttävää, eikä kärsivällisyyttä... Siis niin kuin mitenkä sitten jatkossa? Kauanko sytoja vedetään, uskaltaako niitä lopettaa koskaan tai ikkään? Entä piikit ja muut mömmöt, kauanko, vuodenko, kaksiko? Sitten mietityttää kauheasti mitä kaikea nämä valtavat lääkemäärät ja hoidot jättävät jälkeensä. Lääkkeet ovat sellaisia, ettei niistä ole moni kertomassa. Seuraava Helsingin keikka on määrätty jo puolisen vuotta sitten maaliskuulle, silloin kun moni asia oli vielä toisin. Nyt olen heittänyt kysymyksen, tarviiko meidän mennä sinne? Ja miksi? Ei nimittäin nappaa pätkääkään, se kiintiö on kurkkua myöten täynnä. Ehkä ensi syyskesällä sitten... Vaikka niin kuin puolen vuoden päästä... En tiedä, eikä tiedä moni muukaan. Jokaisessa viikossa, päivässä ja kuukaudessa on avoimia kysymyksiä vaikka kuinka. Tämä savotta ei ole hetkessä valmis, kärsivällisyyden suhteen ei uskalla löysätä piiruakaan, välillä pienoinen hengähdys mutta koko ajan on pidettävä piuhoista napakasti kiinni. Ei saa lipsua, ei, ei missään, eikä yhtään.
Mutta nyt lähden uimaan ja leikkimään majetta... Vai olisinko enklantilainen muikku?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti