SAA SITÄ OOTTAA....

Olen joskus maininnut kärsivällisyydestä; kuinka sitä on venytetty, vanutettu, kidutettu, jopa jalostettu ja äärimmilleen pingoitettu. Joissakin asioissa minulla on nykyään jopa lehmän tai vaikka kauniimmin laaman hermot. Venyy uskomattomiin mittasuhteisiin, sitten taaksepäin katsottuna mietin, kuinka kykeninkin moiseen kärsivällisyyteen ja tyyneyteen. Tästä aasinsillasta sitten arkitodellisuuteen...

   Reetta aloitti kotikoulunsa tänään, innolla, hiukan kapinoidenkin, odottaen, mutta positiivista sykettä sätkien. Vernalla on puolestaan jo ensimmäinen saikku menossa, neidille paukaisi kuume eilen ja tänään on päivä mennyt sohvalla loikoillen. Liekö neidillä jo koulustressi? Nyt jo? Käytin tilaisuuden hyväkseni ja lähdin pyöräillen hoitamaan juostavia asioitani. Ensimmäisenä oli listalla tsekkaus kaverin remppahommissa. Matkalla keräsin nyrkkiini kukkien siemeniä, jotka vein suoraan käteen. Ajattelin, että meidän kuuluu alkaa kukkimaan jälleen... On asioita, joihin voi itse vaikuttaa, ajatuksillaan ja asenteellaan muokata. Joten eiku itämään... Minusta se oli loistoidea, mutta varmaan kaverilla meni hiukan ohi, hah.
   Sieltä suhasin terveyskeskuksen ajanvaraukseen, varaamaan itselleni aikaa vuosihuoltoon. Ajattelin, josko olisi aiheellista tsekata mamman kunto ja remppakohteet, ennen kuin paukahtaa ihan kokonaan. Suvussa on rasitetta ja vaikka mitä, vaikka mihin suuntaan. Mitä laitetaan? Kulumavikoja lisää, painoa lisää, sydänvaivoja lisää, verenpainetta lisää, sokeriarvoja lisää? Muita pieniä nyanssijutskia? Kun on tuota väsyä, stressiä, elopainoa, nilikkavammaa, kulumavikaa ja ajoittain jopa muistikatkot hengästyttävät. Nuppianihan tsekataan säännöllisesti, ennaltaehkäisevästi, siinä ei ole mitään vikaa. Uskoohan kaikki? Sain siltä istumalta tälle päivälle peruutusajan ja lähetteet labraan. Suoraan siis seuraavaan etappiin. Odotellessani lueskelin jotakin vanhaa lehtiartikkelia, jossa oli hieno fakta. Ajatteleminen rasittaa ja hoitaa toista aivopuoliskoa. Kirjoittaminen kuormittaa ja harjoittaa molempia. Eli päätin antaa luvan itselleni useammin molemmin puoleisten aivolohkojen kuormittamiseen, siis ettei ala kulkemaan epätasapainossa. Ekg:kin otettiin, sillä rytmihäiriöt olivat aikasemmassa elämässäni tuttuja, nyt en huomaa koko pumppua. Kait se nytkin jotain löi ja piirsi, kun minut irroitettiin koneesta.
   Sieltä suhasin hammaslääkärin, varaamaan myös vuosihuolto aikaa. Lokakuulle napsahti. Sieltä apoteekkiin Reetan lääkkeitä hakemaan, ja Visa vinkui... Kuormitin pyöräni vielä ostoksilla, lihaa, kaalia, parsaa ja muuta pientä. Kulki silleen etupainoisesti mankelini. Kaupassa kun olin, niin Verna laittoi viestiä "kuume laskenut, nyt 37". Annoin särkylääkkeen aamusella, kun neiti viideltä nousi kuumeen noustessa. Seuraava viesti olikin "saanko mennä pelaamaan koripalloa?" Nopeaa, heti menossa, vaikka kuumeilee. Kielsin. Kun sitten ajelin etupainotteisella pyörälläni kotiinpäin pysähdyin odottamaan suojatielle pääsyä. Siinäpä odotin ja odotin ... vihreitä. Ja muutama autokin odotti ja odotti minun tienylitystäni. Sitten kauhukseni tajusin, että saa siinä odottaa vihreiden vaihtumista kun koko risteyksessä ei ole edes liikennevaloja. Näin se maalainen yrittää kotiutua omaan kotikaupunkiin ja manuaaliseen liikenteeseen tuolta suuresta maailmasta. Räjähdin taas itsekseni nauramaan ja pysähtyneet autot tekivät omia pääätelmiään minusta. Taatusti.
   Kun pääsin kotiin tuplat hengailivat kahdestaan, ihan vauhdikkaina. Nyt he olivat lähdössä kouluun ja ulkoliikuntatunnille, molemmat, muka. Eivät taatusti lähde, sillä Vernahan on pois koulusta kuumeesta ja nokan torinasta johtuen. Yritin selittää, ettei koulua käydä ja parantumista valita mieluisten tuntien perusteella... En tiedä ymmärsikö ne moista logiikkaa. Neidit taikoivat pinaattikeittovärkit ja minä tein jälleen lempikeittoa kattilallisen. Siinä pöydässä vitsillä heitin, josko Vernakin nelosen kotona kävisi, yhdessä ja samalla Reetan kanssa. Typerä heitto myönnetään, sillä neitihän innostui heti moisesta. Hihkui innosta, sillä koulussa oleminen on kuulemma tylsää puurtamista ja toinen vain "saa" hengailla kotona. Melekonen ristiriita tuokin, mutta todellisuutta. Huokaus (toinenkin huokaus). Saa siinä taas odottaa, että jostakin löytyisi koulumotivaatio toiselle, kun ajatusmaailma on moinen. Kyllä sillä ihan oikeasti on sitä kuumetta ja nokka torisee, mutta se tuli Vernalle enemmän kuin mieluisena bonuksena "rankkaan" koulussa kulkemiseen. Niin ja toivonhan minä tietty, ettei kuumeilu villiiny koko laumaan tai tuohon aitoon toipilaaseen.Voi pojat, miten tämän lauman taas saa luotsattua eteen päin.
   Mutta nyt lähden otattamaan Reetasta passikuvaa, sillä neiti tulee tarvitsemaan kuvallisen henkilökortin pian. Mutta saatte te nyt oottaa tarkempaa infoa aiheesta, sillä onhan jälleen muutama liikkuva osanen tässäkin paletissa. Paas kattoo osaanko nyt liikkua liikenteessä, sillä osassa risteyksistä on ihan oikeasti niitä katu- eiku liikennevaloja.