KIPUA JA NÄLKÄÄ

Reetta sai viime keskiviikkona suonensisäisen sytostaatin ja sen jälkeen viisi päivää kortisoneja mahasuojalääkkeen kera. Eilen tämä tykitys lääkkeillä saatiin jälleen lusittua. Läpytimme, hihkuimme, halasimme ja onnittelimme urakasta. Yksi pompsi jälleen suoritettu, odotamme vain tehoja ja vaikutuksia. Näitä tähän hetkeen liittyviä vaikutuksia ovat kivut, leuoissa, niskassa ja raajoissa, sekä kortisonin aiheuttama nälkä. Ei se ruokahalu onneksi seinille ole pistänyt hyppimään, mutta on kuitenkin putkahtanut öisinkin esille. Reettaa on nyt viiden yön ajan valvotuttanut, nämä kivut lähinnä. Siinä sivussa olen minäkin valvonut. Keskimäärin kolme kertaa yössä, ainakin, ovat kivut herättäneet. Jos Reetta on ollut omassa huoneessa olen tiedostanut ovelle saapumisen. Sanatonta viestintää meillä on huiskutus oven raosta keskellä yötä, sitten Reetta on mennyt takaisin nukkumaan. Nyt niskakipu on kuitenkin enemmänkin valvottanut. Niinpä nousimme ylös tänään aamuneljältä, kun kipu ei antanut nukkua. Joimme kannullisen teetä ja pelasimme Skippoa. Meneehän se joutilaan aika ja yöt näinkin. Reetta monta kertaa pyyteli anteeksi, kun herätti minut, mutta ei tuota tarvitse anteeksi pyydellä. Yhdessä lusitaan nämäkin kivut, onhan se nyt kivempi pelatessa lusia, kuin sängyssä yksinään.
  Alkuyöstä Reetta kävi huiskuttelemassa pariin otteeseen, sitten tuli Tessa ja valitti mahakipua. Annoin todella hyvät täsmäohjeet tajunnan rajamailta, juo vettä, käy pissalla ja lämmitä viljahaudepussi... Sitten simahdin uudelleen. Neljän pintaan Reetta oli täysin hereillä ja kipuili, nousimme siis ylös. Onneksi kivun aiheuttaja tiedetään, mutta siihen ei normaalit särkylääkkeet oikein pure. Sittenpä siinä nousi Vernakin ylös ja Fanny haahuili. Viiden jälkeen painuimme takaisin nukkumaan, sillä nälkäkin laantui pelatessa. Reetta söi pelin aikana vinon pinon kalkkunaleikkeleitä, johan tuota jaksaa sitten nukkua. Elikot olivat hiukan pöllästyneitä aikaisesta aamustamme, kissat pyytävät ruokaa jokaisen herättyä. Nousin niin kuin oikeasti ylös seitsemän jälkeen, koululaisia potkimaan. Olen jotensakin jossakin rajatilassa, mikä aamu, mikä päivä, mikä maa, mikä vuosi. Haloo. Alkaa nämä pätkä-katko-öiden resuisuudet vaatimaan veronsa liki viikon kuluessa. Mutta jotenkin äitinä taidan ottaa paremmin ja taatusti helpommin kopin näistä seikoista. Iskä hautautuu entistä syvemmälle ja kääntää kylkeä. Se on tuo äiti-aistigeeni, joka tietää joka risauksen. Mutta nyt tuntuu, että silmissä on viikon unihiekat, sillä kirvelee ja luomet luppasee. Eli omista lähtökohdista katsottuna nukun suhteellisen hyvin, mutta näitä muita tekijöitä on taas suhteellisen paljon. Tänään olen vääntäytynyt ylös aika pökkeröisenä, mutta eiköhän tämä tästä taas lutviudu.
   Iltaisin Reetta on jo valmiiksi harmittanut se, että joutuu heräämään kipujen vuoksi monta kertaa yössä. Illalla Reetta vaihtoi itselleen tyynynkin ja haki niskatyynyn lisäksi. Illalla Reetta ja muutkin nukahtivat todella hyvin, yhdeksän paikkeilla, joten unta kyllä olisi. Tuohon niskan kipeytymiseen ei auta hieronta, ei särkylääke, ei tyyny. Eniten se tuntuu juuri makuuasennossa. Voi pientä, miten urheasti jaksaa kipuilla ja analysoida kipuaan. Silmien aluset ovat olleet hiukan tummemmat nyt, mutta ei kai tuo ole ihmekään, jos yöt ovat pätkiä. Taitaa olla mammalta peritty asia, siis nuo mustat silmänaluset. Eli tällaisen yön ja viikon jälkeen on onni, ettei tarvitse olla aamusta skarppina. Sillä en ole todellakaan skarppina, häilyn kaukana siitä. Vaatii ponnisteluja, jotta osaan keittää kahvia kupillisen ja laskea lapset ja elikot.
   Nyt alan virkoamaan ja päivitän kalenterin. Reetta pitäisi saada ylös aamulääkkeille. Tessa jäi mahakivusta johtuen kotiin. Voiko koulunalkujännitys kipuilla. Onko se oikeaa kipua, mahatautia vai mitä. Yritän haistella jälleen missä kipu on ja tarvitaanko muuta kuin viljahaudepussia. Vieno yökkäilee myös, onko ihmislapsella ja eläinlapsella sama tauti? Vienolla taitaa olla enemmänkin karvapallohyljintää, näin sen diagnosoin. Voi joo, eilen kun yksinäni menin saunaan, siellä olikin jo Vieno. Mukaan lähti tietenkin Reino ja lauteille asti uskaltautui myös Kaino. Löylyjä Kaino ei ota, mutta kyllä sai kehuja, kun uskalsi jo reippaasti mukana noinkin pitkälle. Tänään alkaa mitä ilmeisemmin vesijumppa, eli jätän aamusaunan kotona väliin. Onneksi viikko näyttää nyt normaalilta ja saatiin lapset aloittamaan kevätlukukausi. Se on taas tärkeä harppaus eteen päin. Jokainen päivä ottaa yhden askeleen kohti kesää ja valoisaa vuodenaikaa. Taidan kuitenkin ulkoistaa itseni kuvaamaan ja aistimaan talvimaiseman upeaa sinistä hetkeä. Tästä auetkoon hyvä päivä ja hyvä viikko, lukuisine oivalluksineen ja mahdollisuuksineen. ;-) Ilman kipua ja nälkää...