Näin on lapsosista imaistu toiveikkaat verinäytteet kantasolutyypitystä varten. Toivon niin älyttömästi, että tärppäisi. Sitten loppuisi moinen hakuammunta, voisi alkaa suunnittelu. Tessalta otettiin ensimmäisenä näytteet. Kalpeni kasvot ja otsa hikoili. Näytti heikottavan, mutta reippaasti hän jaksoi. Minun piti pomppia huoneen ja käytävän väliä, olla Tessalla tukena ja vahtia ettei kaksi sankaria karkaa paikalta. Seuraavana oli vuorossa panikoiva Fanny. Paniikkihysteria oli jo illalla vallalla. Testihetkellä neiti oli sylissäni, volisi ja heilui vapisten. Mutta niin ne putkilot täyttyi. Verna oli myös sylissä, mutta suht rentona. Vernan huomio kiinnittyi puolestaan Fannyyn. Fanny huojui, puki pipon nurinpäin ja hikoili. Oli paniikissa koko Vernan testien ajan. Verna taas nauraa hörisi toiselle ja pysyi itse suht rentona. Horjuvien lasteni kanssa sitten suuntasin automaatille nesteitä ja suklaata napsimaan. Kuulemma heti alkoi helpottamaan. Tytöt olivat nähneet sinisenä kaiken, välillä sumennut ja Fanny oli luullut että kuolema tulee, kun niin heikottaa. Se mikä Fannylta roiskui, oli kuulemma kyyneliä. Jalatkin olivat tuntuneet lötköiltä ja seinät pyörineet. Melkoinen kokemus siis! Verna kehuikin, kuinka hyvää napostelu teki kokeiden jälkeen, enää ei pyörinyt. Pari tuntia seikkailun jälkeen nauroimme tuntemuksille ja uudelle kokemukselle.
Olen suhannut kaupungilla tyttöjen kanssa. Pasi jäi Reetalle kaveriksi. Tytöt eivät siis voineet tavata toisiaan, koska ovat flunssaisia. Että tällainen Oulun keikka meillä. Nyt lastaan romppeet ja kotiutan meidät. On jotenkin vapauttava, mutta haikeakin lähteä kotiin. Saanko olla iloinen kotiinpääsystäni vai ikävissäni tänne jäävistä. Hitto, miksi tässäkin pitää kokea ristiriitaisia tunteita. Hienoa, että Pasikin pääsee ajan kanssa osastolle. Viikonlopun aikana Pasille opetetaan kasvutekijöiden pistäminen. Saa ukkokulta moisen opin puolestaan hankkia. Jospa sillä kantti kestäisi minua paremmin. Mutta nyt huokaisten ja märisten kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti