MAANANTAI +17

Venyttelen, siemailen kahvia ja olen aloittamassa uutta aamua, uutta päivää ja uutta viikkoa. Nukuin ihan hyvän yön, samoin Reetta tuntuu nukkuvan hyvää yötä, koska ei ole soitellut. Tämä on selkeä symbioosi.
   Viikonloppu oli ja meni, nyt oli kopittuminen aistittavissa. Ihmenkös tuo, kolme viikkoa takana, alkaa kaikki touhuaminenkin puuduttamaan. Nyt sitten Reetta on saanut kiksinsä uudesta suihkusaippuasta, pitkääkin pidemmistä suihkuista uudessa tuoksussa, tuliaiskivien silittelystä, Skypettämisestä, lukemisesta ja lannevannejumpasta. Nyt ei kädentaidot ole suuremmin napanneet, liekö syynä se, ettei uusia pohjiakaan ole hankittuna. Olemme kaikki pahvitarjoittimet jo työstäneet, rasiat maalanneet, helmet pudotelleet. Tänään on kuulemma taideterapeutti tulossa, paas kattoo mitä he keksivät.
   Leukkarituotanto on paukahtanut huisiin nousuun, illalla olivat muistaakseni 3,2 ja aamulla 2,4. Neutrofiilit eilen aamulla 1,14. Trompparit heiluvat tankkausrajoilla, crp oli eilen 9 ja Hb satasessa. Eilen sitten tuli ensimmäinen lämmönnousu, koko päivän lämpö oli puolisen astetta korkeampi, enteili. 38,5 oli raja antibioottien aloittamiselle ja veriviljelyille... Eli se kiusoitteli ja oli piirun alle sen useamman tunnin. Reettaa hiukan paleli, päätä särki, mutta hyvin jaksoi puuhata, renkaissa roikkua, syödä ja puhua. Eli sillä tavalla ei mikään kauhean ärhäkkä infektio ainakanaan aluksi, jos se sitä on. Syyhän saattaa olla myös tuo uuden kantasolun kauhean kova tykitys, kun se kasvaa, valtaa kohinalla. Sekin saattaa nostaa kuumetta, tehdä kipuja, sattua. Onneksi Reettan ei kauheammin satu, illankin kuumepiikin veti ilman särkylääkkeitä ja kuumetta alentavaa. Yhdentoista paikkeilla Reetta soitti herättyään ikävää, kuume oli siinä vaiheessa jo laskenut 38,8:sta 38,6:teen. Reetta sanoi, ettei häntä koske, ikävä on pahina. Teimme unentokkurassa diilin, että yölläkin saa soittaa, mutta jos jatkuvasti soitatuttaa, niin silloin pitää kertoa hoitajille. Eikä ole soitattanut. Eli homma siinä mielessä hanskassa, että neidille maistuu uni. Ikävään auttaa puhuminen ja ajan eteen päin nukkuminen. Nukkuessa ei sillä tavalla kykene ikävöimään, kuin hereillään. Aika menee huomaamatta, kunnes on taas aamu ja äiskä luona. Ikävää on havaittavissa monen suuntaista näillä viikoilla, kuuluu ollakin. Fanny on hiukan ollut myös allapäin ja kuumeillut, tytöt soittelee todella tiheään ja iskä Skypettää pidempään. Viime viikolla laitoimme paketin kotiin, tai oikeastaan kaksi pakettia. Tessalle tälle päivää oman synttäripaketin ja toisen yhteisen. Kirjoitin myös pitkän kirjeen mukaan. Se kirje oli ollut jollekin kotona enemmän kuin tuhat sanaa. Reino oli nuuskinut sitä pitkään ja hartaasti, liekö häivähdys mammanhajua mukana. Ehdotin Reinolle ja Pasille herkkää hetkeä saunanlauteilla, istumassa vierekkäin ja kirjettä koiralle lukien. En tiedä onko moinen herkkyys toteutunut, vai joutukos Reino tyytymään pelkkään haisteluun. Jännä, jotenkin kuinka moinen asia oli koirallekin tärkeä. Kaino nyt on oma huolettomuus, mutta oli nukkunut yhtenä yönä Tessan kainalossa ja sängyssä. Kummalla lie ollut halipula niin kova, että koiran piti sängyssä nukkua.
   Olen vetänyt paljain jaloin ja kesävaatteissa. Vapulta vaihdoin kesävaihteelle. Onko se järkevää, enpä tiedä, mutta vedän kuitenkin. Aamuisin saan olla todella ainoa ihminen moisessa varustuksessa, sillä osa aamuliikkujista vetää ihan karvasaappaissa, pipossa ja topassa. Minulla tietty on tämä lyhyt etäisyys etuna, pidemmälle matkalle varmaan pukeutuisin järkevämmin. Ja huoneessa on tunnetusti kuuma. Viikko sitten teimme periaatepäätöksen ja saimmekin siihen yllättäin puoltavan näkökannan. Reetta on vaihtanut pitkän, kuuman ja erittäin kostean aamusuihkun iltaan. Meille sanottiin silloin aluksi, yhden hoitajan toimesta, että se kuuluu olla ehdottomasti aamulla kokosuihku ja illalla pikkupesu. Ei kuulemma ole vaihtoehtoa... Se soti koko ajan omaa rytmiä vastaan ja teki aamupuuhista minuuttipeliä ja turhankin napakkaa. Nyt kun eri hoitajilta kysyin, saimme siirtää suihkun iltaan, niin kuin kotonakin. Jotenkin loogisempaa. Yhtenäkin iltana Reetta viihtyi suihkussa todella pitkään, samaan aikaan lauloi ja hytkysi, imeskeli mehujäätä ja katsoi telekkaria. On myös totta, että happivaje suihkun jälkeen uuvuttaa, joten uuvutus on jotenkin luontevampaa illalla kuin aamulla. Hyvä siirto siis. Toki tässä on varmaan sekin, että vedämme pelkällä sairaanhoitajalla, koska teemme itse niin paljon yhdessä. Yleensä miehitys on sen kaksi hoitajaa per huone, mutta olemme vetäneet viimeiset kaksi viikkoa yhdellä hoitajalla. Kun hoidamme siis ihonhoidon, pesut, aamupalat, lääkkeet, suunhoidon ja muut juoksevat itseksemme. Eli aamuvuorossa on yleensä tästä syystä enemmän miehitystä, siis hoitaja myös näihin aamupesuihin ja säätöihin. Eli tilanteet muuttuvat ja hakevat muotoaan koko ajan.
   Tänään minulla on pyykinpesuilta, laskeskelimme Reetan pikkareiden riittävyyden ja teimme suunnitelmat. Eli lähden osastolta aikaisemmin, jottei tarvitse kerrostalossa illan hiljaisina tunteina pyörittää äänekästä pyykkikonetta. Illalla näin myös villakoiran, joka sängyn alta kurkisteli. Ihan yksinäinen, hiukan orpo se näyttää olevan, mutta vaatii toimenpiteitä. Jostakin niitä näyttää ilmestyvän, vaikka asunnolla käyn vain kääntymässä ja nukkumassa. Olen havainnut myös pullistelevia silmuja puissa, yhä enemmän kevään heräämistä. Kunhan tässä lämpenisi, niin se olisi kohinaa kasvussa. Kotipuolessa ainakin on tullut vettä, lähes päivittän, joten jos lämpöaalto kävisi, niin saattaisi paukahtaa vihreys kehiin. Jotenkin tämä kevätkin odotatuttaa, viipyilee ja antaa hiljaisia viitteitä. Kevät on hiukan kuin tämä meidän elämämme, tietää että se on käsillä, kukkaan puhkeaminen, vihertäminen, mutta se ei tapahdu hetkessä ja silloin kun itse sen justiinsa haluaa. Se odotatuttaa, kiertelee, viivyttelee ja antaa viitteitä. Vaatii kärsivällisyyttä, uskoa ja luottamusta.

   Olen saanut todella liikuttavaa sähköpostia, tekstareita ja puheluita. Kiitos niistä, rohkeat ja avoimet myötäkulkijat. Tämä on koskettavaa, jopa hämmentävää ja todella oivaltavaa. Saamme olla mukana valtavissa asioissa. Saamme ja saamme, olemme tähän pakotettuja, mutta jotensakin koen olevani saamapuolella. Näen kaikessa yhä paljon myönteistä, avaavaa ja valtavasti uusia mahdollisuuksia. Eli on mielettömän ihanaa herätä eilisestä kuumepiikkistressistä huolimatta hyvällä sykkeellä. Arki on myös aikataulutetumpaa ja ohjatumpaa omine osaston rytmeineen, kuin viikonloput. Joten aika harppoo vauhdilla eteen päin. On upeaa ja hienoa olla jo näin pitkällä, korkealla niissä köysitikkaissa, mutta kyllä tässä saa vielä pitää napaksti kiinni. Ei passaa yhtään löysäillä.

   Jostakin nyt puskee ajatus siitä, kuinka kohtaat makaavan.  Ohitatko, potkaisetko vai ojennatko kätesi. Kommenttien määrä on ollut viime aikoina huikea, kiitos niistä. Enemmän kuin aikoihin, hämmentävää. Kirjoitan siksi, koska tämä on itselle loistava tapa päästä eteen päin. Saan myös kiitosta, että avaan ja kirjoitan sanoiksi monen muunkin tunteita, niin hyviä kuin pahoja. En kirjoita siksi, että haluaisin tai tarvitsisin kommenttisotaa ja loukkaavia nimettömiä kommentteja. Toisaalta olen luvannut olla itselleni rehellinen, enkä sillä tavalla ajattele, että voinko asiaa kertoa, koska joku muu ajattelee toisella tavalla. Tottakai on muitakin mielipiteitä, eikä kukaan voi varsinkaan ulkopuolelta tajuta suoraan mitä toinen ajattelee tai käy läpi. Oma ajatus saattaa muuttaa muotoaan ajan kuluessa, niinhän monessa muussakin asiassa. Joku päivä saatat valitakin sen eri leipämerkin kuin kaksi vuotta aikaisemmin, ihan koska olet oivaltanut vaikka kuitupitoisuuden merkityksen. Elämä on oivaltamisia, oppimista ja myös valintoja. Itse jätän valitsematta dekkarit, rankat dokumentit, liian syvälle uivat asiat, koska ne jää pyörimään. Meidän elämämmekin on monen mielestä liian sitä ja liian tätä, joten ei kestä kuunnella eikä lukea. Mutta jokaisella on mahdollisuus olla lukematta, jos toistuvasti sanani loukkaavat. Se on oma valinta, miksi lukea, jos ammun loukkaavasti. Tuskin itsekään roikkuisin, enkä myöskään roiku syöpäfoorumeilla muuten, koska en kestä enää yhtään enempää tätä todellisuutta. Eli teen valinnan, jottei minun tarvitse tunne- ja ajatussektoriani kuormittaa enempää. Varmaan, jos minulle olisi tarjottu elettäväksi, lusittavaksi tämä elämä kaikkine lieveilmiöineen tai vaikka himpun verran helpompi elämä, niin voit kuvitella kumman olisin valinnut. Sen helpomman tietenkin. Mutta ei, tätä valinnan mahdollisuutta meille ei ole tarjottu, joten tämä tällainen elämämme on elettävä. Jaksoi, halusi tai uskalsi. Eli tämä on meidän elämämme, jota elämme, tahtomattamme. On myös ihmisiä, joilla on ollut samanlainen arpaonni, kirjoitan heitäkin varten ja aion jatkaa. Minulta on myös kysytty tästä avoimuudesta, saanko tästä enemmän hyvää vai pahaa. Olen asioita punninnut, punnitsen toistuvasti. Kyllä se vaaka sen positiivisuuden puolelle kallistuu. Eli vaakassa on enemmän positiivisia kiksejä kuin negatiivisia asioita, joten selvän teki, jatkan. Eli jälleen kerran, tämä on elämäämme, joka meille on annettu tahdoimmepa tai emme. Eli mikäli pahoitan mielesi toistuvasti, niin kiitos että kuljit tänne saakka mukana, se on oma valinta. Tästä alkakoon hyvä päivä, viikko ja mahdollisuuksien päivä +17. Tule aurinko esiin ja herätä kevät loistoonsa!

P.S. Noista kommenteista vielä, haluan pitää yhä täällä mahdollisuuden kommentoida ilman rekisteröitymistä. Sillä se mahdollistaa myös syvien ajatusten ja tunteiden vuodatukset.  Ajatusten, jotka saattavat löytää kohteensa vasta kun kaikki on kovin toisin.

Tästä olen saanut liikuttavaa postia ja minulla on hyvä mieli siitä, vaikka asia ei ole kevyt. Joskus vuoropuhelu itsensä kanssa on tärkeää, puhelu omista tunteista, kokemuksista ja ajatuksista. Vaatii myös suunnatonta rohkeutta kirjoittajalla, kertoa omista kipeistäkin tunteistaan, vaikkapa nimettömänä... Koen, että se on ollut sillä kirjoittamisen hetkellä todella liikuttavaaa, helpottavaaa ja huojentavaakin...