Olemme kotosalla; minä, elikot ja kolme pimua. Menemme iltapäivän puolella. Aamusta siivosimme huushollin, palautimme matot lattioille perjantaisen episodin jäljiltä. Teimme ulkona lumitöitä, lapset lumihotellia. Kävin lenkillä koirien kanssa. Nautiskelin päiväsaunasta. Nyt pyörii toppaa pyykkikoneessa, tiskikone lauleskelee. Soittelin Reetalle Ouluun. Viimeinkin neiti minulle vastasi. Reetta kuulostaa niin hyväntuuliselta ja reippaalta. Puuhaa riittää kaverin kanssa koko ajaksi. Nytkin puhelu loppui lyhyeen, sillä hamahelmet vaativat huomion. Pasi saa myös ilman kiirettä opetella sairaalarytmeille. Oulussa siis kaikki loistavasti, syöpää lukuunottamatta. Tänään tippuu viides satsi solusalpaajia. Näin on sekin hoito polkaistu toiveikkaasti käyntiin. Yksi etappi pian lusittu.
Reetalla tosin nenä hiukka torisee. Nyt on siis tärkeää analysoida minkä väristä räkää tulee. Väri, koostumus ja määrä. Olen ymmärtänyt, että kirkas räkä on viattominta. Mitä paksumpaa ja värikkäämpää, niin sitä todennäköisemmin on bakteeritulehdus ja infektio. Siis hienoa, että tänään räkä on kirkasta. Kaikesta sitä pitää nykyisin iloitakin, enpä vuosi sitten tuostakaan osannut repiä iloa.
Saunan jälkeen vedin päälleni violetin oloasun, elämäni ensimmäisen sellaisen. Eihän minulla ole koskaan ollut mahdollisuutta olla, aina olen mennyt niska limassa, viikonloput kännykässä päivystäen. On aika Pasinkin oppia olemaan vapaana sunnuntaisin. Oli uusi kokemus viikko sitten lähteä jalkapalloturnaukseen koko päiväksi autolastillisen kanssa. Nyt siihen oli mahdollisuus.
Olen hengaillut paplarit keikkuen, syönyt loistavaa meksikolaista lihapataa iduilla ja salaatilla. Jälkiruuaksi vihreää teetä, lueskelua. Iltapäivällä saan kuulemma kavereita kylään. Kait ne tulee tekemään minusta diagnoosin ja antamaan kriisiapua....! Verna keksikin tarjota sellaisia ruiskuppeja, täytteenä lohisellainen ja sienisellainen.
Minä siis olen nautiskellut niin monista asioista tänään. Välillä syyllisyys meinasi nautinnot lamaannuttaa, mutta ajattelin minulla olevan oikeuden nautintoihinkin. Nyt kaikki on niin kuin pitääkin, huolehditaan ja panikoidaan taas kun on aihetta. Syöpä tuskin mihinkään karkaa, siinä riittää vielä paniikkia moneksi kerraksi.
Karoliina tässä taas, mukavaa jos kosketin, hämmensin, tarkoitin vaan hyvää ja näin suuren vaivan kommentoidakseni, sillä minun piti jotenkin nimetä itseni ja rekisteröityä. Aikaisemmin olen kommentoinut vaan nimettömänä, kilttejä kommentteja eri blogeihin, kun en ole jaksanut rekisteröityä.
VastaaPoistaOn aivan luonnollista olla uupunutkin välillä, ja kun luin teidän koira-oksennus-matto-episodista, ajattelin että pitikö senkin vielä sattua. Ihmettelin miten jaksoit suhtautua siihenkin niin tyynesti ja kertoa niin mukaansatempaavasti.
Meillä on jotain yhteistä: neljä lasta, joista yhdet kaksoset. Olen sinua kymmenen vuotta vanhempi, joten lapsenikin ovat jo vanhoja: tänä vuonna poika 27v, tyttö 25v ja kaksoset poika ja tyttö 18v. Kaksi vanhinta asuu avoliitoissaan, opiskelee ja käy töissä,kaukana kotoa, mutta ovat niin sydämessä aina.
Käväisen edelleen päivittäin täällä Reetalla, pidän kirjoituksistasi ja elän mukananne, toivon parasta ja kovasti voimia..