LIIKUTTAVAA

Olen liikuttunut tästä kaikesta, liikuttavuudesta, liikkuvuudesta, monellakin tavalla.
Ensinnäkin on ihan fyysisesti liikuttavaa, kun polkaisee kaikki asiat pyörällä. Johan liikkuu ja maisemat vaihtuu. Kotiuduimme Reetan kanssa siis maanantaina iltayöstä, suunnitelman mukaan. Verna-pieni laittoi matkan aikana tekstaria "Tuutteko käymään tänään?" Soitin takaisin ja kerroin meidän tulevan nyt ainakin toistaiseksi kotiin ihan asumaan. Se riitti pienelle, siinä se minun paikallani nukkui odotellessaan meitä kotiin. Aamulla starttasimme pyörämme jo ennen kahdeksaa ja ajoimme terveyskeskukseen tipalle. Koolla oli huikeat parisenkymmentä hoitajaa, jotka halusivat oppia moisen vehkeen käytön ja lääkkeen tiputtamisen. Maanantaina oli koottu hoitorinki Reettaa varten, eri osastoilta ja kotisairaanhoidon puolelta. Saimme kaaviot hoitajista ja suunnitelman. Liikuttavaa, kuinka asiaan tartuttiin ja paluumme kotiin mahdollistettiin. Iso kiitos!
   Illasta alkaen, kahdesti päivässä hoitaja käy antamassa lääkkeen kotona Reetalle. Elämämme muuttui todella liikuttavan helpoksi, lääkkeen osalta. Yllättävän vieras asia muuten kokeneillekin hoitajille koko cvk ja suonensisäiset lääkkeet, sekä heparoinnit lopuksi. Amatööriäitinä olen senkin asian sen sata kertaa katsonut, joten pähkäsin osaavani ilman vapinoita moisen, kunhan siihen olisi lupa... Toki heparontikinhan kuuluu vasta parin vuoden opiskelun jälkeen, mehän vedämme senkin amatööreinä. Toki pienen paikkakunnana terveyskeskuksissa ja vuodeosastoilla asiakkaat ovat aikuisia, jo lapsipotilas on ihan uusi juttu. Tässä huomaa, kuinka spesiaalialasta on kyse. Illalla lääkkeen tippuessa söimme juhlaillallisen tavoitteiden ja kotiin muuttamisen kunniaksi. Tippavehkeet kulkee mukana sisältä terassille ja ees taas. Kunhan nyt neiti ei mitään laajempia alueita päätä ottaa haltuun tipan aikana, on siinä hoitajalla perässä pysyminen... Eilisen päivän Reetta on liikuttavan urhoollisena tsempannut rukavalionsa suhteen. Painohävikki on nimittäin parisen kiloa, joten siihen on puututtava. Kirjaamme kaiken ylös, pidämme ruokapäiväkirjaa. Samalla tulee myös liikunnat kirjattua, eiliselle Reetta merkkasi seitsemän kokonaista tuntia liikkumista ulkona ja pyöräreissut päälle. Saa siinä kuulkaas mamma energialisiä annella ja kermajuustoja höyläillä, että jotain jäisi kroppaankin moisen liikkumisen suhteen. Toisaalta ulkoilu ja liikkuminen parantavat ruokahalua ja kotoilu parantaa mielialaa. Eli annan mennä, kun kerran on liikkuvaa sorttia. Eilen Verna kyseli moneen kertaan "Kauanko nyt ootte?" Kukapa sen osasisi määrittää tai lapsille luvata. Olen yrittänyt varovaisen toiveikkaasti selittää, että olemme muuttaneet kotiin takaisin asumaan. Sikäli mikäli kaikki menee Reetan osaslta suunnitellusti ja saamme olla kotona... Koskaan ei voi lupauksia antaa suoraan, koska kukaan ei tiedä mitä ja milloin näissä savotoissa tulee vastaan. Mutta on liikuttavaa, kun saamme olla kotona ja toiveikkaana kotona asumisesta.
   Olen liikuttunut kodista, kaikesta ympärillämme. Vaatteita saa tonkia omasta kaapista ja laatikoista. Ei ole vieraat kaapit, eikä matkalaukku, mistä tonkia. Matkalaukkumme tosin odottavat yhä purkamista, en vain ole jaksanut/halunnut/uskaltanut tarttua niihin. Olen saunonut Reinon kanssa ainakin kahdesti päivässä, koiramme on liikuttavan onnellinen ja saan olla palvottu. On ihanaa juoda aamukahvit omasta mukista elukoiden kanssa ja omalla terassilla, liikuttua lämmöstä, linnunlaulusta, omasta pihasta ja kaikesta ympärillämme. On liikuttavaa, että saamme olla jo tässä Reetan kanssa, kotona, elävän ja liikkuvan lapsen kanssa. Sitä kiitollisuuden määrää ja aihepiirin vahvuutta en kykene sanoiksi muuttamaan. Liikutun siitä sen sata kertaa päivässä, mitä ihmeellisimmissä asioissa. Toisaalta en kuitenkaan uskalla liikuttua liikaa, koska olemme vielä niin alussa ja Reetan uusi kantasolu on äärimmäisen tuore ja raakile vielä. Meillä on niin paljon matkaa vielä edessäkin päin, sekin vetää nöyräksi ja liikuttaa.
   Ikkunoiden välissä olleet kynttilät ovat myös liikkuneet, siis valuneet auringon lämmöstä pitkin jalkoja. Siinäpä valuvat, en jaksa moiseen tällä hetkellä puuttua, se ei ole päällimmäisimpänä mielessä. Huushollissa riittäisi valtavasti tekemistä, puuhaa, askaretta ja liikuteltavia asioita, mutta eilen en jaksanut ja halunnut tarttua mihinkään. Olin ja olen varmasti vielä kauan ihan fyysisesti tehdystä "siirtoturnauksesta" väsynyt. Mutta yksi hämmentävä asia, jopa liikuttava asia, on se ettei päänsärky ole kotona minua jyskytellyt. Alanko oppia jo moisista positiivisistakin stresseistä... Mielettömän hieno asia saada olla ilman kauheaa jysäriä, vaikka olemme olleet valtavien muutoksien kourissa. Nurkissamme liikkuu myös paljon eläinten irtokarvaa, jota tuulenvireet kivasti heiluttelee. Tämä huusholli on loputon siivouksen kohde, mutta eilen annoin karvapallojen liikkua ihan itsekseen, samoin saavat ainakin tämän aamupäivän väreillä. Kuitenkin hygieniataso kaapeissa ja käsissä on huippuluokkaa, moneen muuhun huusholliin verrattuna. Eli eikös se ole silloin kuta kuinkin tasapainossa, hah.
   Olen huomannut olevani luovuuteni suhteen jumissa, siis en ole saanut oikein mitään aikaiseksi, se kertoo jostakin henkisestä krampista. Miksiköhän mamma nyt henkiseen kramppiin on mennyt? Muutama syy löytyy tuosta vain, luetteloinko kaksikymmentä ensimmäistä syytä... Mutta odottelen innolla tulevia "kesäpakkasia", silloin alkaa taas irtoamaan. Nyt olen nauttinut lämmöstä, pihasta, liikunnasta, perheestä ja elämästä mahdollisuuksien mukaan. Tekstit, siivousinnostukset ja sen sellaiset kotkotukset tulevat sitten kun ovat tullakseen, olen itselleni armollinen. Tunnen jo sisäistä kuhinaa ja kutinaa nupissani. En vain malta nyt istua kirjoittamaan, sillä ympärillä tapahtuu niin paljon positiivista liikehdintää. Siitä johtunee myös hiljaisuus täällä ja muillakin viestirintamilla, en ole malttanut istua ja haaskata ihania hetkiä naputteluun.
   Eilen sain myös liikuttavan virustiedon Oulusta, negatiivinen tulos maanantain kokeissa. Siis aivan huikaisevan mieletöntä, ensimmäinen negatiivinen näillä lääkkeillä. Eli huomenna olemme jälleen lisäkontrolleissa Oulussa ja uusi testi tehdään, paas kattoo mikä on nyt testitulos. Toivottavasti jatkuu negatiivisilla, jotta jossakin vaiheessa myös nämä lääkkeet voidaan lopettaa. Sillä moisilla annettavilla paukuillahan on myös luuydintä lamaava vaikutus, eikä kauheasti haluaisi moisia ongelmia uuden luuytimen kanssa... Nyt on siis aamu ja Reetalla tippuu lääke. Tuossa se neiti ottaa lääkettä sohvalla makoillen, telkkaria katsoen, aamupalaa syöden ja eläinten osallistuessa. Tippavehje kiinnostaa Vienoa todella, letkut ja tippuvat tipat. On siinä hoitajilla oleminen, kun koko lauma osallistuu kaikkeen mielenkiinnolla... Eli meillä on tänään moni asia hyvin, uskallanko sitä kirjoittaa, ettei asia muutu. Olen liikuttunut tilanteesta, mutta en kuitenkaan uskalla liikaa huojentua, olemme siis todella nöyrinä. Olemme saavuttaneet tärkeitä etappeja ja kotiin muuttaminen on huikeeta, mutta savotta on vielä hurjan pitkä. Tänään on laskelmieni mukaan päivä +40, liikuttaa moinen, uskotteko kuinka. Positiivisen väreilyn päivää meille ja teille kaikille.