ReettaNoomiElina: HAKUJA JOS JONKINLAISIA

Ajoittain, joutessani, kieroutuneena ja mielenkiinnolla katselen tilastoista hakusanoja, joilla blogiini on päädytty. Suurin osa hakusanoista on ihan täsmähakuja ja tietoisia hakemisia. Haetaan syövällä, leukemialla ja allogeenisella kantasolusiirrolla ja kaikkeen tähän liittyvällä. Se onkin monisäikeinen, ahdistava, monimutkainen ja laaja setti se. Sitten haetaan nimellä, joko minun tai Reetan. Paljon on myös hakuja, joissa on vain Noomi Elina, Noomi, Reetta tai Emiliallakin päädytään tänne. Samoin Piippo-blogilla.
Ihan oma lukunsa on mitä käsittämättömimmät hakusanat, todella asiallisetkin ja tiedettä tukevat, mutta sitten ihan oudot. Välillä pitää tovi kelata itsekin, että olenko ihan oikeasti moisesta aiheesta joskus postaillut, jos haku tuottaa tulosta. Ennen kaikkea hiukan huolestuttaa se henkilö, joka on hakunsa perusteella päätynyt ajatusvirtojani lukemaan. Toki ei kaikille ihan täsmähakua löydy, mutta jotain siihen viitaavaa...
Olen muutaman kuukauden aikana pistänyt lappuun ylös näitä hakusanoja, joihin olen törmännyt. On aika laittaa lappu kierrätykseen, joten kirjaan niistä jokusen tänne.

"Kaulakello, tissikello", joo myönnän kirjoittaneeni aiheesta Helsingin aikana. Pöytälaatikossani tikittää yhä, siis se tissikello.
"Selkään isku", sitäkin olen jauhanut, koska sitä on ollut havaittavissa. Välillä paukahtaa, mitä oudoimmissa tilanteissa. Nyt se ei enää uppoa niin syvälle, on nääs hiukan parkkiintunut parissa vuodessa tuo selkä, mutta kyllä se satuttaa joka kerta. Pistää epäuskoisena miettimään iskua, kun se tulee, ansaitsinko?
"Iltasatu, kaunis iltasatu lapsille ja lyhyt iltasatu lapsille", niitähän on ollut joka lähtöön. Mutta mikä määrittelee sadun kauneuden?
"Sydämellä näkee selvemmin", tuohon en osaa vetää johdannaista... No hyvä jos näkee, sillä sydämellä selvemmin. Toivottavasti omalla sydämellä on näkökyky.
"Pyllynsilmä", sitäkin on tutkittu, rasvattu, analysoitu ja teflonoitu, etenkin Helsingin aikana. Tässä savotassa ei mikään ole lapsellekaan yksityistä.
"Stressin vaikutus leukkareihin, jättihoito, labranäytteet tulkki, suhtautuminen syöpään muinoin, kissan neutrofiilien alhaisuus", nuohan toki ovat jopa täsmähakuja, mutta jännä sivuta jopa eläinlääketiedettä. "Koulutukseni" tässä vaiheessa en ole tajunnut kissoillakin olevan neutrofiilejä. Herää kysymys, onko koirillakin? Sitten tuo syövän muinaisuus, olen toki miettinyt asiaa kymmenen-viisitoista-parikinkymmentä vuotta sitten ja hoitojen hurjaa kehitystä. Mutta meneekö nämä muinaisuuden piikkiin. Onneksi lapseni syöpää on hoidettu nykyisyydessä, eikä muinaisuudessa, sillä paranemisennuste on noussut hurjasti. Lyhyesti sanottuna, muinaisilla syöpähoidoilla olisimme menettäneet lapsemme muutamassa kuukaudessa. Aikoinaan leukemia tuhosi nopeasti, eikä hoitokeinoja ollut.
"Taksikyyti", joo ajeltu on ja paljon ja Kelan piikkiin. Myös ambulanssikyytiä on testattu.
"Ilta nousee höyryten ja..", nouseeko ilta vai laskeeko päivä. Mikä höyryää? Minäkö, kiuasko, peltoko, ilmako, säteetkö, kosteusko, hämäräkö, tunteetko? Päivä laski, ilta nousi, tuulessa soitto sousi, onhan tuollainen laulukin olemassa. Siis nouseehan se ilta siis. Enpäs näin kaamosaikaan osannut ajatella näin laajasti. Toisaalta tänäänkin on sarastusta havaittavissa, siis päivässä on enemmän valoa kuin yössä. Kuljemme koko ajan kohti pidempää päivää, mutta nouseeko jokainen ilta höyryten. Syksyllä nousee, sillä mieleeni juolahti mielettömät iltausvat lämpötilan laskiessa ja auringon painuessa taivaanrannan taa...
"Jäätää kuin... ja jäillä kumpparit". Olen ollut välillä hyytävän jäätävä, myönnän. Mutta onkohan tämä sittenkin jotakin muuta jäätävyyttä, kuin minun, jos kerran kumpparitkin. Mieluummin jäillä pitävämmät ja lämpimämmät, kuin kumpparit. Miksi 40-lukulaiset kävelevät aina pakkasilla ja liukkailla kumppareissa? Onko siihen jokin loogisuus olemassa? Tai ainakin meidän iskällä on tapana vetää kumppareissa.
"Juustokakku lapsille", niistä meillä tykätään. Niitä tehdään, keksitään ja kokeillaan. Harvoin suoraan reseptistä, yleensä hatusta, jokainen kokeilee omiaan. Vuonna 2011 helmikuussa, Reetta antoi heräämössä hoitajille juustokakkureseptin heti herättyään. Muutama ihminen muistaa Reetan leikkurissa yhä tästä, miten voi heti irrota kielenkannat ja resepti, kun aukeaa silmät. Nähtävästi voi.
"Miltä tuntuu olla taas?" Siinäpä jokapäiväinen kysymys. Tuntuu, tuntuu, välillä tuntuu kipeästi, välillä kutkuttaa. Tunneskaalat ovat äärilaidasta toiseen, kuin aallokko. On hämmentävää todeta kuinka paljon voikaan tuntea kaikesta kaikkea. Olen siis tunteellinen, meillä asuu myös muutama muu tunteellinen. Eli olen aiheesta kirjoittanut ja taatusti kirjoitan yhä uudestaan. Tunteiden vuoristorata on pitkä, mutkikas ja loppumaton. Milloin viimeksi sinä olet miettinyt ja pysähtynyt tunteidesi äärellä? Miltä tuntuu?
"Kivillaatta vessaan, pesuhuone, laattaseinä, kivilaatta, laatoitus, laasti, saunanseinä..." Laatta on lentänyt, varsinkin kivilaatan muodossa saunarempan yhteydessä. Löysin siis yhteyden.
"Suosituimmat hautajaisvirret". Veisattu on moniakin, kuluneiden kahden vuoden aikana. Hautajaisia on vietetty meidän molempien suvuissa, tätejä, kummeja, naapureita ja tuttuja. Ensin aihe puistatti, kunnes muistin miettineeni aihetta kummisetäni hautajaisissa puolitoista vuotta sitten. Minä körttisuvun vesa, kristillisen kansalaisopiston käynyt ja körttimummun hameissa pyörinyt, tottakai minä nyt hautajaisvirret osaan. Nehän ovat siellä selkärangassa ja tulevat automaattisesti mieleen, kun kirkossa urut alkavat pauhata tuttua virttä. Olen toki miettinyt sitäkin, miksei körttiläisyydessä ole iloisia lurituksia ja miksi mummulle oli niin tärkeää veisata lapsenlapsilleenkin hautajaisvirsiä ja puhua maailmanlopusta. Ilmankos minustakin on näin synkkä ja ahdasmielinen tullut? Millainen siis olisinkaan, ellei tätä todellisuutta olisi mieleeni iskostettu ensimmäisten viidentoista ikävuoteni aikana ja senkin jälkeen. Minähän saattaisin olla kevytkenkäinen, värikäs, iloluontoinen, vilkassilmäinen ja positiivinen ihminen.
"Kylvyssä". Kylvyssä ja suihkussa ja saunassa on muutama kerta oltu, onneksi en ole jokaista sessiota kirjoittanut, alkaisi pian lukijallakin nahka kiristään moisesta läträämisestä.
"On valkoinen maa ja puut hopeaa", niin on kun pihalle katselee. Luonnonkauneudesta on muutama värssy tempaistu. Tänään tosin on räntäsade, mutta hankia on jäljellä. On ollut upeita valoilmiöitä, talvisia taivaankansia, lumisia puita, henkeäsalpaavia näkymiä, kauneutta, pakkasta, hohtavia hankia ja kaikkea siltä väliltä. Sanoinkuvaamattoman upeita hetkiä, sinisiä, punaisia, hopeisia...
"Mennen-partavesi", joo muistan sen keikan. Olimme tanssimassa ja ikähaitari oli piirun iäkkäämpää kuin normaalisti. Mennen tuoksui, mennen tullen palatessa. Mieleen juolahti sellainen 40-lukulainen papparainen, harmaantuvine hapseineen ja vihreine Mennen-pulloineen.
"Naapurin rouvia ja muita lukijoitani nimeltä, joita en nyt mainitse". Yllättävän paljon naapurinkin rouvaa googletettaan, kun se jää tilastopiikkinä keikkumaan. Jaa, jaa...
"Enkelipallot". Jännittävintä tässä oli taas hoksaamani yhteys. Olen aiheesta kirjoittanut joskus jotakin. Kaverini saa ikuistettua meillä joka ainoa kerta enkelipalloja kamerallaan. Itse koen ne positiivisena seikkana, ihanana asiana, vahvuutena, turvana, kantavana voimana, rikkautena, lämpönä, mystisyytenäkin. Kuvissa niitä on satunnaisesti, ei siis kaikissa kuvissa. Ne ovat pyöreitä valoilmiöitä, eri kokoisia, himmeitä, joskus selkeitä. Niitä ei näe tietoisesti kuvausvaiheessa tai pysty sanomaan, että nyt tarttuu. Ne ovat sitten lopputuloksessa ja omin silmin nähtävissä. Huuhaata tai ei, ihan sama mitä mieltä kukin on. Nyt en ollut käynyt täällä blogissani muutamaan päivään, joten en tiennyt hakusanoista. Viime yönä, tämän alkaneen vuoden ensimmäisinä tunteina puhuimme akkaporukalla enkelipalloista. Kävimme lävitse yhden kuvakirjankin, meillä otetuista kuvista. Siellä niitä oli heti nähtävissä. Öinen keskustelumme oli mielenkiintoinen ja avaava. Kun aamupäivällä tulin koneelle ja avasin blogin, niin siellähän se. Hakusanana "enkelipallot" oli tehnyt viimeisien vuorokausien aikana hakupiikin. Siis niitä on muidenkin elämässä, ihana asia. Hämmentävää oli vain tajuta, kuinka sama asia on ollut muuallakin aiheena samoihin aikoihin ja hakija/lukija päätynyt minun postauksiini. Eli teretulemas vain lukemaan, et varmaankaan "ihan" tieteeseen törmännyt, mutta omakohtaiseen huuhaaseen kyllä. Ymmärrän siis hiukkasen sinua, jos olet moisiin pallukoihin törmännyt...

Toivon todellakin että alkanut vuosi on täynnä ihania enkelipalloja, arkienkeleitä ja kaikkea toivottua hyvää. Jotenkin aamulla oli hämmentävää tajuta, että on taas uudet 365 mahdollisuuksien päivää käytettävissä. Koen, että saamme avata tämän vuoden aikakirjan puhtailla raikkaan valkoisilla ja positiivislla sivuilla. Haluan kirjoittaa näille ainutlaatusille, tyhjille sivuille upealla mustesulkakynällä kaunista tekstiä. Annan sulkakynän piirtää, kaarrella, taivutella ja tanssia puhtaalla paperisella parketilla. Liidellä ja jättää ainutlaatuisen jäljen. Kauniin kokonaisuuden. Toivottavasti ei napsahda kauheasti kirjoitusvirheitä... Kyllähän niitä aina jokunen tulee, mutta toivon pääseväni niiden yli yleisilmeen kärsimättä. Haluan jatkaa kaunista kirjoitusta ja sulkakynän upeaa liikettä painovirhepaholaisista huolimatta, kokonaisuuden kärsimättä.
Nyt pakkailemme Reetan kanssa ja suuntaamme nokan kohti Oulua. Ajattelimme viedä osastolle, vanhemmille ja henkilökunnalle kassillisen tämän alkaneen uuden vuoden herkkuja, joita jäi. Ei kauheasti huvittaisi suunnata Ouluun, mutta se kuuluu nyt tehtäviimme. Lähinnä ei huvita tuo sottainen ja pöpperöinen ajokeli. Mutta tulevalla reissulla Reetta saa jälleen uuden paukun sytostaatteja, joilla paha poistetaan ja nujerretaan. Suunnitelma on selkeä.

Jotta hakusanoille olisi jotakin kuvallista vastinetta, niin heitän muutaman lisäksi...

Mikko-arkienkeli

Miten taivas voi olla näin lämmin, kun pakkasta on -24 astetta? Joulusiivoja saimme tehdä näin upeissa puitteissa, mikäs oli mattoja hakatessa, kun luonto antoi parastaan.