Sitähän sanotaan, että on noustu väärällä jalalla... Meinasin nousta tänä aamuna. Mutta onnekseni tajusin kiristävät aikeeni ja otin aikalisän. Vaihdoin siis jalkaa, en siis noussut väärällä. Kunpa se olisikin aina näin yksinkertaista, eihän se nyt aina, mutta tänään toimi. Varsinkin kun se väärä jalka oli itsellä, paha sitä on muiden jalkoja mennä vaihtelemaan. Eilen minulla oli kahdeksan väärää jalkaa, olin ihan kenossa koko ajan ja klonkkasin. Kaikki johtui nukkumattomuudesta, huolivyörystä joka pääsi yllättämään ja alitajunnan solmuista. Siihen kun palasi vielä reissusta röhivä mies, niin avot, ärsytti. Eihän mies tietenkään ensi töikseen ehtinyt kysyä miten olemme pärjänneet, koska olemukseni oli viestinyt ettei kannata häiritä... Mitäpä minäkään puhumattomalle puhumaan, pidin tietonani. Kehä, tiukka, ärsyttävä ja niin helppo luoda. Mies ei siis tiennyt Reetan kipuyöstä mitään, kun ei tajunnut kysyä. Luulisi miehen sen verran kysyvän..."Miten teidän viime yö on mennyt, tuliko Reetalle mitään oireita tai kipuja vaikkapa yöllä yhden jälkeen, kun oli se piikityspäiväkin?" ... Mutta ei, vaikka oli valtavat johtolangat ja väärät jalat olemassa. Mies ei kysynyt, enkä minä kertonut, jos ei kerran itse kysy. Paskat mikä patti, kunnes sitten illalla sanoin, kun Reetta pelkäsi tulevaa yötä ja mahdollisisa jalkakipuja. Niin sainpas huolivyöryn laukaistua toiselle päin näköä ja ihmettelyn miksen ole kertonut. No enhän minä, koska et ole kysynyt! Ja miehen logiikalla moni asia kerrotaan typistetysti, itse pitää vetää johdannaiset johtopäätökset, jotka ei ihan aina mene nappiin alkuperäisen miehen ajatuksen kanssa. Mutta mistä sen ajatuksen tietää, kun sitä ei kerrota. Oli siinä muutakin kivaa sanahelinää ilmassa, vähän niin kuin lumikristallit jäisillä puiden oksilla olisivat helisseet... Siltähän sättiminen kuulostaa, eikö, lumikiristallien kilinältä ja helinältä...
Puhuimme ja avasimme ajatuksin Reetan jalkakipua. Nyt se on meille selvää, että se johtuu tasan lääkkeistä ja on loppupeleissä hyvää kipua. Käänteishyljintä vain muuttaa muotoaan ja oirehtii aika ajoittain uusissa paikoissa. Meidän vain pitää koko ajan pitää kaikki tuntosarvet pystyssä, jotta osaamme yhdistää syyt ja seuraukset. Tähänkään ei ole olemassa suoraa kaaviota, mikä tuntuu missäkin ja milloin. Sytostaatti, joka menee suoneen, sen tiedetään aiheuttavan leuka,-niska-, jalka- ja kylkikipua. Siis sehän on jopa kirjoihin ja kansiin kirjoitettu. Nämä nykyiset lääkkeet ovat suhteellisen uusi käsite kaikille, myös lääkäreille, joten olemme vain korvat höröllä, jotta osaamme yhdistää asiat toisiinsa. Varmaan siitäkin olisi lappusta ja lippusta olemassa, mutta jokaisella hoitovaste kertoo omaa tarinaansa. Sitten jos vielä ulkoa opettelisin lukuisat mahdolliset muut haittavaikutukset ja oireet, saattaisin muuttua hysteeriseksi... Nythän en siis sitä ole. Sain illalla puhuttua Reetan levolliseksi, tein hänelle keittiön pöydällä perusteellisen ja pitkän rentoutushoidon. Lopputuloksena helppo nukahtaminen, täysin nukuttu hyvä yö ja aamulla hymyilevä ja reipas lapsi. Mikä sitten on syy ja mikä seuraus, mutta lapsi oli niin onnellinen, kun kipu ei tullut ja hän sai kunnolla nukuttua. Minä tietty varulta yöllä heräsin oikeaan aikaan kyttäämään, josko äitiä tarvittais. Mutta palasin sitten omaan sänkyyn jatkamaan uniani, kun ei tarvittukaan. Kaikille muillekin tytöille tein illalla rentoutukset, kun jokainen sitä halusi. Vuorotellen kiipesivät makaamaan keittiön pöydälle ja minä huuhailin ympärillä. Sitä pitäisi käyttää tuotakin taitoa ja tapaa useammin, mutta kun ei aina saa aikaiseksi. Sehän on niitä ainoita konkreettisia tapoja, joilla itse voi vaikuttaa lapsen olotilaan. Sitä on vain niin laiska ja saamaton, että ärsyttää. Toki Reetalla on ollut sellainen estokin päällä, ettei ole halunnut mitään moista (todella äärimmäisen tyhmän) äidin taholta. Lapsellani on ollut kiire krampissaan ja vaikeaa rauhoittua. Lapsella on siis ollut myös niitä vääriä jalkoja... Toki uhrasinhan minä tähän tätä erittäin kallisarvoista omaa aikaani, jonka olisin voinut vaikka lukea, kirjoittaa tai katsoa passiivisena televisioita. Siis olin tunnin toista lapsilleni ihan todella ja paljon ja täysin läsnä. Fanny nauroikin, että näytän todelliselta huuhaalta, kun pöytää kiersin. Tukka saunan jälkeen sekaisin, jalassa mustavalkoiset palloiset pyjamanhousut, paitana kirkas oranssi rympytysjutska, kaikenkirjavat villasukat ja päälläni liehui räiskyvän aniliininfuksianliila poncho. Täydellinen huuhaa, myönnän. Onneksi olimme suljettujen verhojen takana.
Tänään olemme saaneet siis nousta kaikkien taholta positiivisella sykkeellä. Olemme tuon räkivän miespolon kanssa vaihtaneet ainakin kaksikymmnetäkolme sanaa jo, sehän on eristystä, siis piti kirjoittamani edistystä! Jätin moisen painovirhepaholaisen näkyville, sillä se jotenkin sopii tähän omassa krampissa pyörimiseen, se tuli jostakin tuolta alitajunnasta muka tuohon kuuluvana. Eli tätähän tämä, eristystä, niin monessa asiassa. Tessa keitti taas aamukahvit, lapset lähtivät kikatellen kouluun. Reetta on ottanut natisematta lääkkeet, suorittaa opintoja nyt netissä Vieno sylissä. Meitsillä keikkuu papalarit ja lähden kohta aamupäiväkylään, mukanani jänniä juttuja. Tai siis jänniä ja jänniä, on ne minusta. Huomenna pääsen jälleen hakkaamaan vastustajia salille, niin että roiskuu kaiken maailman eritteet. Tiistaina sain hakata oikein kunnolla yhtä blogini lukijaa, kiitos siitä! Eläimellistä ja siitä on huuhailu kaukana. Tai josko vetäisin sielläkin poncho liehuen ja nujertaisin muut outoudellani. Nyrkkeily on vain niin mun juttu, siis minusta lempeästä ja ihanasta ihmisestä kuoriutuu hanskojen kanssa sohiva ja karjuva pirttihirmu. Eihän uskoisi. Mutta siinä nyrkkeillessäkin pitää aina välillä vaihtaa jalkaa, siis vaihtaa etummaisen jalan ja nyrkin paikkaa. Se on aika haasteellista välillä. Justiinsa kun keksii miten vedetään oikea suora, kuinka vartalo kiertyy ja painonsiirto tapahtuu. Sama pitääkin sitten tehdä vasemmalla. Siinäpä vasta pähkättävää, siinä on syytäkin olla puhumatta ja keskittyä vain siihen jalanvaihtoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti