TERVETULOA BLOGIIMME

Kivaa, että olet tullut blogiimme. Tämä on Reetan tarina, kuinka leukemia on muuttanut arkeamme. Onneksi elämässä on muutakin, kuin sairaus. Nyt porskutamme tämän asian kanssa, välillä itkien välillä nauraen. Koita kestää...

perjantai 19. huhtikuuta 2013

19.4.2013 PÄIVÄ 0

Huomenta, on tärkeän 0-päivän aamu. Olen nukkunut hyvin, tosin kolmen pintaan luulin jo olevan aamun, mutta jatkoin uniani kun sen tajusin. Olen pyöritellyt ajatuksiani ja fiiliksiäni ja voin kertoa niistä vain omia tuntemuksia, sillä Reetta nukkuu yhä. Lupasin olla osastolla kahdeksan pintaan, sillä lääkäri aikoi käydä tsekkaamassa neidin ennen aloitusta. Piti sitä eilenkin tsekata ennen neljää, mutta eipä tsekattu. Tai sitten Reetta ei huomannut leipoessaan, että häntä tarkkaillaan. Sillä eilen syntyi mokkapaloja koko osastolle huoneessa kuusi. Hoitaja paistoi ne keittiössä, kun muu hoidettiin huoneessa. Minä sain aikalisän ja kävelin keskustan sykkeeseen auringon paisteessa. Minut laitettiin shoppailemaan... Joo, nyt sitten kävin hankkimassa Reetalle sen monta viikkoa mangutun vähemmän järkevän puseron. Sillä siitä sain kuulla joka päivä, etten antanut ostaa. Eli hihaton, neonkeltainen, napeilla ja läpikuultava sifonkinen hulmu... Siinäpä hulmutkoon, olkoon sen väri tulevaisuuden hohtava väri.
   Mutta se mitä tunnen... Olen sitä nyt vartin makustellut. Päällimmäisiä fiiliksiäni... Sekavat, mutta onnelliset. Tunnen suunnatonta kiitollisuutta tilanteesta ja kiitollisuutta sitä tuntematonta suomalaista naista kohtaan, joka jännittää jossakin tulevaa toimenpidettä. Kiitos hänelle. Tunnen suunnatonta nöyryyttä, ihan polvia notkahduttavaa, tässä olemme. Odotan jotensakin onnellisen innolla, toiveikkaan optimistina tätä päivää ja uutta alkua tulevaisuuksineen. Olo on turvallisen, luottavaisen, selkeä ja raikas.  Todella voimaannuttavaa tajuta, etten pelkää, en ole kauhuissani, enkä huolissani. Nekin tunteet ovat olemassa, mutta eivät tässä päivässä päällimmäisenä.
Ehdin niitäkin kokea jatkossa, joten en anna niille nyt tilaa. Aikataulu menee todennäköisesti niin, että tuossa yhdentoista pintaan saapuu uusi, vahva, elinvoimainen ja hyvä tuore siirre. Tiputus on samaa aikaluokkaa kuin punasoluilla, muutama tunti, sillä siirrettä on semmoinen puolisen litraa. Luulisin. Ennen sitä otetaan Reetan omaa verta pois uuden kantasolun ja sen mukana tulevien punasolujen tieltä noin 200 ml. Ruisku kerrallaa, verenpaineita seuraten. Eli homma hallinnassa ainakin tietopuolen osalta. Jotensakin helppoa, kun itsellä on jo visio olemassa, eikä tarvitse askarrella kysymysten kanssa. Nupissa on balanssi, on siis todella helppo olla. Tämä tunne jatkukoon tulevaisuudessakin. Tästä tulkoon mullistava päivä uusine mahdollisuuksineen. Putken päässä näkyy valo, jota kohti menemme. Eli luottavaisen tyynenä ja vahvana. Nyt lähden pussailemaan päivän päätähden ylös. Reetalla oli visio, että ehdin osastolle kun hän vielä nukkuu, pussailisin siis nukkuvaa ja hän muka yllättyisi. Mahdollisuuksien päivä alkakoon, tästä tulee loistava päivä!!!! Kiitos kanssamatkaajat;-)

15 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää tähän ja tuleviin päiviin !!
    Uusi alku ja uusi mahdollisuus.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että tämä päivä on tullut! Hurjan pitkä matka on teillä ollut kuljettavana mutta hienosti olette jaksaneet taivalta taittaa.

    Lämpimiä ajatuksia teille molemmille ja kotijoukoille myös!

    VastaaPoista
  3. Onnea ja halauksia päivään tähän!
    Olemme hengessä mukana!
    Halauksin Katja ja Jani

    VastaaPoista
  4. Jännittää teidän puolesta!!! Suunnattomasti onnea ja itämistä! Aivan mahtavaa lukea, että Neiti voi noin hyvin. Voi kun olis päässyt mokkapaloja maistelemaan....

    Peukut pystyssä jännätään!

    T.Äiti77, joka vihdoin sai paketin matkaan...

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä ja paljon terkkuja Reettalle!!

    VastaaPoista
  6. Onnea uuteen alkuun!

    "Aamuaurinko
    se kutitti hassusti nenästä,
    se karkotti unen mun silmästä,
    se sähkötti sänkyyni
    pirtsakan loisteen,
    ja antoi uuteen päivääni
    ihanan paisteen!
    (Posetiivareiden sivuilta lainattua)"

    T: Mari ja muu poppoo

    VastaaPoista
  7. Onnea, tsemppiä, voimia, halauksia, hermoja, toivoa ja perselihaksia tähän päivään sekä tuleviin. Olen seurannut matkassa ja ajatellut teitä. Jos näitä toiveita ja rukouksia jossain kuullaan, niin hyvin käy :)

    Terveiset Ilmarilta, Jaakolta ja Kimmolta!

    Paistakoon aurinko! Ajatuksella, Iina ja poppoo

    VastaaPoista
  8. olette mielessä, iloista mieltä ja voimaa -saara-

    VastaaPoista
  9. Ilon ja valon kevät tulkoon!

    Kevät

    Minä tahdon maljani tyhjentää,
    kun ensi leivoset laulaa,
    kun koivut on hiirenkorvallaan
    ja vuorilla virrat pauhaa.

    Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,
    kun ensi joutsen soutaa,
    kun kukka on puussa ja kukka on maassa
    ja lehdot leikkihin joutaa.

    -Eino Leino-

    VastaaPoista
  10. Tiina, kun mopo lähtee käsistä, niin.... Se on vaan just niin.

    Jo sekin
    että pimeän jatkoksi ei tule pimeä
    kun noustaan jalkeille ja taloa saartaa lumi
    että taivas ei ole yö päivän yllä
    puolikuu riipuksissa

    että verho vedetään edestä kun juodaan aamukahvi
    että talitiainen löytää lintulaudalle
    että tuohi koivuissa vaalenee
    että jääpuikko punertuu
    jo sekin

    (Solveig von Schoultz)

    VastaaPoista
  11. Onnea ja iloa tähän päivään ja tuleviin! Auringonpaistetta kevääseen! Terkut Reetalle.

    VastaaPoista
  12. Iloa,valoa,auringon hippusia...kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
  13. Toivon niiiin kaiken menevän hyvin!
    Auringon paistetta tähän ja tuleviin päiviin.
    Terveiset Savosta.

    VastaaPoista
  14. Teidän matkaanne olen alusta asti hiljaisena seuraillut taustalla. Ajatuksissa olette <3 Toivon koko sydämestäni että kaikki etenee suunnitelmien mukaan!

    VastaaPoista
  15. Kevät on uuden elämän alku...Huomenna on päivä 1! Hengessä mukana!

    VastaaPoista