NÄIN TÄNÄÄN

Keskiviikossa mennään. Reetta tuossa aamulla sanoi: "Enkös olekin helppo!" Se ei ollut kysymys, vaan toteamus, positiivinen sellainen. Otin vauhdissa verikokeita. Neiti napsutteli letkuista lukkoja kiinni ja auki, veri virtasi näpsäkästi punaisena, huuhtelut ja heparoinnit meni kuin konkareilla. Reetta on minulla kolmantena ja neljäntenä kätenä, välillä aivoinakin hommassa. Helppo Reetta on muutenkin, ei valita, hörisee, nauttii ja pitää huolen itsestään. Eli minä "vain leijun" ja olen kaikessa läsnä... Vaikka olenkin kirjoittanut kuin reikäpää, tiedän jokaisen risahduksen ja kakkaamisen, vesilasillisen ja väsynotkahduksen. Olen tuntosarvilla varustettu leijonaemo, kauhean tarkkakorvainen kyylä... Aivan ihana äiti lapsilleni, siis. Uusi sieniestolääke on helppo, nestemäinen, neiti imaisee sen pihallakin lennosta. Eilen toisin katsoin mäenlaskua ja sitä vauhtia hiukan kauhulla. En kuitenkaan toppuutellut, annoin neidin laskea vaikka ikkunastakin katsottuna huimasi. Paljonko iloa ja naurua meillä onkaan. Edes äiti ei märise, enää...
   Homma siis hallinnassa. Eiliset labrat olivat sellaiset kuin pitikin. Leukkareita ja neutrofiilejä ei ole olemassa, niin kuin ei pidäkkään olla. Hb 103, trompparit 107. Sitten ne maksa-arvot; asat nyt 692, sunnuntaina 1154 ja alat nyt 150, sunnuntaina 537, suunta täsmälleen oikea. Tänään tsekattiin pieni verenkuva uudelleen, koska alaspäin mennään, onko tankkaustarvetta. Itse olen labrat tulkinnut, tehnyt johtopäätöksen, että tromppareita tankataan perjantaina. Hb noin 100, trompparit noin 70. Tankkkausrajat kuulemma Hb 80 ja trompparit 30. Eli mallillaan ovat. Odottelen siis lääkäreiden vahvistavan amatöörin tekemät suunnitelmat, puhelin on jossain...

   Lentoliput ensiviikolle minulla on käsilaukussa, moni homma naksahtanut paikoilleen ja selkiytynyt. Kyllä tämä tästä taas. On vain todella rankkaa, puuduttavaa ja syövää hoitaa pitkien sairaalareissujen jälkeen kaikki hiivatin lappusulkeiset ja juoksevat asiat ajan tasalle. Byrokratian pyörittäminen syö mielestäni kohtuuttomasti voimavaroja, jonottaminen eri instansseissa ja todistelu. Kaikki pitää hoitaa ajan tasalle paniikissa, koska nämä meidän lähtömme ovat hoitojen ollessa kesken sellaisia "äkkilähtöjä". Homma on muuttanut muotoaan taas sellaiseksi aina paikalla ja kaikesta tiedostavaksi. Kun Reetta oli "vain" eristyksissä ja kantasolusiirron jälkitilassa normaaleilla veriarvoilla, uskalsin jättää systereidenkin kanssa vaikka tunniksi. Mutta nyt kun olemma taas nollilla, en voi jättää hetkeksikään. Kauhuna takaraivossa itsellä muutama sepsis ja kuinka nopeasti homma muuttuu. On siis tilanne muuttanut muotoaan oman herkillä olon suhteen. Kun mieskin on nyt päivät töissä, niin se vaatii aikaisia juoksuja minulta tai organisointia, jotta saan hommat pelittämään. En siis voin tästä vaan lähteä ja jättää huushollia pyörimään... Sitten saan heittoja, että mikäs se on tukiaisilla eläessä ja ollessa yhteiskunnan elätti... Paskat, olen oman osuuteni veroista maksanut ja ansaitsen tukijaiset, siinä missä moni muukin. Kerran muinoin yksi sukulaiseni alkoi aukomaan kyydissäni päätään, kuinka toiset elää "vain" tukijaisilla ja maksattavat elämänsä muilla. Samainen henkilö napsii itse Kelalta eläkettä. Minäkös, sen ainoan kerran juuri sillä hetkellä, hiillyin moisesta ja vedin autossa llinat kiinni ja ajoin pysäkille. Sanoin: "Tässäpä yhen tukijaisilla eläjän kyydillä olet, jos kieli ei muutu kellossa, voipi jäädä pysäkille"... Koti oli siinä vaiheessa noin 450 kilometriä selän takana. Sanoin, että sama firma eli Kela käsittääkseni hänenkin joutenolonsa maksaa. Kieli muuttui siis kellossa, vähän aikaa oli hiljaista sillä penkkisektorilla, kunnes iskä alkoi kertomaan puujalakavitsejä. Eli semmonen tapaus se. Olen siis herkillä joissakin asioissa, vaikka heitän välillä näistä läppääkin... Mutta kun ei aina osaa itsekään sanoa, kuinka herkkänä on, siinäpä se.
   Minun stressaamiseni on myös muuttanut muotoaan, siis en kauheasti silleen stressaa. Moni puistelee päätään ja miettii maanantain märinää, mutta lukekaapa uudelleen. Minähän märisin enimmäkseen hyvistä asioista, helpotuksesta ja oman navan ulkopuolella olevista asioista. Siis se, että jaksan märistä ja valittaa Kelan uudistuneesta lomakkeesta on mielestäni hyvä asia, koska jaksan sen itse täyttää ja ottaa kantaa. Sitten pitää olla huolissaan, jos en kommentoi ja kritisoi moista asiaa tai joku muu lapun puolestani täyttää. Olen siis yhä erittäin luottavainen ja tyytyväinen tilanteeseen ja tulevaan siirtoon. Odotan sitä, kivaa se ei ole, mutta sehän tehdään, jotta päästään kuiville. Piste. Nukun siis yöni loistavasti, mikä on merkki balanssista. En oksenna pahaa oloani, mikä on aivan uusi piirre stressinhallinnassa. Minun päätäni ei särje, siis ei särje, siis minun päätäni ei särje. Se on niin uskomattoman upea asia, että. Kauhulla muistelen syksyllä seitsemän viikon särkyputkea, jolloin jouduin tippaan saakka. Olenko ylittänyt stressissäni jonkin kynnyksen, vai enkö tajua. Postaako minulla jokin muu paikka, mutta en tajua. Verenpaineet ovat optimissa, sen kertoo mittarit. Nukun normaalisti, mitä nyt välillä näen kevytkenkäisiä ja hölmöjä unia, siis en näe painajaisia. Tämä tilanteemme ei ole ajanut minua silleen vapisevaksi, koen olevani tyyni, siis minä ja tyyni. Koen, että olen "ammattilainen", moni asia on jotensakin paljon helpompaa, koska olemme kokeneet aikaisemminkin asioita. Enää ei kauheasti peikot pompi puskista, niin kuin silloin kun kohtaa tätä todellisuutta ensimmäistä kertaa. Ehkäpä moni ei tajua, mutta pääasia on, että itse tajuamme ja olemme luottavaisia. Parasta on tietty tuo Reetan asenne, en halua moista elämänasennetta lapsellani muuttaa. Ilman tuollaista asennetta, minulla ja perheelläkin olisi rankempaa! Upea lapsi, joka opettaa muillekin hiukan asennetta;-)

   Äsken Pasi moitti tekemääni salaattiannosta ja siinä olevaa juustokokkaretta. Sanoi juustoa kuivaksi. Meitsi käski kastella sen juuston, eipä ole enää kuiva. Siihenkös Reetta hörähti, että kylläpäs hänellä on pöhölöt vanahemmat. Hyvä, jos pöhölöys säilyy tässäkin prässissä.
   Sairaalassa Reetta mietti lisääntymistä, en nyt taas muista mistä siihen aiheeseen pääsimme. Siinä sitten puhuimme, että hänen kohdallaan omien lasten saaminen ei enää olekaan aivan itsestään selvää. Puhuimme Väestöliiton pakastimessa olevasta munasarjan palasesta, sädehoidoista ja muutamasta muustakin saadusta paukusta, jotka vaikuttavat hedelmällisyyteen. Reetta tuumasi vain, että kyllä hän lapisakin haluaisi. Siinä sitten mietimme kaikenlaisia muita vaihtoehtoja lasten hankinnalle. Päädyimme adoptioon johon Reetta laukaisi: "Mikäpä siinä, sehän on ainakin kivuttomampi asia, kuin oikea synnyttäminen." Hitsi, kuinka tuon pimun kanssa on helppoa jauhaa asiat halki poikki ja pinoon. Eli ei kannata tehdä ongelmaa siitä mikä ei ole ongelma. Reetan mielestä uusi siirto ja hiustenlähtö ei ole ongelma. Molemmat ovat tulossa. Mikäpä siinä, sitten parannutaan ja katsotaan millaiset uudet hiukset kasvaa tilalle. Eli näin meillä tänään. Syke on positiivinen, lapsilla bändi ja mahat täynnä välipalaa. Äitikin on ihan "jakkaralla", hyvällä sykkeellä ja höristen.