+19+ +1= +20

Uusi päivä, onneksi! Eilinen meni vähän jo sellaisilla aalloilla, etten tiennyt ollakko vaiko eikö olla. Aamulla itseäni peilistä jälleen puhuttelin ja huomasin oman sijoitukseni romahtaneen taas tolkuttomasti. Tässä savotassa unohtaa itsensä yhä enemmän ja yhä kauemmas. Hämmästyy aamurutiineja tehdessään peilikuvaansa. "Tuoko se oli mikä eilen niin tunsi ja silleen ajatteli, mitähän tuo tänään ajattelee ja tuntee?" Eilen sain jälleen kylmää virusfaktaa niskaani saavikaupalla, ämpärikin olisi riittänyt. Eli kuumepiikit jatkuivat yhä. Arvot alkoivat romahtamaan, jolloin kasvutekijäpiikit aloitettiin uudelleen. Huonovointisuus kuvotti, yökötti ja illasta kouristaen oksetti. Mikä oksetti? Jokin uusiko juttuko jossakinko? Romahtaako yleiskunto oksentamisesta? Reetta pyysi hyvinvointilääkettä, mutta se kuuluisi periaatteessa sytostaattihoitoihin, no annettiin kuitenkin. Illalla pakotin ruokaa pakoilevan lapseni syömään, koska kauheat oksennuskouristukset kuumepiikissä aiheuttivat jo pelon. Onneksi pakotin, sillä kiitettävästi upposi, varsinkin nesteitä. Illalla Reetta oli vielä lisää hoitajilta pyytänyt. Kävin kaupassa tarkan ohjeen mukaan toteuttamassa tämänpäiväiset ruokatoiveet. Sain siis virusfaktakylvyssä tietää muun muassa sen, että meillä jokaisella on näitä samoja viruksia elimistössämme ja kehitämme niitä itse. Reetalla nyt löytynyt sytomegalo. Mutta kun kropan oma immuniteetti on tasan nolla, niin oma keho kehittää ne tappaviksi. Nyt on yksi virus saatu kiinni, onko se ainoa. On nimittäin lukuisia muitakin jotka jylläävät samanaikaisesti. Osa on tunnistettavia ja lääkittäviä. Osaa ei kyetä tunnistamaan, eikä myöskään lääkitsemään.... Hienoa, hienoa, laukaisi itselle paniikin, yhä syvemmän. Melkein olin itse nyt se sohvalla valuva äiti, kunnes tajusin, että pitää aloittaa jälleen taistelu. Taistelu vaikka nimeämätöntä pahaa vastaan, ei tämä märisemällä kummene. Kauhuskenariota pahensi myös se, että Reetta aloitti faktojen lisäksi oksentamisen. Eli syvät oli veet eilen soudella. Itseäkin oksetti, pyörrytti ja kouristeli, tämä todellisuus ja kaikki faktat. Nukuin siis varulta lapaset tiukasti kädessä, ettei pääse tipahtamaan. Kiitos yhä Johanna niistä, ne kulkevat mukana ja lataavat. Tosin nyt oli ensimmäinen kerta tällä keikalla, että meinasivat omat lapaset tippua.
   Kolmelta yöllä soi puhelin, Reettahan siellä. Lapaset kädessä oli hiukan vaikea vastata... Reetta hikoilutti, särki, oli ikävä ja hiukan pelottikin. Mikäköhän? Kuume oli sillä hetkellä kirrannut jälleen reiluun 39 asteeseen. Kuumelääkettä ja loppuyö nukkuen. Saavuin aamulla jo hyvissä ajoin huoneeseen pelaamaan tabletilla, koska yöllä Reetan toive oli, että olisin vieressä herätessä. Olinhan minä. Itse nukuin kuitenkin ihan hyvin, kokopäiväisestä ajatusmyrskystä huolimatta. Aamulla sain kuulla, että sytomegaloviruslääkettä ei annetakaan. Kuulemma tauko aamulääkkeessä. Hiukan minun tuntosarveni silloin heilahtivat ja heitin kysymyksen: "Onko tullut tublabuukkaus?" Itse asiassa oli, sillä yöllä olikin vahingossa moinen mömmö vedetty tuplakertoimella. Sekös hiukan taas omaa ajatusmaailmaa mulskautti, enpä haluaisi tässä savotassa moista kuulla. Nyt siis seurattiin tarkemmin maksa- ja munuaisarvoja.... Saattaa olla kuulemma myös luuydintä lamaava vaikutus, joskin yksi tuplapaukku ei sitä luultavammin aiheuta, mutta pidemmällä ajalla voi olla vaikutuksia. Hoitaja oli musertunut, kuulemma.... Ei siis minun toimestani, pian ois mennyt murskaksi. Ja niin kuin minä noihin suonensisäisiin olen yrittänyt olla kaksi ja puoli vuotta sekaantumatta, nyt iski kyyläpaniikki niihinkin. Inhimillinen vahinko ja aivopieru kuulemma, mutta en jotenkin näillä lääkekuormituksilla haluaisi yhtään ylimääräistä peikkoa enää kehiin. Hoitaja on hyvä ja luotettava, eli menee todellakin aivopierun piikkiin, järkyttävä asia hänellekin. Sympatioin häntä ihan täysillä, onneksi en sillä hetkellä ollut paikalla, sillä olisin saattanut sympatiat sanoa ja osoittaa toisin kuin nyt. Sitten vilahti mielessä, mikäköhän sen öisen kuumepikin aiheutti, virus vai tublabuukkaus. No oli mikä oli, käyrä oli korkea sillä kohdalla.
   Mitä sitten tähän päivään ja kuumeiluun tulee, josko se virus saatiinkin hoidettua vetämällä tuplat. Tänään Reetan lämpö on ollut korkeimmillaan 38,1 astetta. Aamusta oli kauhea nälkä ja pelko pahasta olosta. Eli hyvinvointilääkettä alle ja kokkaamaan. Rusettipastaa, jauheliha-sipuli-oliivi-tomaattikastiketta ja parmesanraastetta. Nam, hyvin tyttö moiset aamupalaksi veteli, ehkä asiat ovat korjaantumasssa, saanen toivoa... Varovasti ja sivusilmällä katsellen, ainakin omasta mielestä hapetus on tänään parempi. Mutta eipä vielä tuuletella. Veriarvot hipovat jotakin huimaa, johtuen jälleen kasvutekijästä. Sitten paukahti verensokeriksi 10, eiku uutta testiä kehiin. Kas kummaa toisella hoitajalla jäi 10% sokeritippahana auki, kun otettiin näytettä. Suoraan glukoosia sekaan, saattaahan tuo värähtääkin... Oikea uusi arvo oli 5,5. Eli se siitä, mutta jotenkin välillä nyt vain tuntuu etten tiedä miten minun pitäisi reagoida. Milloin ylireagoin ja milloin alipanikoin. Kannattaa katsoa pitkin päivää peiliin tunistanko ilmeestä, kumpi vaihe on menossa. Eilen virustykityksessä lehahdin kaulastani kirkuvan punaiseksi. Se on se tyypillinen toistuva stressireagtio ihollani. Joskus aikoinaan Oulussa hoitajatkin ovat moiseen ilmiöön puuttuneet. Minä olen vain sanonut faktojen puskevan punoituksena pintaan, ei tarvitse piikkiä, ei hoitoa... menee ohi joskus jos ja kun aivomyrsky laantuu.
   Sain tekstarin, jossa verrattiin sytomegaloa dinosaurukseen. Minusta se oli mittasuhteiltaan kuvaava vertaus, sillä nämä vastustajamme ovat aika isoja. Tämä päivä on mennyt koiraelokuvia katsoessa, huoneessa pitää olla hipihiljaa, kun neiti keskittyy. Kuulemma niskaan sattuu jo moinen kököttminen. minä ulkoistin itseni vanhempain keittiöön ja koneelle, sillä lapseni eläytyy niin tosissaan seikkailuihin, että minä olen vain hajuhaitta ja häiriötekijä. Hajurako tekee ihan hyvää ja kun lapsi voi paremmin, niin otan hajuraon mielelläni. Eilen lääkäri sanoi ensi viikon lyppi ja Ouluun siirto suunnitelmien pysyvän ennallaan, löytyneestä viruksesta huolimatta. Siis häh! Kuulemma, jos homma on hallinnassa ja hoito tehoaa, niin ihan sama missä lääke annetaan. Siis aivan ihana, tämä pitää porkkanana yhä pinnalla, sillä luulin jo aikalaskurimme paukahtavan määrittelemättömäksi täällä. Se tsemppaa Reettakin syömään ja juomaan, vaikka paha olo pelottaakin, eikä oikein uskaltaisi, sillä sehän vaikuttaa kaikkeen. Eilen yksi hoitaja soitteli Oulun suunnalta ja kyseli kuulumisia. Jotenkin sain hiljaiseksi kyseisen puhujan, kun sanoin näistä alustavista suunnitelmista. Tuli sellainen piiitkä ajatuskatko, kuulemma yllärinä moinen asia. Onko se sitten millainen ylläri Oulun päässä, ottavatko ilolla vai kauhulla vastaan, jos ja kun pääsemme. Mutta haluaisimme jo niin pois täältä. Mutta nyt minua kutsuu huone kuusi...